Zlatan Ibrahimovicin huikea, yli 20 vuotta jatkunut ammattilaisura on yksi tämän vuosituhannen eittämättä upeimmista tarinoista. Zlatan on ollut tähti kaikkialla, missä on pelannut, mutta onpa...
Koronapandemia sai aikaan jalkapallomaailmassa senkin harmillisen takaiskun, että lajin arvostetuin henkilökohtainen palkinto Ballon d'Or päätettiin jättää tänä vuonna jakamatta. Päätös katkaisi 64-vuotisen perinteen, sillä...
Qatar järjestää jalkapallon seuraavat MM-kisat vuonna 2022. Kisat pelataan poikkeuksellisesti talvella. Kesän kuumuuden vuoksi turnaus pelataan marraskuun ja joulukuun aikana.
Qatarin järjestämä turnaus on saanut...
Al-Saddin päävalmentajana toimiva Xavi vahvistaa Twitterissä saaneensa positiivisen testituloksen koronatestistä. Xavi kertoo olevansa eristyksessä, kunnes hänet todetaan terveeksi.
40-vuotias ex-Barcelona-pelaaja kertoo voivansa hyvin tartunnasta huolimatta...
Jalkapallon siirtomarkkinat ovat muuttuneet kymmenessä vuodessa paljon.
Viimeistään brasilialaistähti Neymarin 222 miljoonan euron maailmanennätyssiirto vuonna 2017 Barcelonasta Paris Saint-Germainiin mullisti pelaajien markkina-arvoja pysyvästi. Sadan miljoonan...
Espanjalaislegenda Xavi sanoo, että hän hylkäsi Barcelonan tarjouksen ryhtyä joukkueen päävalmentajaksi, koska se olisi tullut hänelle liian aikaisin.
Vuosina 1991-2015 Barcelonaa edustanut Xavi, 39, neuvotteli...
Barcelonan legendapelaaja Andrés Iniesta ei ole pitänyt siitä, miten seura on viime päivinä näyttäytynyt julkisuudessa.
Barça hävisi viime torstaina Espanjan supercupin välierässä Atlético Madridille 2-3....
Barcelona odottaa tällä hetkellä vastausta seuralegendaltaan Xavilta siitä, ottaako hän vastaan katalonialaisseuran tarjoaman päävalmentajan paikan. "Blaugranan" seurajohto toivoo Xavin ryhtyvän joukkueen manageriksi heti.
Johtoporras ja...
Marca kirjoittaa, että Barcelona haluaa seuraikoni Xavi Hernándezin uudeksi valmentajakseen välittömästi. Alun perin Barcelonan johtoporras on tavoitellut Xavia managerin tehtäviin vasta ensi kaudeksi, mutta...
RAC1 kertoo Barcelonan seurajohdon tavanneen perjantaina Xavin Qatarissa.
Seurajohto tiedusteli Xavilta, olisiko hän valmis valmentamaan Barcelonaa lähitulevaisuudessa. Barcelonan nykyinen päävalmentaja Ernesto Valverde ei saa potkuja, mutta tuskin jatkaa roolissaan ensi...
Ranskalaisen Le 10 Sportin mukaan PSG haluaa Pep Guardiolan ja Xavi Hernándezin valmentajikseen.
Xavi valmentaa parhaillaan qatarilaista Al-Saddia. Hiljattain pelaajauransa lopettanut Barcelona-ikoni ryhtyi välittömästi kesällä Al-Saddin päävalmentajaksi. Al-Sadd jäi viimeiseksi seurajoukkueiden...
Espanjalaislegenda Xavin valmentama Al-Sadd hävisi tiistaina seurajoukkueiden MM-turnauksessa 2-6. Ottelussa pelattiin kilpailun viidennestä sijasta.
Turnauksen isäntäjoukkue Al-Saddin ottelu alkoi karmivalla tavalla. Ensin Hamdou Elhouni vei...
Seurajoukkueiden MM-turnaus alkoi keskiviikkona, kun qatarilainen isäntäjoukkue Al-Sadd päihitti uusikaledonialaisen Hienghène Sportin 3-1.
Espanjalaislegenda Xavin luotsaama Al-Sadd joutui ottelussa yllättävän ahtaalle, sillä peli ratkesi vasta...
Valioliigan hallitsevan mestarijoukkueen Manchester Cityn manageri Pep Guardiola uskoo, että Barcelonan legendaarinen keskikenttäpelaaja Xavi tulee vielä joku päivä toimimaan Blaugranan päävalmentajana.
Guardiola luotsasi itsekin Barcaa...
Barcelona-legenda, keskikenttäpelaaja Xavi on aiheuttanut melkoista hämmennystä yhteiskuntajärjetykseen liittyvillä kommenteillaan.
