FC Honka on saamassa nimekkään vahvistuksen. Ilta-Sanomien tietojen mukaan VPS:n Juha Hakola on liittymässä ensi kaudeksi espoolaisten riveihin.
IS kertoo, että siirron viimeiset yksityiskohdat sovitaan...
Tapio Heikkilän edustama Sandnes Ulf on tehnyt Norjan divarissa ryhtiliikkeen ja noussut vahvan syysvireen myötä mukaan nousutaisteluun. Joukkue on enää yhden pisteen päässä pudotuspelipaikasta,...
Veikkausliigassa pelataan viikonloppuna kauden toiseksi viimeinen kierros - puolella joukkueista on siis edessään viimeinen kotiottelu. Vielä epäselvää toki on, ketkä jatkavat kautta muita pidempään...
Turun Sanomat uutisoi poliisin aloittaneen rikostutkinnan taannoiseen HJK-Inter -otteluun liittyvistä tapahtumista. Syyskuun alussa lukemiin 3-0 päättyneeseen peliin epäillään liittyneen tulosmanipulaatiota.
Voit lukea alkuperäisen uutisen täältä.
Tutkinta...
Veikkausliigan kolmanneksi viimeisen kierroksen merkittävin tapahtuma nähtiin jo 12 sekunnin pelin jälkeen Kuopiossa, kun KuPS:n kapteeni Petteri Pennanen viimeisteli veikkausliigahistorian nopeimman maalin (lue lisää). Pennanen onnistui...
Ennen kautta Kuopion Palloseuraa pidettiin HJK:n suurimpana haastajana ja jotkut puhuivat ääneen jopa mestaruustavoitteesta. KuPS putosi kuitenkin jo hyvissä ajoin helsinkiläisten kelkasta. Kuopiolaisen jalkapalloilun...
Veikkausliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua.
FC Inter ja IFK Mariehamn tasasivat pisteet Veritas Stadionilla lukemin 1-1. Albion Ademi vei Interin johtoon toisen puolikkaan alussa, mutta...
Kuopion Palloseura yrittää kuroa Veikkausliigassa kolmantena olevan FC Hongan etumatkaa umpeen lauantaina, kun se matkaa Vaasan Palloseuran vieraaksi. Eroa on espoolaisten eduksi kaksi pistettä,...
Vaasan Palloseura on tehnyt keskikenttäpelaajansa, kapteeni Sebastian Strandvallin, kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Strandvallin, 32, uusi sopimus kattaa siis kaudet 2019 ja 2020.
Hän on tällä...
HJK:n jalkapallojohtaja Juho Rantala siirtyy uusiin tehtäviin Palloliiton palvelukseen. 43-vuotias Rantala on valittu Palloliiton huippujalkapallopäälliköksi.
Huippujalkapallopäällikkönä Rantala vastaa poikien maajoukkueiden valmennuksen, toimintatapojen ja pelillisten osa-alueiden kehityksestä ja...
Kuopion Palloseura ja Honka pelasivat lauantaina Veikkausliigassa 1-1-tasapelin. Ottelu pelattiin Savon Sanomat Areenalla.
Honka sai palkinnon vahvasta avausjaksostaan 37. minuutilla. Demba Savage sai tilaa kuljettaa...
Norjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Mikko Viitikko ei ole päässyt vielä pelaamaan huhtikuussa sattuneen karmean loukkaantumisensa jälkeen. Fredrikstadin 23-vuotias toppari on ollut kunnossa jo...
Jalkapallon Ykkösessä KPV on noussut kuin varkain sarjakärkeen suoran nousijan paikalle, kun sekä Helsingin IFK että Ekenäs IF hävisivät kaksi viimeisintä otteluaan. KPV on...
VPS:n Sebastian Strandvall saavutti eilen merkittävän rajapyykin Veikkausliigassa. 31-vuotiaan keskikenttäpelaajan maali FC Interin verkkoon oli miehen 50:s sarjassa.
Strandvall on pelannut Vepsun lisäksi Veikkausliigaa Hakassa...
Keskikenttäpelaaja Joni Kauko pääsi pitkän tauon jälkeen maajoukkueen mukaan, kun Suomi taisteli maukkaat 1-0-voitot Unkaria ja Viroa vastaan Nations Leaguessa. Unkaria vastaan Kauko pelasi...
Veikkausliigassa pelattiin perjantaina kolme ottelua.
