Janne Saksela nousi kaudella 2016 RoPS:n riveissä Veikkausliigan eliittiin. Sen myötä Saksela nostettiin myös A-maajoukkuerinkiin ja siirto ulkomaille oli tosiasia.
Saksela siirtyi Hollannin pääsarjassa pelaavaan...
Kari Arkivuon päätös vetäytyä maajoukkueesta (uutinen) jättää isot saappaat täytettäväksi Huuhkajissa. Tuohon rooliin voi olla jatkossa tyrkyllä Sparta Rotterdamin Janne Saksela, jonka koko kausi meni tosin...
RoPSista hollantilaiseen Sparta Rotterdamiin viime kaudella siirtynyt Janne Saksela on loukkaantunut harjoitusottelussa.
Seura kertoo verkkosivuillaan, että kyseessä on polven eturistisidevamma, josta toipuminen kestää 6-9 kuukautta.
Saksela...
Huuhkajien Janne Saksela syötti maalin debyyttipelissään Hollannin liigassa perjantaina.
Saksela pelasi Sparta Rotterdamin oikeana laitapuolustajana vierasmatsissa, jota isännöi Willem II. RoPS:n ex-pelaaja kellotti 81 minuuttia.
Saksela...
Sunnuntaina Kroatiaa vastaan täydet minuutit Suomen paidassa pelannut Janne Saksela on tehnyt sopimuksen hollantilaisen Sparta Rotterdamin kanssa. Saksela siirtyy Hollantiin kuluvan Veikkausliiga-kauden jälkeen.
Sparta Rotterdam...
Huuhkajat kohtaa kesäkuun alkupäivinä kaksi kovikovaa, EM-turnauksen valmistuvaa maata. Ensin keskiviikkon 1.6. vastassa on Belgia vieraskentällä Brysellissä ja seuraavana maanantaina 6.6. Huuhkajat kyläilee Italian...
Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana tammikuun alussa aloittanut Hans Backe valitsi maanantaina miehistön, joka kohtaa maaliskuun lopulla harjoituspeleissä vieraissa Puolan (la 26.3. klo 17.30) ja Norjan...
Rovaniemen Palloseura on tehnyt kaksi jatkosopimusta. Brasilialainen maalivahti Ricardo ja laitapuolustaja Janne Saksela, molemmat 22, jatkavat seurassa.
Ricardon sopimus on kaksivuotinen, Sakselan ensi kauden mittainen....
Janne Saksela kuului Rovaniemen Palloseuran viime kauden hopeamitalin takuumiehiin.
Janne Saksela saapui Rovaniemelle Jyväskylästä kaudeksi 2014. Varsinkin pian päättyvä vuosi oli häneltä täysosuma. Nyt kaksivuotinen...
Rovaniemen Palloseura on noussut taistelemaan jopa Suomen mestaruudesta, mutta unelma on kokenut viime viikkoina kolauksia, kun joukkueen peli on sakannut. Edellisestä kuudesta ottelusta joukkue...
Veikkausliiga vetäytyi maaottelutauolle, kun viikonlopun ympärillä ollut kierros päättyi IFK Mariehamnin 2-0-vierasvoittoon KTP:stä maanantaina.
Sarjaa on pelattu noin kolmannenes riippuen joukkueesta (11-14/33 ottelua) ja jyvät...
Rovaniemen Palloseuran alkukausi Veikkausliigassa oli murheita täynnä. Nyt joukkue pääsee sunnuntain kierrokselle ensimmäinen voitto alla.
RoPS eteni talvella pelatussa Liigacupissa finaaliin asti. Peli kulki vielä...
Rovaniemen Palloseuran 21-vuotias laitapuolustaja Janne Saksela oli tammi-helmikuun vaihteessa antamassa näyttöjä moninkertaiselle Norjan mestarijoukkueelle Molde FK:lle.
Molde etsi laitapuolustajaa joukkueeseensa ja kutsui Sakselan reilun viikon...
HJK oli lähellä tappiota kauden kolmannessa Liigacupin ottelussaan, kun RoPS saapui vieraaksi Helsinkiin tiistaiksi.
Talin jalkapallohallin täyden tuvan (750 katsojaa) edessä pelatussa ottelussa vieraat menivät...
Norjan pääsarjaseura Molde ei tarjoa Janne Sakselalle sopimusta.
