Euroopan Unionin ulkopuoliset pelaajat ovat jatkossa minimipalkkasäännön suojaamia Palloliiton sarjoissa. Asiasta on päättänyt Suomen Palloliiton liittohallitus.
KELA määrittelee vuosittain veronalaisen minimikorvauksen. Sääntö otetaan käyttöön vuoden...
Jari Litmasen tulevaa roolia Palloliitossa on arvuuteltu pidemmän aikaa, mutta nyt asiaan on saatu selvyyttä. Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja kertoi Huuhkaja-TV:n haastattelusta sitä mitä...
Suomen Palloliitto on tiedottanut myöntävänsä lisää UEFA HatTrick-avustuksia jalkapallo-olosuhteiden kehittämiseen. Alkamassa on HatTrick-ohjelman kolmas kausi.
Kuntien ja jalkapalloseurojen, Opetus-ja kulttuuriministeriön valtionavustusjärjestelmän, sekä HatTrick- ohjelman avulla...
Suomessa on nyt 119 128 jalkapalloilijaa, joiden taskusta löytyy pelipassi.
Heistä miesten ja poikien osuus on 92 623 ja tyttöjen sekä naisten 26 505. Lasten...
Huuhkajien arvokisapaikka ei näytä todennäköiseltä vuoden 2016 EM-karsintoja ajatellen. Jos asiaa ajattelee pitkäjänteisemmin, tällä ei edes ole suurtakaan merkitystä.
Kirjoitin aiemmin, että Suomen mahdollisuudet päästä...
Naisten ja miesten kauden 2014 Suomen Cupin kaksi ensimmäistä kierrosta arvottiin tänään tiistaina, tiedottaa Palloliitto.
Miesten osalta kahdella ensimmäisellä kierroksella pelaavat Kolmosen ja sitä alempien...
Suomen Palloliiton kurinpitovaliokunta on jakanut kokouksessaan sakkoja kuudelle järjestyshäiriöisiin syyllistyneelle seuralle. Rangaistuksiin johtaneet tapahtumat koskevat kahta Ykkösen nousukarsintaottelua ja kolmea Veikkausliiga-ottelua.
Ykköseen noussutta HIFK:ta rangaistiin...
Jari Litmanen nimettiin kesällä Palloliiton johdon neuvonantajaksi. Työnkuvaa ei ole sen tarkemmin vielä määritelty, mutta Litmanen valottaa 90min-lehden haastattelussa omaa toimenkuvaansa.
Litmanen on tarvittaessa Palloliiton...
Alle 21-vuotiaiden maajoukkuevalmentaja Mika Laurikainen haluaa valmentaa myös jatkossa. Seurajoukkueessa toimiminen kiinnostaa, mutta Laurikainen ei SuomiFutis-sivuston haastattelussa sulje pois jatkoa Palloliiton leivissä. Vihjasimme Laurikaiselle...
Suomalaisen jalkapalloilun legenda Jari Litmanen on alustavasi hyväksynyt Suomen Palloliiton johdon esityksen siirtymisestään neuvonantajatehtäviin liitossa.
Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alajan mukaan kyseessä on luottamustoimi, eikä varsinainen...
Urheilun oikeusturvalautakunta on 19.6.2013 antamallaan päätöksellä vahvistanut, että Palloliitto ei menetellyt kilpailumääräystensä vastaisesti vahvistaessaan, että Tapio Heikkilällä ja Duarte Tammilehdolla oli oikeus siirtää edustus-...
Suomalaisen jalkapallon legenda Jari Litmanen kunnioitti suuresti toista kotimaisen jalkapallon pitkäaikaista johtohahmoa, tiistaina edesmennyttä Pekka Hämäläistä (uutinen).
Hämäläinen toimi Palloliiton puheenjohtajana vuosina 1997-2009 - aikana,...
Palloliiton entinen puheenjohtaja Pekka Hämäläinen on kuollut. Vuosina 1997-2009 liittoa johtanut Hämäläinen kuoli tiistaina 74-vuotiaana vaikean sairauden johdosta.
Hämäläinen muistetaan myös pelikentiltä hyökkääjänä ja mies...
Eerikkilän urheiluopisto on valinnut Petri Jakosen uudeksi toimitusjohtajakseen, tiedottaa Palloliitto verkkosivuillaan.
Jakonen haki paikkaa, kun erinomaista työtä Eerikkilän rehtorina vuodesta 1999 tehnyt Göran Enckelman jää...
Euroopan jalkapalloliitto (UEFA) on nimennyt Palloliiton puheenjohtajan Pertti Alajan otteludelegaatiksi Eurooppa-liigan finaaliin, tiedottaa Palloliitto.
