TPS tiedotti naisten edustusjoukkueen valmennuskuvioista keskiviikkona. Valmennusvastuun ottavat kolme valmentajaa, Timo Saari, Joonas Laurikainen sekä seuraan paluun tekevä Juha Reini.
TPS:n naisten joukkueen valmennuksessa on...
Suomen jääkiekkomaajoukkue otti hienon puolivälierävoiton USA:sta torstaina ja eteni MM-turnauksen välieriin. Suomalaiset jalkapalloilijat purkivat ilonsa Leijonien voitosta sosiaalisessa mediassa.
Puolassa ammatikseen pelaava Petteri Forsell ehti...
Suomen maajoukkueen vakiokalustoon takavuosina kuulunut Juha Reini on tehnyt uuden aluevaltauksen: mies esiintyy erittäin eroottisessa valokuvassa Instagram-tilillään.
- Käytiin vähän nakuilemassa @viikatephotography / @samisaarenpaa lle....
TPS:n toimitusjohtaja Juha Reini etsii siirtomarkkinoilta vielä vahvistuksia. Resurssit ovat kuitenkin pienet.
- Toivon mukaan näin. Toki meidän taloudelliset resurssit ovat aika pienet, mutta yritetään...
TPS yrittää hankkia vielä loppukaudeksi pelaajavahvistuksia. Vain kuitenkin, jos talous sen sallii.
TPS kertoo verkkosivuillaan yrittäneensä jatkaa Igor Jovanovicin ja Thomas Agyirin kesäkuun lopulla umpeutuvia...
TPS tiedotti maanantaina, että Mika Laurikainen on joukkueen uusi päävalmentaja.
Laurikainen on viimeksi palvellut Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen peräsimessä. Laurikaisella on kokemusta myös Turusta 2000-vuoden...
TPS:n toimitusjohtaja Juha Reini jutteli SuomiFutis-sivuston toimituksen kanssa maanantaisen lehdistötilaisuuden jälkeen. Turkulaisseura kaipaisi vielä paria laatuvahvistusta, mutta rahaa ei liiemmin ole, Reini paljasti.
Reini valotti,...
TPS:n keskikenttäpelaajat Duarte Tammilehto ja Wayne Brown ovat jättämässä turkulaisseuran, mutta toistaiseksi vielä molemmat miehet kuuluvat sopimuspelaajien joukkoon.
Julkisuudessa on ehtinyt jo liikkua puheita, joiden...
FC TPS:n toimitusjohtaja Juha Reini on avaamassa myöhemmin tällä viikolla sanaista arkkuaan seuran tilanteesta.
Tähän mennessä TPS:n pelaajaliikenne on suuntautunut lähinnä poispäin ja seuran talous...
TPS suunnittelee pelaavansa ensi kaudella kotiottelunsa Urheilupuiston yläkentällä Veritas-stadionin sijaan, kertoo Aamuset.
Seuran toimitusjohtaja Juha Reinin mukaan kyse ei silti olisi vain ensi kaudesta, vaan...
FC TPS Turku Oy on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Juha Reinin. Hän seuraa tehtävässään Marco Casagrandea, joka siirtyy Suomen Palloliiton pääsihteeriksi elokuussa 2013. 38-vuotias Reini...
Hyökkääjä Teemu Pukin saksalaisen agentin kanssa yhteistyötä tekevä ex-maajoukkuepelaaja Juha Reini ei ole yllättänyt suomalaisen jatkosta Gelsenkirchenissä.
SuomiFutis-sivusto raportoi tänään torstaina, että bundesliigaseuran manageri Horst...
Hyökkääjä Teemu Pukin saksalaisen agentin kanssa yhteistyötä tekevä ex-maajoukkuepelaaja Juha Reini vahvistaa blogissaan, ettei Huuhkaja-kärki siirry Schalkesta tammikuun siirtoikkunan aikana.
- Ei tullut Teemu Pukille...