Onko Juventuksella pian riveissään Euroopan vanhin hyökkääjäkaksikko? Tällaisen mahdollisuuden nosti esiin Skyn siirtoekspertti, toimittaja Gianluca Di Marzio, joka uumoilee Juventuksen havittelevan riveihinsä Sampdorian Fabio Quagliarellaa.
Quagliarella täyttää tammikuun lopussa...
Serie A -seura Sampdorian puheenjohtaja Massimo Ferrero on saanut postissa tappouhkauksia. Asiasta kertoo uutistoimisto ANSA:n tietojen pohjalta Football-Italia.
Ferreron saamien uhkauskirjeiden oheen oli liitetty luoteja. Hän...
Kuopion Palloseuraa vuosina 2013-2014 edustaneella toppari Omar Colleylla on koronavirustarunta.
Gambialaispuolustaja Colley, 27, edustaa nykyään Italian Serie A:ssa pelaavaa Sampdoriaa, joka kertoi perjantaina hänen ja...
Kerroimme aiemmin sunnuntaina, että neljä Serie A:n ottelua on jouduttu siirtämään myöhempään ajankohtaan Pohjois-Italiaan rantautuneen koronaviruksen takia. Tämä tulee mutkistamaan huomattavasti myös Italian ottelukalenteria.
Seuraavan...
Serie A:ssa putoamisviivan alapuolella majaileva Brescia sai sunnuntai-iltapäivänä tylyn selkäsaunan samoista sijoista kamppailevalta Sampdorialta. Suomalaisvahti Jesse Joronen sai hakea pallon selkänsä takaa peräti viidesti, kun Sampdoria...
Serie A
Sampdoria – Brescia
Sunnuntai 12.01. klo 16:00
Sunnuntain Serie A -nosto tulee Sampdorian ja Brescian välisestä kamppailusta. Kummamnkin tilanne sarjassa on melko kiperä, sillä isännät...
KuPS:ssa vuosina 2013 ja 2014 ihastuttanut Omar Colley on tyrkyllä entistäkin suurempiin parrasvaloihin. Guardianin mukaan gambialaisesta keskuspuolustajasta ovat kiinnostuneita peräti kolme eri valioliigaseuraa: Newcastle, West Ham ja Southampton.
Koko...
AC Milan ja Sampdoria kohtaavat kello 16 Suomen aikaa alkavassa Italian Serie A:n ottelussa loppiaisena.
Otteluiden kokoonpanot ovat julki, ja niistä käy ilmi, ettei AC...
Moni AC Milanin kannattaja palaa halusta nähdä seuraan 7,5 vuoden tauon jälkeen palanneen Zlatan Ibrahimovicin kentällä loppiaisena Sampdordiaa vastaan pelattavassa ottelussa.
Näillä näkymin Zlatan aloittaa...
AC Milanin kannattajat odottavat Zlatan Ibrahimovicin paluuottelun koittavan maanantaina eli loppiaisena, kun joukkue pelaa Italian Serie A:ssa kotipelin Sampdoriaa vastaan.
Ibrahimovic, 38, siirtyi Milaniin hiljattain...
Serie A
Sampdoria – Udinese
Sunnuntai 24.11. klo 19:00
Sunnuntain Serie A -tohinassa otamme katseen Genovaan, jossa alkukauden vihkoon vetänyt Sampdoria ottaa mittaa alemmassa keskikastissa plaanaavasta Udinesesta....
Claudio Ranieri on solminut Sampdorian kanssa kesään 2021 kestävän valmentajasopimuksen.
Sampdoria julkisti 68-vuotiaan Ranierin sopimuksen lauantaina.
Sampdorian kausi on alkanut surkeasti. Genovalaisseura on sarjataulukossa seitsemän kierroksen jälkeen...
Leicesterin sensaatiomaiseen Valioliigan mestaruuteen keväällä 2016 valmentanut Claudio Ranieri on löytänyt itselleen uuden seuran. Jalkapallotoimittaja Fabrizio Romanon mukaan Ranieri on Serie A -joukkue Sampdorian...
Keskikenttämies Radja Nainggolan saattaa jälleen olla vaihtamassa seuraa - ja sarjana mitä todennäköisimmin myös jatkossa on Italian pää-sellainen, Serie A.
Belgialainen on pelannut saapasmaassa jo...
AS Roman kannattajilla on ollut raskas kevät. Sarjasijoitus ei riittänyt ensi kauden Mestarien liigaan, eikä kaudesta jäänyt ainuttakaan pokaalia muistoksi. Kaiken kukkuraksi seuraikoni Daniele De...
