Englantilaissuomalainen Carl Jenkinson siirtyi tänään Arsenalista Mestaruussarjan Nottingham Forestiin.
Kahdeksan vuoden ajan lapsuutensa suosikkiseuran kirjoilla olleen, Suomeakin nuorisomaajoukkueissa edustaneen puolustajan jäähyväisviesti Goonereille, jollaiseksi hän itsekin...
Urheilujargon vaikuttaa usein olevan jotain, joka opetetaan urheilijanaluille jo juniorien kesäleireillä tai viimeistään urheilulukiossa. "Tehdään parhaamme", "kiitos kuuluu koko joukkueelle", "ei ollut paras päivämme",...
Thomas Lam on palannut lainansa jälkeen Englannin Mestaruussarjajoukkue Nottingham Forestin paitaan. Huuhkajien luottomies on esiintynyt harjoituskaudella vakuuttavasti seuran riveissä, joka on antanut valmentaja Aitor...
Englannin Mestaruusarjassa pelaavan Nottingham Forestin suomalaispuolustaja Thomas Lam siirtyy vuoden lainasopimuksella Hollannin Eredivisien FC Twenteen. Suomen A-maajoukkue kertoi siirrosta Twitter-tilillään.
Lam, 23, siirtyi Nottinghamiin viime...
Thomas Lam siirtyi viime kesän siirtoikkunassa Hollannin pääsarjaseura PEC Zwollesta Englannin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Nottingham Forestiin.
Taival Mestaruussarjassa lähti oivallisesti käyntiin, kun Lam iski...