Tagi: Özil Mesut

Arsenal-tähti myöntää: ”USA:n liiga kiinnostaa”

Arsenalin 27-vuotias saksalaistähti Mesut Özil tunnustaa, että MLS on hänelle jatkossa kiinnostava vaihtoehto. Özilillä on sopimustaan jäljellä kaksi vuotta. Nyt pelaaja on puhunut saksalaiselle Expressille...

Tämä mies oli Arsenalin uuden hankinnan takana: ”Hän kertoi kaiken”

Arsenal on hankkimassa saksalaisen Shkodran Mustafin Valenciasta. Siirto toteutuu heti, kun paperityöt ovat tehty. Mustafin siirron takana on Arsenalin keskikenttäpeluri Mesut Özil, joka sai Mustafin vakuuttuneeksi...

Arsenalin maajoukkuetähdelle muutaman viikon huili

Arsenal on kärsinyt kovista loukkaantumishuolista jo alkukauden aikana. On ollut huolia toppariosastolla ja nyt myös keskikentällä ja hyökkäyksessä. Lontoolaisseuran manageri Arsene Wenger vahvisti kaksi poissaoloa, mitkä...

Arsenalin supertähti napautti Saksan johtoon Italia-puolivälieräottelussa

Arsenalia seurajoukkuetasolla edustava Mesut Özil antoi helpotusta Saksalle, kun hän onnistui isekemään joukkueensa johtoon puolivälieräottelussa Italiaa vastaan. Özil sai syötön Jonas Hectorilta ja pamautti pallon...

Kohta show käyntiin – tässä EM-kisojen suurimmat tähdet!

Perjantaina odotus palkitaan, kun kesän EM-kisat lähtevät käyntiin. Avauspäivän ainoana otteluna on kisojen isäntämaan Ranskan ja Romanian kohtaaminen. Kisoissa tähtiä on mukana vaikka kuinka. Osa on...

Arsenalin huipputärkeä tähtipelaaja haluaa vaihtaa maisemaa? – Lähde: Bayern Münchenin kiinnostus kääntämässä pään

Uutisoimme jo eilen, että The Timesin mukaan Arsenalin pelintekijä Mesut Özil on laittanut jatkosopimusneuvottelut "Tykkimiesten kanssa" jäihin. The Sun lyö tänään lisää vettä myllyyn kirjoittamalla,...

Arsenalin supertähti lähtökuopissa? Laittoi The Timesin mukaan sopimusneuvottelut jäihin jo toistamiseen

Mesut Özil on laittanut sopimusneuvottelut Arsenalin kanssa jäähylle, väittää brittiläinen The Times. Pelintekijä katkaisi neuvottelut jo toistamiseen, ja on lehden mukaan huolissaan Arsenalin mahdollisuuksista mestaruuksien voittamiseen. Raha ei...

Eripuraa vai toverillista naljailua? – Mesut Özil yhtyi Arsenalin ykköhyökkääjän kritiikkiin somessa

Arsenalin keskikenttämies Mesut Özil jäi Valioliiga-kaudella yhden syötön päähän Arsenalin syöttöennätyksestä, jota pitää hallussaan Tykkimiesten seuralegenda Thierry Henry 20 syötöllään. Özilillä oli kasassa 15 syöttöä jo joulukuussa, ja...

Mesut Özil on pelintekijöiden kruunaamaton kuningas – katso tilastot!

Arsenalin pelintekijätähti Mesut Özil voitti selvästi Valioliigan maalisyöttötilaston, kun syötti peräti 19 maalia sarjakaudella, mikä oli kuusi enemmän kuin seuraavalla. Mies näytti talvella etenevän selvästi...

Kova väite: Arsenalin tähtipelaaja loikkaa Manchester Unitediin – manageri avainasemassa

Arsenalin saksalaistähti Mesut Özil saattaa siirtyä kesällä Manchester Unitediin, väittää italialainen Tutto Mercato Web. Sivuston mukaan Özilin kannoilla on Manchester United -peräsimeen vahvasti huhuttu Jose Mourinho. Özil oli portugalilaisvalmentajan...

