Koronapandemia on jyllännyt maailmalla jo toista vuotta, eikä loppua vielä ihan lähitulevaisuudessa näy, vaikka rokotteita onkin jo alettu jakaa. Jalkapallosarjat kuitenkin pyörivät - pääsääntöisesti...
39-vuotias Hope Solo on yksi maailman menestyneimmistä naisjalkapalloilijoista ja yksi kaikkien aikojen maalivahdeista. Yhdysvaltalainen voitti urallaan kaksi olympiakultaa ja yhden maailmanmestaruuden, hänet valittiin kahdesti MM-kisojen parhaaksi...
Jill Ellisin saappaisiin ei ole helppo astua, sillä Ellis valmensi Yhdysvaltain naisten maajoukkuetta vuosina 2014-2019 ja luotsasi joukkueen kahteen perättäiseen maailmanmestaruuteen. Molempina vuosina hänet valittiin...
Äskettäin The Best -gaalassa parhaaksi naisjoukkueen valmentajaksi arvostettu Jill Ellis on päättänyt valmentajauransa. 53-vuotias Ellis valmensi Yhdysvaltain naisten maajoukkuetta viimeisen kerran sunnuntaina, Etelä-Koreaa vastaan pelatussa...
USA:n jalkapalloliitto on vastannut naisten jalkapallomaajoukkueen pyyntöön suuremmista palkoista. Naisten ryhmä vaati parempia tienestejä Ranskan MM-kisoista voitetun maailmanmestaruuden jälkeen.
US Soccerin antaman vastauksen mukaan todellisuudessa...
Internetissä on käynnistynyt adressi saada Megan Rapinoe suositun videopelisarja FIFA:n tulevan FIFA 20 -osan kansikuvapelaajaksi. Yhdysvaltojen maajoukkuehyökkääjä oli kesän naisten MM-kisojen valovoimaisimpia tähtiä.
USA voitti...
USA:n miesten maajoukkuelegenda Landon Donovan onnittelee naisten maailmanmestareita. Yhdysvaltojen maajoukkue juhli Ranskassa historiansa neljättä MM-kultaa.
USA rikkoi samalla myös yhden turnauksen maaliennätyksen MM-kisoissa (lue lisää).
Donovan...
USA rikkoi tuoreella naisten maailmanmestaruudellaan ennätyksiä. Naisten jalkapallon kuningatarmaa kukisti Lyonissa pelatussa Ranskan MM-kisojen finaalissa Hollannin (lue lisää).
USA:n neljännen maailmanmestaruuden myötä maalla on yhtä...
USA on uusinut naisten maailmanmestaruutensa. Tähtipaidat kaatoi Ranskan turnauksen Lyonissa pelatussa finaalissa 2-0-lukemilla Hollannin.
Ottelun ratkaiseva käänne nähtiin 58. minuutilla, kun Stefanie van de Gragtin...
USA:n tähtihyökkääjä Alex Morgan yllättyi kyseenalaisesta tuuletuksesta saamastaan kritiikistä. 30-vuotias Morgan juhli Ranskan MM-kisojen välierien voittomaaliaan Englantia vastaan imitoimalla juovansa teetä.
Tuuletus lytättiin ja Englannin...
USA kohtaa naisten MM-kisojen finaalissa Hollannin, joka selvitti tiensä finaaliin myöhään keskiviikkoiltana. USA:n kapteeni Megan Rapinoe on ollut useasti esillä kisojen aikana. Tällä kertaa...
USA:n hyökkääjätähti Alex Morgan sai MM-kisojen tiistain välieräottelun tuuletuksestaan arvostelua niskaansa. 30 vuotta eilen täyttänyt taituri juhli maaliaan Englantia vastaan imitoimalla teenjuontia (lue lisää).
Morganin...
30-vuotissyntymäpäiviään viettänyt Alex Morgan nousi tiistaina MM-välierissä Yhdysvaltojen sankariksi. Hyökkääjätähden 2-1-maali avausjaksolla jäi ratkaisuksi Englantia vastaan (lue lisää).
Morgan tuuletti maaliaan englantilaisia provosoiden imitoimalla juovansa...
Yhdysvaltojen huippuhyökkääjä Megan Rapinoe astui jälleen parrasvaloihin, kun hän takoi kaksi maalia emäntämaa Ranskan verkkoon perjantai-illan MM-puolivälierässä (Lue otteluraportti).
Ottelun jälkeen Rapinoe johti Tähtipaitojen tuuletuksia ja...
Naisten jalkapallon on noussut Ranskan MM-turnauksen aikana ympäri maailmaa uudelle tasolle. Kisat ovat olleet kesäkuun alusta alkaen jokaisen lajin ystävän huulilla.
FIFA julkaisi buumista innostuneena...
Naisten MM-kisoissa on nähty toinen toistaan hienompia suorituksia, mutta kentän ulkopuolella on myös noussut suuria ilmiöitä. Yksi näistä ilmiöistä on Yhdysvaltain kapteeni Megan Rapinoe,...
Avausottelussaan Thaimaan ennätysuurin 13-0 -lukemin murskannut naisten MM-kisojen mestarisuosikki USA sai tyytyä sunnuntaina paljon lievempään 3-0 -voittoon. Ottavana osapuolena oli tällä kertaa Chile.
Kenties osasyy...