Qatarin MM-kisoja 2022 on kritisoitu monesta hyvästä syystä. Valtion lait ovat hyvin konservatiiviset, eikä seksuaalinen kanssakäyminen toisen sukupuolen edustajan kanssa ole maassa sallittua. Stadionien...
Qatar osallistuu vuoden 2022 jalkapallon MM-kisojen karsintoihin, uutisoi The Independent. Englantilaislehden mukaan kisojen isäntämaa lisätään yhteen UEFA:n viiden maan karsintalohkoista, todennäköisesti lohko A:han.
Ideana on...
Qatarille myönnettiin vuoden 2022 MM-isännyys poikkeuksellisen aikaisin, sillä se voitti FIFA:n äänestyksessä isännyyden jo joulukuussa 2010. Vaalista on sittemmin noussut suurta polemiikkia siihen liittyvien...
Al-Saddin päävalmentajana toimiva Xavi vahvistaa Twitterissä saaneensa positiivisen testituloksen koronatestistä. Xavi kertoo olevansa eristyksessä, kunnes hänet todetaan terveeksi.
40-vuotias ex-Barcelona-pelaaja kertoo voivansa hyvin tartunnasta huolimatta...
Englantilaislegenda David Beckhamin osaomistama Major League Soccer -seura Inter Miami on pääsemässä Qatarin valtion omistaman lentoyhtiö Qatar Airwaysin kanssa sopuun 234 miljoonan dollarin (noin 216,4...
Juventuksen hyökkääjä Mario Mandzukic saattaa sittenkin siirtyä Qatarin pääsarjaan, kertoo Goal-sivusto, jonka mukaan pelaajan odotetaan ilmoittavan ratkaisustaan sunnuntain aikana.
Italialainen Calciomercato kertoi jo aiemmin syksyllä...
Liverpoolilla on joulukuussa edessään seurahistoriansa toinen seurajoukkueiden MM-turnaus. Edellisen kerran se pelasi kyseisessä turnauksessa vuonna 2005, ollen tuolloin turnauksen kakkonen.
Kisoja isännöi tänä ja seuraavana...
Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry on julkaissut tiedotteen, jossa se toivoo Huuhkajien leireilevän vain maissa, joissa ihmisoikeusasiat ovat kunnossa.
Palloliitto sai runsaasti kritiikkiä, kun miesten A-maajoukkue...
Barcelona-legenda, keskikenttäpelaaja Xavi on aiheuttanut melkoista hämmennystä yhteiskuntajärjetykseen liittyvillä kommenteillaan.
Qatarilaista Al Saddin joukkuetta tätä nykyä luotsaava 39-vuotias puhui Aralle näkemyksistään.
- En elä demokraattisessa maassa, mutta...
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty on julkaissut raportin, jossa todetaan, että qatarilaisten työläisten olot ovat edelleen kurjat. Vuoden 2022 MM-kisat isännöivä Qatar lupasi aiemmin parantaa olosuhteita ja...
Aasian MM-karsinnoissa kohti vuoden 2022 lopputurnausta on edetty ensimmäiseen lohkovaiheeseen. Syyskuun maaottelutauolla pelattiin kaikkiaan kaksi ottelukierrosta, ja tiistaina saatiin karsintojen tähän asti kenties suurin...
Miesten jalkapallon MM-lopputurnaus järjestetään Qatarissa vuonna 2022. Kisat pidetään marras-joulukuussa kisaisäntämaa Qatarin kuumien lämpötilojen vuoksi.
Kansainvälinen jalkapallon kattojärjestö FIFA julkaisi tiistaina vuoden 2022 MM-lopputurnauksen virallisen...
Argentiina selviytyi Copa Américan puolivälieriin päihittäessään Qatarin viimeisessä lohko-ottelussaan 2-0-lukemin sunnuntai-iltana.
Maaleista vastasivat huippukärjet Lautaro Martínez sekä Sergio Agüero.
Argentiina otti kamppailussa aikaisen johdon, kun Qatar-puolustus...
Monet ihmettelivät silmiään pyöritellen, kun selvisi, että Qatar pelaa tämän vuoden Copa Américassa.
Vuoden 2022 MM-kisojen isäntämaasta odotettiin heittopussia. Qatar ei ole voittotiliään avannut, mutta...
Copa America
Qatar – Argentiina
Sunnuntai 23.06 klo 22:00
Argentiinan Copa Americasta on tullut tuskien taival – joukkue on kahden pelatun ottelun jälkeen lohkojumbona ja sen pitäisi...