Rovaniemen Palloseuran 21-vuotias vasen puolustaja Saksela matkusti aiemmin mestarijoukkueen mukaan Espanjaan testattavaksi. Molde FK ei kuitenkaan löydä...
Rovaniemen Palloseuran 21-vuotias vasen puolustaja Janne Saksela matkustaa keskiviikkona Espanjan La Mangaan Norjan jalkapalloliiton harjoituskeskukseen antamaan näyttöjä moninkertaiselle Norjan mestarijoukkueelle Molde FK:lle, joka leireilee...
RoPS:n Janne Saksela oli tyytyväinen testiinsä Tukholmassa. Saksela oli näytillä AIK:ssa yhdessä hyökkääjä Sakari Tukiaisen kanssa.
- Iso seura, nasta vastaanotto ja positiivinen fiilis. Pelasimme...
Ruotsalaisseuralla AIK:ssa oli näytillä Suomen Kakkosessa peräti 40 maalia viime kaudella Atlantikselle tehnyt Sakari Tukiainen, 23.
Pelaaja parhaimmassa tapauksessa seuraa Huuhkaja-hyökkääjä Eero Markkasen jalanjälkiä. Hän...
Kakkosen päättyneen kauden sensaation, huikeat 40 maalia Atlantikselle iskeneen Sakari Tukiaisen, lento jatkuu.
Tukiainen ja Janne Saksela pääsivät näyttämään osaamistaan Tukholmassa AIK:n paidassa harjoituspelissä Syrianskaa vastaan...
Rovaniemen Palloseuraa Suomessa edustava Janne Saksela on marraskuun alun näytillä Ruotsissa juuri kolmanneksi sijoittuneen AIK:n harjoituksissa yhdessä Kakkosen maalitykin Sakari Tukiaisen kanssa.
Helsinkiläislähtöinen Saksela uskoo...
Ruotsalaisseura AIK on näemmä innostunut suomalaishyökkääjistä, kun seura löysi viime talvena Eero Markkasen riveihinsä ja sai myytyä läpimurron tehneen miehen edelleen yli kahdella miljoonalla...
Uutisoimme tiistaina Rovaniemen Palloseuran ja Pikkuhuuhkajien puolustajan Janne Sakselan vakavan polven ristisidevamman uusiutuneen. Sakselan ja koko jalkapalloyhteisön onneksi annettu diagnoosi osoittautuikin virheelliseksi.
Polven diagnoosi oli väärä. Fiilis...
Laitapuolustaja Janne Sakselan karmea epäonni ei ota loppuakseen. Täksi kaudeksi JJK:sta RoPS:iin siirtynyt Saksela loukkasi vasemman polvensa vakavasti rovaniemeläisten viime torstain harjoituksissa.
– Harjoitusten alkuverryttelyssä hyppäsin pääpalloon...
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue kaatoi Seinäjoella pelattavan KOMIA-turnauksen avausottelussa nuorista espanjalaispelaajista kootun haastajaryhmän maalein 1-0 ja eteni turnauksen loppuotteluun. "Catalonia XI:ksi" nimetyssä ryhmässä oli...
RoPS on tehnyt jatkosopimukset Emenike Uchenna Mbachun, 24ja Nicholas Otarun, 27, kanssa. Uutena nimenä joukkueeseen liittyy Janne Saksela, 20, JJK:sta.
Mbachun ja Otarun sopimukset ovat...
JJK on purkanut puolustaja Janne Sakselan sopimuksen yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa. Sopimus olisi kattanut kauden 2014.
Saksela liittyi JJK:hon kauden 2012 loppupuolella peliajan perässä HJK:sta ensin lainalla, sitten...
JJK on tehnyt jatkosopimuksen kolmen nuoren, lupaavan pelaajansa kanssa: Eero Markkanen ja Janne Saksela solmivat yhden ja Antto Hilska kahden vuoden jatkon Kettupaitaan, informoi...
Kettupaidat saivat ikäviä uutisia VPS-ottelun aattona.
Seuran verkkosivujen mukaan Janne Saksela loukkasi aiemmin polvensa harjoituksissa ja tuoreen diagnoosin mukaan miehen eturistiside on katkennut. Saksela joutuu...
Elokuun HJK:sta JJK:n riveissä lainapestillä ollut Janne Saksela jatkaa Jyväskylässä pysyvällä siirrolla. Vuonna 1993 syntynyt nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo solmi sopimuksen kauden 2013 loppuun asti.
- Nyt...