David de Gea on kuulunut jo vuosikausien ajan maailman parhaiden maalivahtien joukkoon.
Viimeisten vuosien aikana de Gea on kuitenkin päästänyt useita helppoja maaleja ja tehnyt poikkeuksellisesti...
Gary Neville on yksi Manchester Unitedin tunnetuimmista seuralegendoista.
Neville edusti kasvattajaseuraansa Manchester Unitedia koko pelaajauransa ajan ja pelasi seurassa 598 ottelua.
Oikeana laitapuolustajana pelannut Neville voitti Manchester...
Manchester Unitedissa aikoinaan peräti kahdeksan kertaa Valioliigan mestaruuden voittanut uransa jo lopettanut puolustaja Gary Neville teki oman ehdotuksensa Twitterissä Euroopan jalkapallosarjoille, kun niitä pystytään...
Urheilumaailma on lähes kokonaan pysähtynyt tällä hetkellä koronaviruksen takia. Eurooppalaisen jalkapallon huippusarjat ovat keskeytyneenä, eikä jatkosta ole tietoa. Manchester Unitedin entinen huippupuolustaja Gary Neville...
Entinen jalkapallotähti Gary Neville pääsi näkemään lähietäisyydeltä Qatarin ihmisoikeusrikkomukset jalkapallon vuoden 2022 maailmanmestaruuskilpailujen valmisteluissa.
Entinen Mancester United -pelaaja kertoi The Sunin haastattelussa työntekijöiden karmeista olosuhteista....
Romelu Lukaku on vastannut Gary Nevilleltä saamaansa kritiikkiin. Manchester United -legenda arvosteli tähtihyökkääjää Twitterissä epäammattimaisuudesta ja ylipainosta.
Lukaku jätti siirtoikkunassa Unitedin ja siirtyi Serie A...
Scott Forsyth on saanut viime sunnuntain jälkeen tuhansia viestejä ja satoja puheluita kännykkäänsä, koska Liverpoolin legendapelaaja Jamie Carragher jakoi epähuomiossa Forsythin puhelinnumeron sosiaalisessa mediassa.
Carragherin...
Santiago Solari sai maanantaina odotetut potkut Real Madridin peräsimessä. Argentiinalaisen tilalle pestattiin paluun Madridiin tekevä Zinédine Zidane (lue lisää).
Solari nousi Realin päävalmentajaksi ensin väliaikaisesti...
Manchester Unitedin legendapelaaja Gary Neville uskoo, että seuran kannattajien keskuudessa käynnistyy "kapina", jos väliaikaisluotsi Ole Gunnar Solskjær ei saa vakituista managerin pestiä itselleen.
Norjalaisvalmentaja Solskjær...
Manchester Unitedin uusi valmentaja Ole Gunnar Solskjär ei ottanut pahalla Gary Nevillen kriittisiä kommentteja hänen valinnastaan Manchester Unitedin väliaikaiseksi valmentajaksi.
Solskjär ymmärsi, että Nevillekin tekee...
Gary Neville paljastaa Raheem Sterlingin pyytäneen Manchester United legendalta apua kokemaansa syrjintään vuoden 2016 EM-kisoissa.
Manchester Cityn laituria herjattiin hiljattain rasistisesti lauantain Chelsea-ottelussa. Chelsea antoi...
Manchester United -legenda Gary Neville on hermostunut José Mourinhon potkuhuhuista. Daily Mirror uutisoi perjantaina portugalilaisvalmentajan joutuvan viikonloppuna erotetuksi Newcastle-ottelun tuloksesta riippumatta.
Sky torppasi huhut tänään...
Manchester Unitedin entinen laitapuolustaja ja kippari Gary Neville näkee entisen seuransa toimintatavan siirtoasioissa hyvänä nykyiselle jalkapallolle.
Manchester United toimintatavassa kesän aikana seuran managerin Jose...
Englanti kaatoi eilen Venäjän MM-kilpailujen neljännesvälierässä Kolumbian rangaistuspotkukilpailussa.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Englanti voitti MM-kilpailussa rangaistuspotkuilla. Maa oli hävinnyt kaikki kolme edellistä yritystään...
Manchester United -ikoni Gary Neville ei usko Antonio Conten jatkavan Chelsean peräsimessä. Blues on jäämässä ulos ensi kauden Mestarien liigasta hävittyään eilen Lontoon derbyn...
