Veikkausliigan sarjajumbo RoPS nimitti keskiviikkona Mikko Mannilan joukkueen uudeksi päävalmentajaksi. HJK:n valmennusryhmään kuuluneen Mannilan sopimus ulottuu kauden 2022 loppuun.
RoPS:n ykkösvaihtoehto 45-vuotias Mannila ei ollut. MTV Urheilu kertoo jutussaan,...
FC Inter tulee jatkossa panostamaan vahvasti reservijoukkueensa toimintaan. Ensimmäisenä panostuksena on tällä kaudella sarjanousijana paikkansa miesten Kolmosessa säilyttänyt FC Inter 2:sen siirtyminen uuteen komentoon.
Loppukaudesta...
FC Inter joutui nopean valmentajakysymyksen äärelle, kun veikkausliigajoukkueen luotsi Fabricio Piccareta irtisanoutui viikonloppuna, vedoten sekä henkilökohtaisiin syihin, että pelillisiin asioihin. Italialainen päätti työnsä välittömästi,...
Ruotsalainen suurseura AIK onnitteli satavuotiasta Suomea keskiviikkona itsenäisyyspäivän johdosta. AIK:n tiedotteessa nostettiin suomalaisia pelaajia, jotka ovat edustaneet AIK:ta.
Tiedote otsikoitiin komeasti suomen kielellä "Kiitos Suomi"....
Veikkausliigan pelaajat ovat valinneet IFK Mariehamnin Jani Lyyskin Veikkausliigan lokakuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu IFK Mariehamnin valmennuskaksikko Peter Lundberg – Kari Virtanen.
Kokenut Lyyski...
IFK Mariehamn joutuu reissaamaan satoja kilometrejä jo pelkästään liigacupin otteluiden takia.
IFK Mariehamnille kertyy useita satoja matkustuskilometrejä tammi-helmikuussa, kun liigacupin alkulohkon pelit alkavat. Ahvenanmaalaisjoukkue kohtaa...
IFK Mariehamn julkisti torstaina uuden valmennusryhmänsä. Ensi kaudella joukkuetta luotsaa päävastuussa parivaljakko Peter Lundberg - Kari Virtanen. Vuodesta 2002 seuraa luotsannut Pekka Lyyski päätti...
RoPS pääsi juhlimaan Suomen Cupin voittoa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1986, jolloin nykyinen päävalmentaja Kari Virtanen oli pelaajana.
Ottelun käännekohta oli toisen puoliajan alussa tapahtunut...
RoPSin päävalmentaja Kari Virtanen oli nimennyt El Salvadorin maajoukkuepelaaja Viktor Turciosin avauskokoonpanoonsa perjantaina Honkaa vastaan, mutta vaihtoi ryhmitystään vielä ennen pelin alkua.
Viktor Turciosin sijaan...
Rovaniemen Palloseura on solminut 2+1-vuotisen sopimuksen Juha Malisen kanssa.
Malinen luotsaa tällä hetkellä FC Lahtea. Mies astui lahtelaisseuraan kesken kauden Tommi Kautosen tilalle ja on...
Rovaniemen Palloseura on ensi kertaa Suomen Cupin välierävaiheessa sitten vuoden 1993. Veikkausliigaan täksi kaudeksi palannut seura on cupin puolella pudottanut jo mm. HJK:n ja...
Rovaniemen Palloseura etsii riveihinsä uusia pelaajia.
Päävalmentaja Kari Virtasen mukaan seurajohdossa tehdään töitä, jotta sopivat pelaajat löytyisivät.
- Seuralla on haku päällä ja vahvistuksia on pyydetty,...
TPS kukisti RoPS:n Veikkausliigassa maalein 2-1. Voiton myötä turkulaisryhmä on entistä lähempänä kärkikahinoita.
Turkulaiset eivät päässeet tiistaina helpolla, sillä rovaniemeläisillä oli ottelussa useampi maalipaikka.
- Tässä...
Rovaniemen Palloseuran on ratkottava pieni ongelma ennen seuraavaa ottelua. Joukkueella on nimittäin vajausta toppariosastolla.
RoPS pelasi sunnuntaina maalittoman tasapelin FC Lahden vieraana. Toppari Ndukaku Alison...
Veikkausliiga-joukkueet antavat kovaa kritiikkiä sarjaohjelmalle. Lisäksi, kun on osa ryhmistä pelaa vielä Suomen Cupia, on rytmi ollut käsittämätön.
- Tämä oli neljäs peli meillä yhdeksään...