Qatarilaista Al Saddin joukkuetta tätä nykyä luotsaava 39-vuotias puhui Aralle näkemyksistään.
- En elä demokraattisessa maassa, mutta...
Barcelonan legendapelaaja Xavi uskoo Liverpoolin ja Manchester Cityn olevan entisen seuransa lisäksi vahvoilla taistelussa Mestarien liigan voitosta.
Nykyään Qatarissa valmentava Xavi, 39, voitti omalla pelaajaurallaan Mestarien...
Barcelonan ja Espanjan maajoukkueen legendaarinen keskikenttäpelaaja Xavi Hernández päätti toukokuussa pelaajauransa, pelattuaan viimeiset neljä kautta qatarilaisessa Al Saddissa. Xavi oli jo aiemmin kertonut tähtäävänsä valmentajauralle, ja...
Barcelona-legenda Xavi Hernández haluaa palata Camp Noulle valmentajana. 39-vuotias keskikenttäpelaaja päättää uransa tämän kauden jälkeen (lue lisää).
Xavi on pelannut vuodesta 2015 lähtien Qatarissa Al...
Barcelonan ja Espanjan maajoukkueen entinen keskikenttäpelaaja Xavi Hernández kertoi torstaina lopettavansa pelaajauransa tähän kauteen.
Xavi, 39, on edustanut vuodesta 2015 lähtien Al-Saddia, jonka kanssa hän...
Qatar on voittanut perjantaina Aasian mestaruusturnauksen ensimmäistä kertaa maan historiassa. Tuleva MM-isäntämaa löi finaalissa Japanin 3-1-numeroin.
Finaali pelattiin Arabiemiraateissa Abu Dhabissa.
Qatar on vasta hiljattain nousu...
Barcelona-legenda Xavi ilahtui, kun hän oli yksi pelaajista, joille Real Madridin keskikenttäpelaaja Luka Modrić omisti tämän vuoden Ballon d'Orinsa eli Kultaisen pallon.
Modrić vastaanotti maailman...
Xavi Hernández arvosteli kovin sanoin Real Madridin keskiviikon voittoa Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa PSG:tä vastaan. Joukkueen lisäksi Barcelona-legendan kriitikki ulottui myös yksilöihin.
3-1-lukemin voittaneelle Realille...
Barcelona-legenda Xavi Hernández uskoo Real Madridin voittaneen Mestarien liigan neljännesvälieräosassa PSG:n epäoikeudenmukaisesti. Madrid kiri maalin takaa kotonaan 3-1-voittoon Cristiano Ronaldon tehtyä kaksi maaleista.
Xavi ei...
Barcelona-legenda Xavi Hernández uskoo Neymarin olevan seuraava Ballon d'Or -voittaja, kun Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon aikakausi päättyy. Barcelonan ja Real Madridin tähtihyökkääjät ovat...
Barcelonan entinen, pitkäaikainen luottopelaaja Xavi myöntää, että hänen on vaikea katsoa, miten katalonialaisten verivihollinen Real Madrid on tällä kaudella vaikeuksissa Zinédine Zidanen alaisuudessa.
Zidane on...
Barcelonan entisen keskikenttäpelaaja Xavin mielestä joukkueen rakas vihollinen Real Madrid "ei halua pelata kaunista jalkapalloa, kuten Barcelona tekee".
Viime kaudella Real Madrid voitti mestaruuden sekä...
Barcelona-legenda Xavi kertoi AS:n haastattelussa, miten 16-vuotias Lionel Messi, seuran nykyinen superstara, teki häneen lähtemättömän vaikutuksen jo ensimmäisissä harjoituksissaan edustusjoukkueen kanssa.
Argentiinalaistähti Messi, 30, liittyi...
Viime kesän maailmanennätyssiirto, Neymar 222 miljoonalla eurolla FC Barcelonasta Paris Saint-Germainiin, oli epäilemättä vuoden seuratuin pelaajakauppa.
Viiden vuoden diili vahvistettiin elokuun alussa, ja Neymar, 25,...
Yksi Barcelonan kaikkien aikojen pelaajista on kertonut arvionsa Lionel Messin suhteesta maajoukkuekomennuksiin.
Xavi Hernandez pyöritti Barcelonan keskikenttää vuosina 1998-2015. Xavin aikana katalaaniseurassa pelasivat myös Messi sekä...
Barcelonan tärkein siirtokohde tänä kesänä on PSG:n keskikentän johtohahmo Marco Verratti. Barcan fanit odottavat miehestä uutta Xavia, joka hallitsi usean vuoden katalaanien keskikenttää maestromaisella...