Pohjois-Irlanti oli ennen maanantaita yksi viidestä EM-karsintojen puhtaan pelin joukkueista. Se ei ollut kuitenkaan kohdannut vielä lohkonsa suosikkeja Saksaa ja Hollantia lainkaan. Vaikka Pohjois-Irlanti...
Marc-Andre ter Stegen on turhautunut tilanteeseensa Saksan maajoukkueessa. Barcelonan huippuvahti on ollut ehdolla FIFA:n parhaaksi maalivahdiksi ja voittanut seuratasolla mestaruuksia.
Maajoukkueessa ter Stegenin kohtaloksi on...
EM-karsinnat
Saksa – Hollanti
Perjantai 06.09. klo 21:45
Saksa ja Hollanti ovat sattuneet samaan karsintalohkoon Euro 2020 -hulinassa. Kyseessä on perinteisistä perinteisin taistelupari ja joukkueiden välisiä otteluita...
Saksan A-maajoukkueen entinen tähtihyökkääjä Lukas Podolski on halukas edustamaan maataan ensi vuoden olympialaisissa.
Olympialaiset järjestetään Japanissa, jossa Podolski, 34, on edustanut maan pääsarjaseuraa Vissel Kobea...
Borussia Dortmundin kapteeni Marco Reus on nimetty vuoden saksalaispelaajaksi toista kertaa hänen uransa aikana. Tähtihyökkääjä onnistui 21 kertaa maalinteossa päättyneellä kaudella.
Voittajan valitsi saksalaisten urheilutoimittajien...
Espanja voitti sunnuntaina Saksan 2-1 alle 21-vuotiaiden EM-kisojen loppuottelussa. Joukkueet kohtasivat EM-finaalissa myös edellisissä kisoissa toissa vuonna, mutta tuolloin Saksa oli vahvempi 1-0.
La Rojita...
Espanja ja Saksa kisaavat tänään, sunnuntaina, alle 21-vuotiaiden EM-kisojen mestaruudesta Italian Udinessa Stadio Friulilla.
Loppuottelu alkaa kello 21.45, ja sen näyttävät suorana Yle TV2 ja...
Ruotsi voitti lauantaina Saksan 2-1 naisten MM-kisojen puolivälierävaiheessa ja eteni viimeisenä joukkueena neljän parhaan joukkoon.
https://twitter.com/FIFAWWC/status/1145036644136947716
Saksa sai otteluun loistavan alun. Reilun vartin jälkeen Sara Däbritz...
Naisten MM-kisat
Saksa – Ruotsi
Lauantai 29.06. klo 19:30
Naisten MM-kisat jatkuvat lauantaina kahdella puolivälieräpelillä. Ruotsi yrittää illan ottelussa haastaa maailman kakkoseksi rankatun Saksan. Saksa on pelannut...
Italiassa pelattavan alle 21-vuotiaiden EM-turnauksen finalistit selvisivät torstaina, kun Saksa kaatoi Romanian 4-2 ja Espanja voitti Ranskan 4-1.
Romania oli jo kiinni suuressa yllätyksessä, kun...
Saksa voitti Nigerian Naisten MM-kisojen neljännesvälierissä selvin 3-0-lukemin ja eteni ensimmäisenä joukkueena kahdeksan parhaan joukkoon.
Saksa on ollut läpi kisojen vahva erikoistilanteissa ja tänäänkin ne...
Naisten MM-kisat
Saksa – Kiina
Lauantai 08.06 klo 16:00
Lauantaina naisten MM-kisoissa on jo vilkkaampi päivä ja otamme noston Saksan ja Kiinan välisestä ottelusta. Saksa on yksi...
Joachim Löw on toiminut Saksan A-maajoukkueen päävalmentajana jo vuodesta 2006, mutta esimakua jossain tulevaisuudessa häämöttävästä löwittömästä Saksasta saadaan kesäkuussa, kun Löw on pakon sanelemana sivussa....
Borussia Dortmundin hyökkäävä keskikenttäpelaaja Mario Götze nousi vuonna 2014 parrasvaloihin ratkaistuaan Saksan MM-kullan. Jatkoaikamaali Brasilian kisojen finaalissa Argentiinan verkkoon teki taiturista kotimaansa suuren sankarin.
Götze...
Hollannin päävalmentaja Ronald Koeman otti syyt niskoilleen, kun Saksa haki Amsterdamista arvokkaan 3-2-voiton sunnuntai-iltana.
Oranssipaidat nousivat kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin pelin toisella jaksolla, kun Matthijs...
Saksa otti sunnuntaina dramaattisten vaiheiden jälkeen 3-2-vierasvoiton Hollannista EM-karsintojen avausottelussaan.
