Tagi: Riikonen Matias

Virallista: Ilveksen nuori maalivahti siirtyy FC Kööpenhaminaan

Kerroimme eilen MTV Urheilun saamien tietojen pohjalta, että Ilveksen nuori maalivahti Matias Riikonen olisi siirtymässä Tanskan suurseura FC Kööpenhaminaan. Siirron varmistumista ei tarvinnut odottaa pitkään,...

MTV Urheilu: Ilveksen nuori maalivahti siirtymässä pohjoismaiseen suurseuraan?

Ilveksen maalia on vartioinut vuodesta toiseen kokenut kapteeni ja seuraikoni Mika Hilander. Tällä kaudella tolppien välissä on nähty kuitenkin jo kuudessa ottelussa nuori Matias Riikonen. 18-vuotias torjuja...

Poikiko koronakausi mieluisan ilmiön? Jo kolmas 2000-luvulla syntynyt suomalaisvahti torjuntatöihin Veikkausliigassa

Jo ennen Veikkausliigan kauden alkua oli odotettavissa, että nuoret pelaajat tulevat saamaan kauden aikana mukavasti tilaisuuksia näyttää osaamistaan. Koronapandemian aiheuttaman talouskriisin vuoksi seuroilla on...

Poikamaajoukkueista tuttu maalivahtilahjakkuus Ilvekseen

Tampereen Ilves on vahvistunut mielenkiintoisella maalivahtilupauksella. Seura tiedottaa verkkosivuillaan värvänneensä Suomen alle 16-vuotiaiden maajoukkuemies Matias Riikosen riveihinsä. Vuonna 2002 syntynyt Riikonen siirtyy Tampereelle MYPA:sta. U16-ikäluokan...

MYPA:n nuori maalivahti testille Hollantiin – suomalaisille tuttu seura

MYPA:n oma kasvatti ja edustusjoukkueen maalivahti Matias Riikonen on tulevan viikon Hollannissa Heerenveen SC:n organisaation vieraana. Riikonen, 16, harjoittelee Heerenveenin U17-joukkueen mukana maanantaista perjantaihin...