Suomalaispelaaja Alexander Ring jatkaa ensi kaudella pelejään uudessa joukkueessa. 29-vuotias keskikenttämies siirtyy New York City FC:stä Pohjois-Amerikan ammattilaissarja MLS:ään ensi kauden alusta liittyvään laajennusjoukkueeseen Austin FC:hen....
Suomen A-maajoukkue on kasvanut neljässä vuodessa surullisesta näystä yhdeksi Euroopan mielenkiintoisimmista maajoukkueista. Markku Kanerva on onnistunut tekemään Huuhkajien pelaajista enemmän kuin osiensa summan. Siitä...
MLS:n runkosarjan viimeinen kierros pelattiin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Kaikki sarjan kolme suomalaispelaajien edustamaa joukkuetta selvittivät tiensä 18 joukkueen pudotuspeleihin. Sarjassa on kaikkiaan...
New York City FC:n kapteeni Alexander Ring näytti maanantain vastaisena yönä, kuinka joukkoja johdetaan edestä. Suomalainen keskikenttäpelaaja pelasi täydet 90 minuuttia New Yorkin derbyssä ja lähetti...
Maalin Chicago Firen verkkoon tehnyt Lassi Lappalainen ei ollut ainoa sunnuntain vastaisen yön suomalaisonnistuja MLS:ssä. Hyvässä vireessä oli myös New York City FC:n kapteeni Alexander Ring, joka...
Huuhkajien entinen keskikenttäpelaaja Alexander Ring iski sunnuntain vastaisena yönä kauden kolmannen maalinsa Yhdysvaltain Major League Soccerissa, kun hänen edustamansa New York City FC voitti...
New York City FC:n suomalaiskapteeni Alexander Ring onnistui taas maalinteossa, kun hänen joukkueensa nujersi Chicago Firen 3-1-lukemin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä MLS:ssä.
Ring sinetöi...
Suomalaiset Alexander Ring ja Jukka Raitala kipparoivat MLS-joukkueensa jatkoon Pohjois- ja Keski-Amerikan alueen CONCACAF:in Mestarien liigassa. Kilpailussa ei tunneta lohkovaihetta, vaan siinä pelaa 16 joukkuetta. Ringin New York...
Alexander Ringin edustama New York City FC on palkannut uudeksi päävalmentajakseen norjalaisen Ronny Deilan.
Deila, 44, siirtyy New Yorkiin kotimaastaan Vålerengan joukkueesta. Aiemmin urallaan hän...
Vuoden 2020 CONCACAF:in Mestarien liigan ottelukaavio on arvottu. Arvonta oli tällä kertaa mielenkiintoinen myös suomalaisittain, sillä kilpailussa on mukana peräti kolme suomalaista.
Alexander Ringin kipparoima New York...
Suomen A-maajoukkueen ympärillä on käynyt kova kuhina sen jälkeen, kun historiallinen EM-kisapaikka varmistui. Viime lauantaina Huuhkajat arvottiin EM-lopputurnauksen B-lohkoon. Iso keskustelunaihe on ollut se,...
Huuhkajien entisen keskikenttäpelaajan Alexander Ringin kipparoima New York City FC vaihtaa päävalmentajaa.
Yhdysvaltojen Major League Soccerissa pelaava New York City tiedotti perjantaina, että se on...
Los Angeles Galaxyn ruotsalaistähden Zlatan Ibrahimovićin pelipaita on jo toista vuotta putkeen Yhdysvaltojen Major League Soccerin myydyin.
Ibrahimović, 38, pelaa MLS:ssa vasta toista kauttaan, mutta...
Yhdysvaltojen Major League Soccerin runkosarja tuli sunnuntaina päätökseen. Seuraavaksi vuorossa ovat pudotuspelit, joihin pääsi seitsemän joukkuetta sekä läntisestä että itäisestä konferenssista.
Kummankin konferenssin paras joukkue...
Pohjois- ja Keski-Amerikan maanosaliiton CONCACAF:in Mestarien liigassa nähdään ensi kaudella runsaasti suomalaisväriä. Jo aiemmin kilpailuun selviytyi Jukka Raitalan ja Lassi Lappalaisen Montreal Impact, ja maanantain vastaisena yönä Suomen...