Loppuottelu pelataan Amsterdamissa keskiviikkona 15. toukokuuta SL Benfican ja Chelsea FC:n...
Suomen Palloliiton liittohallitus kokoontui perjantaina 19.4. Joensuussa. Hallitus teki periaatepäätöksen UEFA EURO2020-turnauksen otteluiden hakemisesta Helsingin uusiutuvalle Olympiastadionille.
Euroopan Jalkapalloliitto (UEFA) kertoo tarkat hakukriteerit lopputurnausotteluiden järjestämiselle...
Palloliiton liittovaltuusto kokoontui perjantaina Joensuussa. Liittovaltuusto käsitteli Palloliiton liittohallituksen toimintakertomuksen tileineen, päätti tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
Vuosi 2012 oli taloudellisesti...
FC TPS Oy:n toimitusjohtaja Marco Casagrande, 41, on Suomen Palloliiton uusi pääsihteeri. Mies aloittaa työnsä uudessa toimessa elokuun puolessa välissä. Aiemmin vastaavaa, toimitusjohtajan tittelillä,...
Ilta-Sanomat uutisoi torstaina (21.3.) verkkosivuillaan Palloliiton puheenjohtajan Pertti Alajan vahvistaneen Jari Litmasen siirtymisen Palloliiton palvelukseen. Ilta-Sanomat poisti uutisen nopeasti sivuiltaan, sillä kommenteilla ei ollut...
Euroopan jalkapalloliitto (UEFA) on nimennyt Palloliiton puheenjohtajan Pertti Alajan HatTrick-komiteaan ja sen puheenjohtajistoon, tiedottaa Palloliitto.
HatTrick-komitean toimikausi kestää vuoden 2015 loppuun saakka. HatTrick-komiteassa on aikaisemmin...
Tiistaina ilmestynyt Veikkaaja-lehti kertoo Palloliiton johdossa puhaltavan uudet tuulet sen jälkeen, kun Pertti Alaja valittiin liiton puheenjohtajaksi viime syksynä.
Viime viikolla liitto tiedotti, että toimitusjohtaja...
Suomen Palloliitto ja toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen ovat tänään tehneet sopimuksen koskien Lipposen toimitusjohtajuuden päättymistä. Lipponen jatkaa tehtävässään kevään liittovaltuuston kokoukseen (19.–20.4.2013) asti ja...
Keskiviikkona julkaistiin Kultuuri- ja urheiluministeriön vuoden 2013 valtionavustukset valtakunnallisille liikuntajärjestöille. Yhteensä tukea jaettiin reilu 38 miljoonaa euroa 119 järjestölle.
Suurin muutos aiempaan on kattojärjestöjen tuen...
Suomen Palloliiton delegaatio vieraili maanantaina (28.1.) Kansainvälisen jalkapalloliiton (FIFA) päämajassa Zürichissä. Vierailun yhteydessä Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja, varapuheenjohtaja Markku Lehtola, toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen...
Kansainvälinen jalkapalloliitto (FIFA) on nimennyt Suomen Palloliiton puheenjohtajan Pertti Alajan alle 20-vuotiaiden naisten MM-lopputurnauksen järjestelykomiteaan, tiedottaa Palloliitto.
Seuraava ikäluokan MM-turnaus pelataan Kanadassa 2014, ja se...
Pitkään Suomen eliittierotuomareihin kuulunut Tony Asumaa (Lemland) on päättänyt lopettaa hienon ja menestyksekkään uransa, tiedottaa Palloliitto.
Asumaa, 44, aloitti erotuomarina vuonna 1985. Hän ehti tuomita...
Suomen Palloliitto esitti 1.10.2012 Euroopan jalkapalloliiton (UEFA) HatTrick-komitealle jaettavaksi yhteensä 1,1 miljoonaa euroa vuonna 2013 toteutettaviin jalkapallon olosuhdehankkeisiin. UEFA:n HatTrick-komitea päätti tiistaina (21.11.) hyväksyä tukikohteet...
Suomen Palloliiton seuraohjelman laatujärjestelmäprojekti käynnistyy alkuvuodesta 2013. SPL:n liittohallitus on valinnut kahden vuoden pilottihankkeeseen 17 seuraa, jotka saavat Palloliitolta tukea nuorten valmentajan palkkaamiseen. Tuen...
Suomen Palloliiton (SPL) ehdokas Olympiakomitean hallitukseen on Hannu Tihinen (36), tiedottaa Palloliitto.
Mittavan, 17 vuotta kestäneen, huippu-urheilu-uransa vastikään lopettanut Tihinen muistetaan paitsi yhtenä Suomen A-maajoukkueen...