Eusebio Di Francesco on nimetty italialaisseura Sampdorian uudeksi päävalmentajaksi.
https://twitter.com/sampdoria/status/1142416645358592000
Juuri päättyneellä kaudella Di Francesco oli ilman seuraa, mutta viimeisimpänä hän on toiminut AS Roman valmentajana. Tätä...
AC Milan etsii parhaillaan uutta päävalmentajaa purettuaan yhteisymmärryksessä sopimuksensa Gennaro Gattuson kanssa. Seuralegenda Gattuso luotsasi Milania viimeiset 1,5 vuotta ja johdatti joukkueen tällä kaudella...
Italian Serie A:n keskikastiin tälläkin kaudella sijoittuvan Sampdorian valmentaja Marco Giampaolon mitta alkaa olla täysi.
Vaikka konkari Fabio Quagliarella on matkalla maalikuninkuuteen 26 osumallaan, ei...
Serie A
Parma – Sampdoria
Sunnuntai 05.05 klo 16:00
Serie A:ssa on vielä jäljellä neljä kierrosta. Sarjassa on ratkaistu jo mestaruus, mutta europaikoista on vielä kova kisa....
Genovan alueen Serie A -seurat Genoa ja Sampdoria tekevät poikkeuksellisen eleen auttaakseen paikallisia toimijoita. Kummankin seuran kotikenttänä toimivalla Stadio Luigi Ferrarisilla, eli Marassilla nähdään 27....
Sampdorian hyökkääjä Fabio Quagliarella pelaa kenties elämänsä parasta jalkapalloa 36 vuoden iässä.
Quagliarella on iskenyt tällä kaudella Serie A:ssa 21 osumaa ja antanut seitsemän maalisyöttöä....
AC Milanin nuoren tähtivahdin Gianluigi Donnarumman nolo munaus maksoi seuralle lauantaina tärkeitä pisteitä sarjaottelussa Sampdoriaa vastaan. 20-vuotias italialaistorjuja syötti pallon erehdyksessä suoraan Gregoire Defrelillä,...
Sampdoria pelaa lauantaina Serie A:ssa todella tärkeistä pisteistä. Yhdeksäntenä sarjataulukossa oleva joukkue isännöi neljäntenä 11 pisteen päässä olevaa AC Milania, ja kaava on selkeä:...
Italian konkarihyökkääjä Fabio Quagliarella teki eilen Liechensteinia vastaan EM-karsintojen J-lohkossa historiaa. 36-vuotiaasta Azzurri-kärjestä tuli maajoukkuehistorian vanhin maalintekijä.
Sampdoriaa edustava Quagliarella viimeisteli murskaavassa 6-0-voitossa kaksi osumaa...
Juventus nappasi lauantain päiväpelissä kotonaan 2-1-voiton Sampdoriasta. Juven sankari oli avauskokoonpanoon palannut Cristiano Ronaldo.
Ronaldo iski Juventuksen molemmat osumat. Ensimmäinen tuli jo toisella minuutilla. Ronaldo...
Serie A:n lauantain täysi kierros alkaa sarjakärki Juventuksen ja 21 pistettä sen perässä viidentenä olevan Sampdorian välisellä ottelulla kello 13.30. Sen jälkeen Serie A:ssa...
Kun Arsenal hankki kesällä Sampdoriasta 22-vuotiaan uruguaylaispelaajan Lucas Torreiran, teki se epäilemättä yhden kesän parhaista kaupoista. Nykymarkkinoihin peilattuna 29,5 miljoonan euron siirtosumma on Torreirasta lähes...
Manchester United on iskenyt silmänsä Fiorentinan serbialaistoppariin Nikola Milenkovićiin, kertoo Sky Italia.
Milenković, 21, on ollut avauksessa kaikissa Fiorentinan tämän kauden sarjaotteluissa ja onnistunut maalinteossa...
Italian pääsarja Serie A potkaistaan käyntiin viikonloppuna. Genoa ja Sampdoria eivät kuitenkaan pelaa kauden avausotteluitaan viikonloppuna.
Serie A ilmoitti peruneensa seurojen ottelut kunnioittaakseen tiistaina Genovassa...
Espanjalainen maalivahti Pepe Reina ja kroatialainen laitapuolustaja Ivan Strinić liittyvät AC Milaniin.
Molemmat pelaajat siirtyvät seuraan vapaana agenttina ilman siirtokorvausta, ja kummankin sopimus Milanin kanssa...