MLS:n pelaajayhdistys julkaisi pelaajien tuoreimpia palkkatietoja. Julkaisimme kesäkuussa artikkelin MLS:n palkoista, jonka voit lukea tästä. Suomalaisista eniten tienaa kesällä Minnesota Unitediin siirtynyt Robin Lod.
Koko...
New York City FC:n kapteeni Alexander Ring pelaa jälleen hienoa kautta Pohjois-Amerikan MLS:ssä. 28-vuotias keskikenttäpelaaja valittiin MLS:n kierroksen 27 tähdistöjoukkueeseen. Ringin seuratovereista valinnan sai myös paraguaylaislaituri Jésus...
MLS:ssä pelattiin sunnuntain vastaisena yönä aina kiihkeä New Yorkin derby. Pisteet jäivät tällä kertaa suomalaisen Alexander Ringin tuttuun tapaan kipparoimalle New York City FC:lle. Ring pelasi...
Huuhkajien entinen keskikenttäpelaaja Alexander Ring iski varhain sunnuntaiaamuna (Suomen aikaa) kauden neljännen osumansa Yhdysvaltojen Major League Soccerissa.
New York City FC:n kapteenina toimiva Ring, 28,...
Alexander Ring nousi viime yön MLS-kierroksella ratkaisurooliin. New York Cityn keskikenttäpelaaja oli jokaisessa kolmessa maalissa mukana. kun joukkue kaatoi 3-1-lukemin Sporting Kansas Cityn.
Ring syötti...
Yhdysvaltojen Major League Soccerin pelaajayhdistys MLSPA on jälleen julkaissut sarjan jokaisen pelaajan vuositulot.
Listauksesta löytyy jokaisen pelaajan vuosittainen peruspalkka sekä vuositulot, joihin on laskettu mukaan...
MLS
New York City – Cincinnati FC
Perjantai 07.06 klo 02:00
Otetaan torstaiyölle vielä yksi nosto MLS:stä. jossa Alexander Ringin edustama New York City isännöi vieraissa kovin...
Huuhkajien entinen keskikenttäpelaaja Alexander Ring johdatti New York Cityn 2-0-voittoon Wayne Rooneyn edustamasta DC Unitedista sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Rooneylla oli hyvä sauma viedä...
New York City FC hävisi viime yönä Toronto FC:lle murskaavin lukemin 1-4. NYCFC:n kapteeni Alexander Ring, 27, pelasi täydet minuutit keskikentällä.
Ring sai täksi kaudeksi...
New York City FC:n kapteeni Alexander Ring viimeisteli sunnuntai-iltana jo kauden toisen maalinsa MLS:ssä, kun hänen joukkueensa tasasi pisteet Los Angeles FC:n kanssa maalein 2-2. Tasapeli...
Viime syksynä uransa Huuhkajissa lopettanut keskikenttäpelaaja Alexander Ring avasi lauantaina Yhdysvaltojen Major League Soccer -sarjan kauden 2019 New York City FC:n kanssa.
Täksi kaudeksi joukkueensa...
Pohjois-Amerikan jalkapalloilun ylimmän sarjatason MLS:n kausi 2019 käynnistyy lauantai-iltana Suomen aikaa. Mestaruutta puolustaa Atlanta United, joka juhli sarjan voittoa jo toisella kaudellaan. Joulukuussa pelatussa...
Suomen A-maajoukkueen entinen keskikenttäpelaaja Alexander Ring on New York City FC:n uusi vakituinen kapteeni.
Ring, 27, perii tehtävän espanjalaishyökkääjä David Villalta, joka siirtyi viime kauden...
Kun vuosikausia joukkuetta kipparoinut David Villa siirtyi kaudeksi 2019 japanilaiseen Vissel Kobeen, jäi New York City FC:ssä kapteenin vakanssi auki. Ainakaan julkisesti uutta kapteenia joukkueelle ei...
Yhdysvaltojen Major League Soccerissa pelaava Minnesota United on käyttänyt keskikenttäpelaaja Rasmus Schüllerin sopimuksen jatko-option. Schüller, 27, jatkaa täten Minnesotassa myös ensi kaudella.
Hän pelasi kaudella...