Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino vihjaa, että joukkue saattaa avata valioliigakautensa varsin tavanomaisesta poikkeavalla kokoonpanolla.
Syy tähän on Spurs-pelaajien suuri edustus MM-kisoissa; argentiinalainen sanoo olevansa epätietoinen...
Tottenhamissa hyvää työtä tehnyt Mauricio Pochettino on yhdistetty Bayern Müncheniin. Asiasta on uutisoitu muun muassa Saksassa sekä Englannissa.
Saksalainen, luotettavana lähteenä pidetty, Sport Bild tietää...
Moussa Dembélé pelaa loistavaa kautta Tottenhamin keskikentällä. 30-vuotias Dembélé on saanut pelata ehjänä ja se on näkynyt myös peliesityksissä.
Tottenhamin päävalmentaja Mauricio Pochettino yllätti kuitenkin...
Aiemmin tällä viikolla joukkueensa Tottenham Hotspurin 2-2-tasapeliin Juventusta vastaan johdatellut Mauricio Pochettino on saamassa palkkion hyvästä työstään, raportoi Mail Online.
Lähteen mukaan lontoolaisseura on tarjoamassa...
Harry Kane nousi lauantaina Tottenhamin kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi ohi Teddy Sheringhamin. Vasta 24-vuotias hyökkääjä iski kaksi maalia, kun Tottenham kaatoi kotonaan tyylipuhtaasti Evertonin...
Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino sanoi perjantaina lehdistötilaisuudessa, ettei hänen timanttinsa Harry Kane ole kaupan.
Kane kiinnostaa ymmärrettävästi siirtomarkkinoilla. Muun muassa Real Madrid on ollut kiinnostunut...
Arsenal otti komean 2-0-voiton Pohjois-Lontoon derbyssä. Arséne Wenger vei taktisesti selvän erävoiton Tottenhamin luotsi Mauricio Pochettinosta.
Arsenalin molemmat osumat syntyivät ensimmäisellä jaksolla. Shkodran Mustafi puski Arsenalin...
Real Madrid on pienoisessa kriisissä. Tottenhamille ja Gironalle koetut tappiot viikon sisään ovat nostaneet huhuja päävalmentaja Zinédine Zidanen asemasta.
La Ligassa Madrid on tällä hetkellä...
Manchester United kaatoi Tottenhamin lauantain huippukamppailussa Anthony Martialin osumalla 1-0. Jose Mourinhon ele herätti lehdistötilaisuudessa kysymyksiä.
Ottelun päätyttyä Mourinho katsoi suoraan tv-kameraan ja nosti sormensa...
Valioliigan viikonlopun kierroksen avaa lauantaina todellinen superottelu, kun toisena majaileva Manchester United isännöi kolmantena olevaa Tottenham Hotspuria.
Joukkueet ovat 10. kierrokselle lähdettäessä tasapisteissä, mutta United...
Real Madrid isännöi tiistai-iltana Mestarien liigan ottelussa Tottenhamia. Espanjalaisille medioille on tuntunut olevan lähes mahdotonta arvata Tottenhamin avauskokoonpano illan otteluun edes lähelle totuutta.
Lopulliset avauskokoonpanot...
Tottenham Hotspurin argentiinalaismanageri Mauricio Pochettino kertoi lehdistötilaisuudessa, että hän ei ikinä voisi valmentaa FC Barcelonaa.
Pochettino vietti valtaosan omasta peliurastaan Barcelonan paikalliskilpailijassa Espanyolissa, jota hän...
Tottenham Hotspurin argentiinalaismanageri Mauricio Pochettino paljasti, että hän haluaisi tulevaisuudessa valmentaa Englannin maajoukkuetta, kertoo Daily Mail.
Pochettino, 45, saapui Englantiin ja Valioliigaan vuonna 2012, kun...
Tottenham Hotspurin manageri Mauricio Pochettino oli pettynyt kollegaansa, Manchester Cityn käskyttäjään Pep Guardiolaan, joka kuvaili Tottenhamia riippuvaiseksi tähtihyökkääjä Harry Kanesta.
Valioliigan syyskuun pelaajaksi valittu Kane,...
Espanjan maajoukkueen hyökkääjä Fernando Llorente siirtyi Englannin siirtoikkunan viimeisenä päivänä Swansea Citystä Tottenham Hotspuriin noin 13 miljoonalla eurolla.