Rovaniemen Palloseuran liigajoukkue on paininut kuume- ja flunssa-aallon kourissa jo jonkin aikaa, kertoo seuran verkkosivut.
Tämän takia RoPS joutui perumaan keskiviikon harjoitusottelun Oulussa OPSia vastaan.
-...
RoPS:n kaataessa tiistaina Liigacupin pelissä KuPS:n 1-0-lukemin Ounashallissa, yksi suurimpia sankareita oli rovaniemeläisten keskikentän pohjalla pelannut Olli Pöyliö, joka viimeisteli ottelun ainokaisen osuman.
Nuorukainen otti...
Veikkausliigassa ensi kaudella pelaava Rovaniemen Palloseura on palannut harjoituskentälle hyvällä sykkeellä.
Päävalmentaja Kari Virtanen jakoi ohjeita Ounashallissa liigataivalta varten. Edellisen kerran luotsi on itse käskyttänyt...
Ensi kaudelle liigaan takaisin nousseen RoPS:n joukkue alkaa jo hahmottumaan. Kasassa on jo 17 pelaajan nippu, joista kolme on maalivahtia. Lisää pelaajia on vielä...
HIFK nappasi eilen lauantaina komean voiton Ykkösessä. Sarjapaikastaan epätoivoisesti taisteleva helsinkiläisryhmä saalisti liiganousun varmistaneelta Rovaniemen Palloseuralta vieraspelissä kolme pistettä 3-2-lukemin.
RoPS-luotsi Kari Virtanen myöntää, että...
21 tappiotonta ottelua peräkkäin. 17 voittoa ja neljä tasapeliä. Ykkösen kärkitaistelusta povattiin ennen sesongin alkua ennätystasaista, mutta RoPS ei ennustuksista välittänyt. Vaikka sarjaa on...
Ykkösen kärkiryhmän Rovaniemen Palloseuran maalilinko Aleksander Kokko jatkoi lauantaina hyviä otteitaan iskemällä kaksi maalia AC Oulun verkkoon RoPSin 3-2-kotivoitossa.
Jo 11 kertaa maaliverkkoja tällä kaudella...
Rovaniemen Palloseura vankisti lauantaina asemiaan Ykkösen kärjessä, kun se kukisti kotikentällään kärkikahinassa SJK:n maalein 2-0. Maalinteossa onnistuivat Aleksandr Kokko ja Emenike Mcbachu.
RoPS on sarjassa...
Ykkösen kärjessä liitelevä RoPS on pelannut sarjakauden ensimmäisen puolikkaan lähes virheettömästi. 16 ottelun jälkeen ryhmällä on kasassa 12 voittoa ja neljä tasapeliä.
Rovaniemeläisryhmän päävalmentaja Kari...
Rovaniemen Palloseura jatkoi vakuuttavaa menoaan Ykkösessä lauantaina, kun se kukisti OPS:n kotikentällään selvin 3-0-lukemin. Maalittoman avausjakson jälkeen toisella puoliajalla osuivat Mika Lahtinen, Emenike Uchenna...
RoPSin tähtipelaaja Ebrima Sohna on rovaniemeläisseuran verkkosivujen ja Lapin Kansan mukaan siirtymässä HJK-paitaan ja ”asia on allekirjoitusta vaille selvä”.
SuomiFutis-sivusto uutisoi jo tiistaina (lue uutinen),...
Rovaniemen Palloseura jatkaa vakuuttavaa menoaan Ykkösen kärjessä. Keskiviikkona joukkue kaatoi FC KooTeePeen lukemin 3-0 vieraskentällä ja kasvatti sarjajohtonsa kahdeksaan pisteeseen.
- Totta hemmetissä olen tyytyväinen...
RoPS kasvatti maanantaina Ykkösen sarjajohtonsa yhdeksään pisteeseen, kun se kaatoi jumbona majailevan FC Hämeenlinnan tyylipuhtain 3-0-lukemin kotonaan. Rovaniemeläisten maalit iskivät Aleksandr Kokko, Jose Manuel...
Ykköstä johtava RoPS jatkoi pisteiden haalimista sunnuntaina voittamalla kotikentällään FC Viikingit maalein 2-0. Voitosta huolimatta rovaniemeläiset eivät olleet alkuunkaan tyytyväisiä omiensa esityksiin.
- Tämä oli...
Rovaniemen Palloseura jatkoi hyviä otteitaan Ykkösessä lauantaina voittamalla Joensuun Jipon maalein 4-0 kotonaan.
- Pelasimme ottelun alun pitkästä aikaa hyvin. Lukemiin olen tietenkin tyytyväinen, pelkäsin...