Täksi kaudeksi Ykköseen noussut Gnistan on ollut sarjatasonsa ainoa joukkue Helsingistä. Gnistanin alkukausi oli melko vaisu, mutta otteet ja tulokset ovat viime aikoina kohentuneet....
Torstaina tiedotettiin, että pian avattavalla Helsingin Olympiastadionilla pelataan keskiviikkona 19.8. Kansallisen Liigan derby PK-35 Helsingin ja HJK:n välillä. Kyseessä on koko uudistetun stadionin ensimmäinen...
Suomalaiseen jalkapalloon lanseerattiin tänä vuonna "uusi" paikallisottelu, Helsingin Jalkapalloklubin ja Hongan välinen Metroderby.
Honka palasi Veikkausliigaan kolmen vuoden tauon jälkeen juuri sopivasti, sillä sarjanousun varmistuttua...
Helsingin Jalkapalloklubin reservijoukkue Klubi 04 voitti lauantaina FC Viikingit Telia 5G Areenalla lukemin 4-0 ja varmisti siten nousunsa ensi kaudeksi Ykköseen.
Ottelun maaleista vastasivat...
Lauantaina pelattiin Kakkosen nousukarsintaottelut.
AC Kajaani varmisti nousun ensi kaudeksi Ykköseen voittamalla toisessa osaottelussa KTP:n maalein 3-2 (yhteismaalit 6-3). Näin ollen KTP jatkaa vahvasta kaudesta...
Jalkapallon Kakkosen lohkovaihe pelattiin päätökseen lauantaina täydellä kierroksella. Kolmen lohkon voittajat sekä paras lohkokakkonen etenivät nousukarsintoihin, joissa yhteensä neljä joukkuetta taistelee paikoista Ykköseen ensi...
Ykkösestä viime kauden päätteeksi pudonnut ja nyt Kakkosen kauteen valmistautuvan FC Viikinkien uusi päävalmentaja on Kalle Sorja.
Sorjalla on pitkä historia Viikingeissä. Hän pelasi Viikingeissä...
FC Viikinkien amerikkalaispelaaja Daniel Stevens ei esiinny enää Ykkösessä tällä kaudella.
Stevens on palannut takaisin kotimaahansa, eikä hän esiinny kauden kolmessa viimeisessä koitoksessa. Stevens matkusti...
FC Viikingit ja Kuutti Mujunen ovat solmineet loppukautta solmivan pelaajasopimuksen.
Mujunen on pelannut alkukauden Kakkosessa SoVon joukkueessa. Viime kaudella Mujunen pelasi vielä Vaasan Palloseurassa.
Mujunen on...
Ykkösessä pelaavan FC Viikinkien pelaajaryhmään on tehty lisää muutoksia loppukauden ajaksi.
Viikinkien oma kasvatti, maalivahti Sam Jammeh palaa Viikinkien riveihin. Jammeh oli alkuvuoden Viikinkien sopimuspelaaja,...
Viikinkien tilanne Ykkösessä näyttää lohduttomalta. Lisää vaikeuksia joukkue sai torstaina hävittyään kotona Jipolle maalein 0-1.
- Harmittaa. Hallitsimme peliä mielin määrin, mutta kyllä meillä on...
FC Viikinkien hyökkääjä Fidan Seferi ja keskikenttäpelaaja Kosta Manev jatkavat uusien haasteiden parissa.
Seferi jatkaa loppukauden saman sarjatason PK-35 Vantaan kanssa. Kosta Manev pelailee puolestaan...
FC Viikinkien pelaaja Jesse Ahonen siirtyy RoPS:n riveihin. Ahonen on edustuskelpoinen heti 6. elokuuta, kun siirtoikkuna aukeaa.
Ahonen ehti pelata Vuosareessa kaudesta 2012 eteenpäin. Matseja...
Sarjan jumbona tällä hetkellä tarpova FC Viikingit otti tiistaina jälleen yhden pahan takaiskun, kun AC Oulu ryösti Vuosaaresta kolme pistettä maalein 0-2.
Helsinkiläisten päävalmentaja Mika...
FC Viikinkien vaikea kausi sai jatkoa tiistaina Vuosaaressa. Tällä kertaa AC Oulu oli vahvempi 2-0-lukemin.
Ottelun molemmat maalit syntyivät ensimmäisellä jaksolla. Ensiksi Pekka Räisänen osui...