Argentiina ja Qatar kohtaavat sunnuntai-iltana Copa Américan lohkovaiheen päätösottelussa, jossa panokset ovat kovat.
Kummallakin joukkueella on kahden pelatun ottelun jälkeen yksi piste, mutta Qatar on...
Copa America
Kolumbia – Qatar
Torstai 20.06 klo 00:30
Sekä Kolumbia että Qatar aloittivat Copa American hyvällä sykkeellä: Kolumbia kaatoi tärkeässä avausottelussa Argentiinan 2-0, kun taas Qatar...
Paraguayn A-maajoukkueen päävalmentajan Eduardo Berizzon mielestä Copa América pitäisi pelata vain amerikkalaisten joukkueiden kesken.
Etelä-Amerikan jalkapalloliiton Conmebolin järjestämässä maanosan mestaruusturnauksessa pelaavat tänä vuonna kutsujoukkueina Japani...
Puolustavalle Aasian-mestarille ja tulevalle MM-kisaisännälle Qatarille ei ole povattu Copa Américassa kovin suuria menestysmahdollisuuksia, mutta kutsuvieras yllätti avausottelussaan Paraguayta vastaan kaikki.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli...
Copa Américassa nähdään totutusti aina kaksi kutsuvierasta, jotta muodostettavissa on kolme neljän maan alkulohkoa. Ennen tätä vuotta mukana oli ollut aina (vuodesta 1993 lähtien)...
Copa America
Paraguay – Qatar
Sunnuntai 16.06 klo 22:00
Paraguay ottelee sunnuntai-iltana Copa Americaan kutsutun, seuraavien MM-kisojen kisaisännän Qatarin kanssa. Turnaus on qatarilaisille mielenkiintoinen tasonmittaus, sillä he...
FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino haluaa sinnikkäästi laajentaa MM-turnausta 48 maan kisoiksi jo vuonna 2022. Varmuudella kisat pelataan 48 maan voimin vuonna 2026, mutta sveitsiläinen haluaa muutoksen...
Ranskan jalkapallohistorian menestyksekkäin seura Paris Saint-Germain on ollut qatarilaisyritys Qatar Sports Investmentsin (QSI) omistuksessa vuodesta 2011 lähtien. Valtion omistuksessa oleva yritys on pumpannut PSG:hen...
Vuoden 2022 MM-isäntä Qatarilla muhii korruptioskandaali. Sunday Timesin tietojen mukaan Qatar tarjosi salaisesti Fifalle 400 miljoonaa dollaria 21 päivää ennen maan kisaisännyyden varmistumista.
Sunday Times...
Vuoden 2022 MM-kisoja isännöivä Qatar nousi peräti 38 sijaa vuoden ensimmäisessä Fifa-rankingissa, enemmän kuin yksikään toinen maa.
Qatarin sijoitus rankingissa on tällä hetkellä 55:s.
Räjähdysmäisen nousun...
Qatar on voittanut perjantaina Aasian mestaruusturnauksen ensimmäistä kertaa maan historiassa. Tuleva MM-isäntämaa löi finaalissa Japanin 3-1-numeroin.
Finaali pelattiin Arabiemiraateissa Abu Dhabissa.
Qatar on vasta hiljattain nousu...
Vuoden 2022 MM-kisoja isännöivä Qatar on selviytynyt ensimmäistä kertaa Aasian-mestaruuskisojen finaaliin.
Qatar voitti tiistaina tulisessa välieräkamppailussa turnauksen isäntäjoukkueen Yhdistyneet Arabiemiraatit 4-0. Ottelun maaleista vastasivat Boualem...
Tiistaina kello 16 käynnistyy Asian Cupin toinen välieräottelu, jossa pelaavat vastakkain kisaisäntä Yhdistyneet Arabiemiraatit ja kisojen suuri yllättäjä Qatar. Tuleva MM-isäntä Qatar on voittanut...
Martin Cáceresista tulee kolmatta kertaa urallaan Juventuksen pelaaja. Uruguayn maajoukkuepuolustaja on Sky Sports Italian mukaan jo tehnyt sopimuksen.
Cáceres siirtyy Juveen Laziosta. Juventus maksaa...
Qatar voitti altavastaajan asemastaan huolimatta Etelä-Korean Aasian mestaruuskisojen puolivälierissä. 1-0-lukemiin päättyneen ottelun ainoan maalin teki 79. minuutilla Abdulaziz Hatim.
Tuloksen myötä Qatarin huima puolustussaldo pysyi edelleen...