Arsenal-tähti mahdollisesta kolmossijasta: ”Se täyttäisi tavoitteemme”

Arsenalin pelintekijätaituri Mesut Özil kertoo, että joukkueen yltäminen kolmossijalle, mikä on hyvinkin mahdollista, oli osa joukkueen tavoitetta kauteen lähdettäessä. Arsenal on parhaillaan sarjassa neljäs, mutta...

Valioliiga-tähdet huijattiin hämmentävään videoon – käskevät inhottua seurapomoa häipymään

Tottenhamin keskikenttäpelaaja Dele Alli kertoo joutuneensa huijatuksi videolle, jossa hän yhdessä muiden Valioliiga-tähtien kanssa käskee Leedsin omistajaa Massimo Cellinoa jättämään seuran taakseen. Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla...

Peräti kolme Leicester-pelaajaa ehdolla Valioliigan parhaaksi

Englannin pelaajayhdistys PFA julkaisi keskiviikkona kuuden pelajaan ehdokaslistansa Vuoden Pelaaja -palkintoon. Kohti mestaruutta vääjäämättä marssiva Leicester on edustettuna peräti kolmen miehen voimin - täysin ansaitusti...

Järjetön huhu Arsenal-tähden siirrosta – todellisuudessa tekemässä jatkosopimuksen?

Turkkilaislehti Hurriyet väittää Arsenalin pelintekijän Mesut Özilin neuvottelevan siirrosta Turkin pääsarjan Fenerbahceen. Saksan maajoukkuepelaajahan on tunnetusti seuran fani. Miehen väitetään myös aiemmin ilmaisseen halunsa pelata...

Arsenalin Arsene Wenger kritisoi tähtipelaajaansa: ”Se ei ollut tervetullutta”

Arsenalin pelintekijä Mesut Özil nousi tällä viikolla otsikoihin toteamalla saksalaismediassa, että "Tykkimiehet" on menettänyt mahdollisuutensa mestaruuteen pelaamalla heikosti sarjan pienempiä joukkueita vastaan. Seuran manageri Arsene...

Villiä spekulaatiota Espanjasta: Barcelona valmis luopumaan kolmesta pelaajasta saadakseen Arsenal-tähden

Espanjalaislehti AS:n mukaan Barcelona haluaa hankkia Arsenalin pelintekijän Mesut Özilin ensi kesän siirtoikkunassa. Lähde kertoo, että katalaanijätti on valmis antamaan vaihdossa peräti kolme pelaajaa saadakseen...

Arsenal tarjoamassa viidelle pelaajalle jatkosopimusta kesällä

Brittilehti The Timesin mukaan Arsenal tarjoaa kesällä jatkosopimukset Alexis Sanchezille, Mesut Özilile, Alex Oxlade-Chamberlainille, Santi Cazorlalle sekä koko kauden sivussa olleelle Jack Wilsherelle. Sanchezin ja...

Mesut Özil kommentoi huhuja: ”Mielipiteeni ei ole muuttunut”

Arsenalin ja Saksan maajoukkueen tähtipelaaja on itse tullut julkisuuteen kommentoimaan espanjalaislähtöisiä huhuja, joiden mukaan hän haluaa vaihtaa seuraa mikäli Arsene Wenger jatkaa tykkimiesten peräsimessä. Özil...

Shokkiväite: Arsenal-tähti jättää seuran – mikäli Arsene Wenger jatkaa valmentajana

Arsenalin keskikentän tähti Mesut Özil haluaa kesällä pois Arsenalista, jos Arsene Wenger jatkaa seuran valmentajana, väittää Don Balon. Lehden mukaan Özil on pettynyt menestyksen puutteseen, ja haluaa paluun...