Ykkösen pahnanpohjimmaiseksi juuttunut Viikingit hakee tiistain ainoassa kamppailussa tärkeitä pisteitä, kun helsinkiläisjoukkue kohtaa AC Oulun.
Vaikka tilanne ei tällä hetkellä kovin valoisalta näytäkään, on joukkueessa...
FC Viikingit ovat solmineet loppukauden kestävän sopimuksen Kosta Manevin kanssa.
Vuonna 1993 syntynyt Manev siirtyy joukkueeseen PK-35 Vantaasta. Manev ehti pelata seurassa tällä ja edellisellä...
Ykkösen jumbosijalla oleva FC Viikingit on tiedottanut suru-uutisesta: joukkueelle kuluvalla kaudella yhden maalin ampunut amerikkalaispelaaja Farouk Bseiso on menehtynyt.
- Farouk lomaili tällä viikolla perheensä...
Jalkapallon Ykkösen jumbojoukkue FC Viikingit on hankkinut riveihinsä maalivahti Patrick Bantamoin.
Viikinkien alkukausi on sujunut heikosti ja vuosaarelaisjoukkue pitää perää Ykkösen sarjataulukossa. Lisää huonoja...
FC Viikinkien vaikeudet eivät tunne hellittävän. Joukkueen maalivahti Mika Johansson joutuu tositoimista seuraaviksi viikoiksi sivuun.
Reisivamman takia maalivahti on kehistä pois jopa kahdeksan viikkoa. Johansson...
Viikingit jatkaa matsejaan keskiviikkona vieraskentällä Jippoa vastaan. Vuosaarelaisilla on mukana matsissa kaksi kokonaan uutta pelaajaa.
Sampha Kamara ja Bangaly Theodor Kouyate ovat päässeet edustuksen mukaan....
FC Viikingit vei Helsingin paikalliskamppailun nimiinsä HIFK:ta vastaan maanantaina Ykkösessä. Heikosti kautensa aloittaneet vuosaarelaiset nauttivat voitosta täysin rinnoin.
- Pitää kiittää, että asenne meillä oli...
Ykkösen heikosti aloittanut FC Viikingit vaihtaa luotsia. Uusi päävalmentaja on toistaiseksi Mika Sandberg.
Vetovastuun sivusta jää Ilkka Jäntti. Jäntti ehti olla tehtävässä vuodesta 2011 lähtien. Jäntti...
Ykkösessä pelaava FC Viikingit tiedottaa kotisivuillaan, että joukkueen kolumbialaispelaaja Carlos palaa takaisin kotimaahansa.
Keskikenttäpelaaja Carlos palasi täksi kaudeksi vuoden tauon jälkeen Viikinkien riveihin. Nyt kausi...
Ykkönen jatkuu sunnuntaina kolmen pelin voimin. llveksen Tomi Petrescu odottaa ensimmäistä peliä innolla, kun vastaan asettuu PK-35 Vantaa vieraissa.
- Hyvillä fiiliksillä lähdetään Vantaalle. Harjoituspeleissä...
Ykkösen vuosikerta 2014 on valmiina tositoimiin, kun kausi pyörähtää viikonlopun ympärillä käyntiin täydellä kierroksella.
Sarjan joukkuemäärä on aiemmilta kausilta tuttu kymmenen, joiden joukosta yksi -...
Ykkösessä pelaava FC Viikingit on tehnyt kauden 2014 kattavan sopimuksen Mikael Lähteen kanssa.
Vuonna 1993 syntynyt Lähde debytoi Veikkausliigassa kaudella 2012 Hongan riveissä. Viime kausi...
Hyökkäyspäässä operoiva Lassi Puro on tehnyt kauden 2014 kattavan sopimuksen FC Viikinkien kanssa.
Vuonna 1995 syntynyt Puro on HJK-kasvatti, joka pelasi vielä viime kaudella Kakkosta...
Ykkösessä pelaavan Viikinkien maalivahti Sam Jammeh, 22, siirtyy pelaamaan Ruotsiin, aluksi kolmen kuukauden sopimuksella Division 5:ssa pelaavan Ängebäck BK:n riveihin.
Jammeh on Viikinkien oma kasvatti....
Suomen Cupin 4. kierros tarjosi keskiviikkona sellaisen käsikirjoituksen, mitä vain ani harva olisi etukäteen osannut kirjoittaa. Suurinta draamaa koettiin BK-46:n ja FC Viikingien välisessä...