Viime kaudella 15 maalia Valioliigassa iskeneen...
Everton keskikenttäpelaaja Ross Barkley oli koko kesän siirtohuhujen kohteena. Sopimus Chelsean kanssa oli jo viittä vaille valmis, mutta lopulta Barkley muutti mielensä, lue lisää...
Mauricio Pochettinon manageroima Tottenham pelasi kotistadionillaan 1-1-tasapelin Burnleyn kanssa. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa pettynyt Pochettino paljasti Tottenhamin aikeet siirtoikkunan viimeisinä päivinä.
- Teemme kovaa töitä sen...
Tottenham Hotspurin valmentaja Mauricio Pochettino kertoi, että seura toivoo hankkivansa neljä
pelaajaa vielä tämän kesän aikana.
Tähän mennessä Tottenham on ostanut vasta yhden pelaajan. Seura vahvisti...
Kesän siirtomarkkinoilla hiljaisena pysytelleen Tottenham Hotspurin valmentaja Mauricio Pochettino on toppuutellut seuran passiivisuudesta huolestuneita kannattajia.
Mies nimittäin kertoi, että jos ihmiset katsoisivat hänen ja seuran...
Mauricio Pochettino pelkää, että Tottenham Hotspur ei kykene kisailemaan tulevan valioliigakauden mestaruudesta ilman rahankäyttöä kesän siirtomarkkinoilla, kertoo Independent.
Tähän mennessä passiivisena pysytellyt Tottenham ei ole...
Hiljattain Chelseaan siirtynyt Alvaro Morata ei halunnut liittyä Tottenham Hotspuriin kaksi vuotta sitten, koska seuran hyökkäysosastoa hallitsi jo silloin Harry Kane.
Morata, 25, jätti Real...
Tottenham Hotspurin manageri Mauricio Pochettino odottaa muiden Valioliigan valmentajien osoittavan kunnioitusta hänen seuraansa kohtaan. Hän toivoo, että hänen kollegansa eivät puhuisi Tottenhamista.
Aiemmin tällä viikolla...
Valioliiga on kieltänyt Tottenham Hotspuria pienentämästä Wembleyn stadionin kenttää, kertoo Daily Mail.
Tottenham pelaa ensi kaudella kotiottelunsa Wembleyllä, koska sen uusi stadion on vasta rakennusvaiheessa....
Tottenham Hotspurin manageri Mauricio Pochettino myöntää, ettei hänen seurallaan ole aikomustakaan kisailla kesän siirtomarkkinoilla Valioliigan rikkaampien joukkueiden kanssa.
Pochettinon Tottenham varmisti jo toisena vuonna peräkkäin...
Valioliigan vuoden parhaan pelaajan ja vuoden parhaan managerin ehdokkaat ovat selvillä. Kummankin kategorian voittajaa voi äänestää Valioliigan virallisilla sivuilla.
Ehdokkaat vuoden pelaajaksi:
- Alexis Sanchez, Arsenal
-...
Serie A -seura Internazionale Milano virittelee melkoista kauppaa, nimittäin Tottenhamin päävalmentaja Mauricio Pochettinon kaappaamista Italiaan.
Inter haluaisi päävalmentajakseen Chelseassa kovaa jälkeä tehneen Antonio Conten, mutta...
Laitapuolustaja Kyle Walker on päättänyt jättää Tottenhamin ensi kesänä, kertoo Independent.
26-vuotias Walker on ajautunut erimielisyyksin kunnosta ja peluutuksestaan Tottenhamin managerin Mauricio Pochettinon kanssa, joka...
Tottenham taistelee yhä Valioliigan mestaruudesta ja on menossa ensi kaudeksi Mestarien liigaan. Manageri Mauricio Pochettino haluaakin vahvistaa joukkuettaan.
Calciomercaton mukaan Pochettinon tähtäimessä on kolme pelaajaa,...
Sunnuntaina pelataan erittäin tärkeä Valioliigan ottelu, kun Tottenham saa kotikentälleen rakkaan vihollisen Arsenalin.
Ottelu on isännille pakkovoiton paikka, sillä Chelsea on neljä pistettä edellä. Se...
Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino on täysin sivuuttanut Barcelona-legenda Xavin taannoiset kommentit, joissa hän ehdotti lontoolaisseuran Dele Allin siirtyvän Manchester Cityyn.
Nykyään Qatarissa Al...