Illan herkkupalana toimi mitalisijoilla majailevien Rovaniemen Palloseuran ja FC Hongan välinen ottelu. Kotijoukkue RoPS löi tahdit ottelulle 20 minuutin jälkeen....
Drilon Shala kertoi toukokuussa SuomiFutis-sivuston haastattelussa vaikeasta vuodestaan, lue juttu. Kolmesti operoitu polvi ei meinannut tulla kuntoon millään. Nyt Shalan tilanne on kuitenkin parantunut...
Sarjapaikastaan kiivaasti taisteleva IFK Mariehamn matkaa perjantaina mitaleille hamuavan Vaasan Palloseuran vieraaksi. VPS tulee kamppailuun neljän voitottoman ottelun putki niskassaan. Viime ottelussa ”Raita" kärsi...
Turun Palloseura voitti perjantai-illan ainoassa veikkausliigaottelussa Vaasan Palloseuran 4-1-lukemin.
Ensimmäisellä puoliajalla TPS:n tehohetki toi joukkueelle kahden maalin etumatkan. Ensin osui Niklas Blomqvist 22 minuutin kohdalla ja hetkeä...
TPS on juuttunut Veikkausliigan hännille ja on pitkässä tappioputkessa. Joukkue taistelee verisesti PS Kemin kanssa suoran putoajan paikan välttämisestä. Turkulaisten seuraava haaste on VPS,...
Lauantaina pelataan toinen Pohjanmaan derby lyhyen ajan sisään, kun VPS isännöi SJK:ta. Lähtökohdat ottelulle ovat otolliset, sillä kaksikko pelasi juuri viime kierroksella keskenään 0-0-tasapelin...
Veikkausliigan päivän ainoassa ottelussa Seinäjoen Jalkapallokerho ja Vaasan Palloseura päätyivät maalittomaan tasapeliin.
Voitolla VPS olisi noussut pisteen päähän sarjakakkosesta Rovaniemen Palloseurasta, joka kohtaa lauantaina vieraskentällä...
Isot kansainväliset jalkapallon huippusarjat alkavat elokuussa ja moni futisfani jumittuu katsomaan niitä sohvalle. Tällöin kotimainen Veikkausliiga saattaa jäädä osalla pienemmälle huomiolle.
Valioliigassa ja Suomen A-maajoukkueessa...
Viime kaudella isossa roolissa VPS:ssa pelannut Mikko Viitikko siirtyi täksi kaudeksi Norjaan Fredrikstadin paitaan maan kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle. Mies koki sarjan alkaessa kuitenkin karmean...
Ilveksen edellisestä voitosta kaikki kilpailut mukaan luettuna oli lähellä tulla kuukausi täyteen, mutta tänään tamperelaiset kukistivat kotikentällään Veikkausliigan sarjajumbo PS Kemin maalein 2-0.
Ilveksen voittoa...
Kauden 2016 päätteeksi ammattilaiskentät jättänyt Tamas Gruborovics symppaa edelleen Veikkausliigassa niitä seuroja, joissa hän on itse pelannut. Miehen ura Veikkausliigassa alkoi Kuopion Palloseuran paidassa...
VPS testaa kahta ghanalaispelaajaa. Keskikenttäpelaaja Bernard Sarfo ja hyökkääjä Emmanuel Ofei ovat molemmat pelanneet toistaiseksi vain kotimaassaan.
- Bernard ja Emmanuel ovat parikymppisiä pelaajia, jotka...
Entinen Huuhkajien puolustuksen johtohahmo Sami Hyypiä on ehtinyt seurata myös Veikkausliigaa MM-jalkapallon lomassa. Vahvassa nousukunnossa oleva FC Honka saa Hyypiän kehut.
- Olen nähnyt Ruutu-palvelusta...
Vaasan Palloseuran ja laitapuolustaja Alexander McQueenin tiet erkanevat. McQueen ei siis pelaa kautta loppuun Vaasassa.
Vepsun edustusjoukkueeseen kauden alla liittynyt, Englannissa syntynyt ja Tottenhamin akatemian...
Veikkausliigassa pelattiin keskiviikkona kuusi ottelua.
FC Inter hävisi Veritas Stadionilla Kuopion Palloseuralle 0-1. Ottelun ainoasta maalista vastasi Rasmus Karjalainen, joka pääsi iskemään kauden 13. sarjaosumansa...