Leicesterin tähtiduo dominoi Valioliigan tehopörssiä

Leicesterin Riyad Mahrez vahvisti asemiaan Valioliigan tehopörssin ykkösenä, kun mies kirjautti syötön joukkueen toiseen maaliin tiistaina 2-2-tasapelissä West Bromwichia vastaan. Mahrez on kuluvalla kaudella tehnyt...

Arsenal kompuroi Valioliigassa – tähtipelaaja silti omaa luokkaansa Euroopassa

Arsenal hävisi viime viikolla Mestarien liigan neljännesvälierien ensimmäisessä osaottelussa Barcelonalle kotikentällään. Isoin pettymys oli kuitenkin sunnuntain tappio Manchester Unitedia vastaan Old Traffordilla. Kun Tottenham onnistui...

Shokkiväite: Arsenal-tähti Mesut Özil haluaa jättää seuran

Loistavaa kautta pelaava Mesut Özil haluaa jättää Arsenalin kesällä, väittää espanjalaislehti Marca. 27-vuotiaan maailmanmestarin sopimus "Tykkimiesten" kanssa päättyy kesällä 2018, ja espanjalaislähteiden mukaan pelintekijä ei...

Legendaarinen Andrea Pirlo suitsuttaa Valioliiga-tähteä – ”Euroopan luovin”

New York City FC:ssä nykyään ammatikseen pelaava Andrea Pirlo kehuu Shortlist-lehden haastattelussa vuolaasti Arsenalin keskikenttäpelaajaa Mesut Öziliä. - Özil on tällä hetkellä Euroopan luovin pelaaja....

Arsenalin pitkä maaliton putki päättyi salamaosumiin ja kolmeen pisteeseen!

Arsenal palasi voittojen tielle neljän voitottoman Valioliiga-ottelun (kolme tasapeliä, yksi tappio) jälkeen, kun Bournemouth kaatui 2-0-lukemin vieraskentällä. Arsenal oli kärsinyt tehottomuudesta, mutta nyt joukkue ampui...

Arsenal-tähden siirtosumma oli reilusti pienempi kuin alunperin uutisoitiin

Arsenal maksoi kesällä 2013 Mesut Özilistä Real Madridille vähemmän, mitä silloin yleisesti uutisoitiin. Saksalaisen sopimus on vuodettu nettiin ja sen mukaan Arsenal maksoi miehestä "vain"...

Mesut Özil täysin omilla luvuillaan Euroopan kärkisarjojen syöttöpörssissä

Vahvasti tämän kauden Valioliigassa pelannut Arsenalin keskikenttämies Mezut Özil on täysin omilla lukemilla maalisyötöissä, kun otetaan huomioon Euroopan viiden suurimman sarjan (Espanja, Englanti, Italia,...

”Jos Mesut Özil valitaan vuoden pelaajaksi, minä olen hollantilainen”

Entinen ManU:n ja Leedsin keskikenttämies Johnny Giles ei pidä Mesut Öziliä tarpeeksi hyvänä, että tämä voitaisiin valita vuoden pelaajaksi Englannissa. Özil on näyttänyt kaudella taitojaan...

Valioliiga-tähti valittiin Saksassa vuoden pelaajaksi

Arsenalissa tällä kaudella loistanut ja valtavasti maalisyöttöjä tehtaillut Mesut Özil äänestettiin Saksassa vuoden parhaaksi jalkapalloilijaksi. Parasta pelaajaa äänestävät Saksassa maajoukkueen kannattajat. Fanit antoivat 27-vuotiaalle Özilille...

Arsenal-luotsi haluaisi suojattinsa voittavan Ballon d’Orin: ”Toivon niin”

Arsenalin päävalmentaja Arsene Wenger ei perusta yksilöille jaettavista palkinnoista, mutta jos olisi pakko valita, hän haluaisi maailman parhaan pelaajan palkinnon menevän oman joukkueensa pelaajalle. Wengerin...