Ennen ottelun alkua saksalaiskannattajat kritisoivat päävalmentaja Joachim Löwin valitsemaa puolustusvoittoista aloituskentällistä, mutta tauolla Saksa johtikin...
EM-karsintojen sunnuntain huippuottelusta Hollanti-Saksa tuli juuri niin jännittävä kuin uskallettiin odottaa. Kaksista arvokisoista putkeen rannalle jäänyt Hollanti tekee koko ajan uutta tulemistaan, kun taas Joachim...
Viime kesän MM-kisoissa flopannut Saksa avaa EM-karsintansa sunnuntai-iltana verivihollisensa Hollannin kotikentällä Amsterdamissa. Hollanti on tekemässä uutta nousua, eikä Saksan mahdollisuuksiin tunnuta uskottavan edes omien...
Saksan jalkapallomaajoukkueen ympärillä on riittänyt keskustelua maaliskuussa. Kuun alussa joukkueen päävalmentaja Joachim Löw kohahdutti päätöksellään jättää vuonna 2014 Saksan kanssa maailmanmestaruuden voittaneet Jerome Boateng,...
Saksan A-maajoukkueen päävalmentaja Joachim Löw sanoo, että Bayern Münchenin Manuel Neuer, 32, on yhä hänen ykkösmaalivahtinsa.
Monet ovat jo tovin odottaneet, että Barcelonan Marc-André ter...
Saksassa yritetään edelleen toipua Joachim Löwin kohutusta päätöksestä pudottaa maajoukkueesta kokenut kolmikko Thomas Müller, Jerome Boateng ja Mats Hummels.
Kolmikosta jokainen ilmaisi ratkaisusta sosiaalisessa mediassa oman eriävän mielipiteensä (lue Boatengin ja...
Saksan maajoukkueen pitkäaikainen päävalmentaja Joachim Löw nostatti viime viikolla suuren kohun, kun hän ilmoitti Thomas Müllerin, Jerome Boatengin ja Mats Hummelsin maajoukkueurien päättyneen. 30-vuotiailla Hummelsilla ja Boatengilla sekä 29-vuotiaalla Müllerillä voisi...
Saksan maajoukkuetta jo vuodesta 2006 lähtien valmentanut Joachim Löw ilmoitti tiistaina medialle todella kovasta päätöksestä. "Jogi" päätti, ettei kutsu enää erittäin kokeneita ja paljon voittaneita Mats Hummelsia, Jerome...
Bayern Münchenin toimitusjohtaja Karl-Heinz Rummenigge ja urheilutoimenjohtaja Hasan Salihamidžić ovat julkaisseet seuran sivuilla tiedotteen, jossa he kommentoivat Saksan A-maajoukkueen päävalmentajan Joachim Löwin päätöstä...
Saksan A-maajoukkueen päävalmentaja Joachim Löw teki kovan ratkaisun, kun hän kertoi Bayern Münchenin tähtipelaajille, Jerome Boatengille, Mats Hummelsille sekä Thomas Müllerille, etteivät he ole enää...
Saksan A-maajoukkueessa kuohuu. Päävalmentaja Joachim Löw kertoi, etteivät avainpelaajat Jerome Boateng, Mats Hummels sekä Thomas Müller enää kuulu hänen suunnitelmiinsa.
Viime kesän heikko menestys MM-kisoissa...
Barcelona-vahti Marc-Andre ter Stegen on valmis syrjäyttämään Manuel Neuerin. Maailman eliittiin kuuluva torjuja on saanut vielä toistaiseksi jäädä Saksan maajoukkueessa kakkosmiehen rooliin.
Bayern Münchenin maalia...
Saksan miesten A-maajoukkueen pitkäaikaisen päävalmentajan Joachim Löwin mukaan Bundesliigan pelaajat näyttävät huonoa esimerkkiä nuorille pelaajille.
Löwin mielestä kokeneet pelaajat eivät kunnioita tuomareita, vaan yrittävät hämätä...
Kickerin tuottaman äänestyksen mukaan valtaosa Bundesliigan ammattilaispelaajista olisi erottanut Joachim Löwin Saksan maajoukkueen peräsimestä jo kesällä.
Äänestykseen osallistui 214 ammattilaista. 58,4 prosenttia heistä äänesti 58-vuotiaan...
Bayern Münchenin keskuspuolustaja Jérôme Boateng on edustanut Saksaa viidessä eri arvoturnauksessa vuosina 2010-2018, mutta silti toppari perheineen saa yhä kokea rasismia arkielämässään. Berliinissä syntynyt Boateng kertoi...