Liverpool räväytti tammikuun siirtoikkunan isoimman siirron jo ennen kuin tammikuun siirtoikkuna on edes auennut. Southamptonin keskuspuolustaja Virgil van Dijk siirtyy tammikuun ensimmäisenä päivänä Liverpooliin...
Manchester Unitedin entinen kapteeni Gary Neville huomasi Unitedin pelaamisesta kummallisen erityishuomion.
United vaihtoi kentällä 76. minuutilla Ander Herreran. Nevillen mukaan Herrera ei kuitenkaan suostunut menemään...
Manchester Unitedin nykyinen manageri Jose Mourinho matkustaa joukkueensa kanssa lauantaina Liverpooliin vierasotteluun stadionille, jossa legendaarinen Sir Alex Ferguson ei voinut sietää hävitä.
Gary Neville, joka...
Manchester Unitedin ja Englannin maajoukkueen entinen puolustaja Rio Ferdinand ilmoitti tällä viikolla, että aikoo ryhtyä ammattilaisnyrkkeilijäksi.
Ferdinandin, 38, entinen joukkuekaveri Manchesterista, Gary Neville, reagoi ystävänsä...
Manchester Unitedin puolustuksen vasen laita ei vakuuta seuralegenda Gary Nevilleä.
United kukisti sunnuntaina Valioliigassa Evertonin selvin 4-0-lukemin (uutinen). Mairittelevasta tuloksesta huolimatta ManU:n puolustuslinjan vasen laita ei...
ManU-legenda Gary Neville on antanut ylistävän arvion Manchester Cityn keskikenttämies Kevin de Bruynesta.
Nykyisin Sky Sportsin asiantuntijana toimiva Neville seurasi lauantaina Cityn 5-0-murskavoittoa Liverpoolista. Neville poimi ottelun...
Liverpoolin kapteenina yli vuosikymmenen toiminut Steven Gerrard on paljastanut inhokkipelaajansa omalta peliuraltaan.
Liverpoolin paidassa vuodet 1998-2015 uurastaneen Gerrardin mieleen ovat jääneet lukuisat kovat väännöt Manchester...
Arsenal hävisi sunnuntaina Liverpoolille vieraissa tylyin 4-0 lukemin. Sky Sportsin asiantuntija ja valioliigalegenda Gary Neville ei pitänyt Arsenalin pelaajien asenteesta ottelussa.
- Laittaisin heidät kaikki...
Gary Neville kyseenalaistaa Chelsean ratkaisun myydä keskikenttämies Nemanja Matic kilpakumppanille. Serbian maajoukkuemies matkasi Lontoosta Manchesteriin 40 miljoonalla punnalla heinäkuussa.
Neville ei voinut käsittää ratkaisua etenkään,...
Manchester United sai pitkään jahtaamansa Nemanja Maticin hankittua riveihinsä ja joukkueen keskikenttä otti roiman harppauksen eteenpäin.
ManU-legenda Gary Neville oli siirrosta hieman hämillään.
- En...
Manchester Unitedin ja Swansean välisessä ottelussa nähtiin mielipiteitä jakava tilanne kun Marcus Rashford kaatui heppoisesti rangaistusalueella ja tilanteesta tuomittiin rangaistuspotku.
Swansean maalivahti Lukasz Fabianski kaatoi...
Manchester United solmi jatkosopimuksen oman kasvattinsa Jesse Lingardin kanssa.
Itse jatkosopimus ei tullut monille yllätyksenä, mutta miehen kohotettu viikkopalkka on aiheuttanut närää varsinkin sosiaalisessa mediassa....
Wayne Rooney on saanut paljon kritiikkiä faneilta huonontuneista otteistaan Manchester Unitedin paidassa. Nyt entinen Unitedin kapteeni Gary Neville on sanonut, että Rooneyn kannattaisi lopettaa....
Manchester Unitedin entinen puolustaja Gary Neville on kehunut Anthony Martialin esitystä Watfordia vastaan. Hän sanoi, että ranskalainen teki lauantaina monta asiaa todella hyvin.
- Hänen...
Jürgen Kloppin valmentama Liverpool oli kauden alkupuoliskolla viikosta toiseen loistavassa vireessä, mutta vuosi 2017 ei ole lähtenyt vastaavalla tavalla käyntiin.
Liverpool on voittanut tämän vuoden...