Tagi: Mustafi Shokdran

Arsenal saamassa apua pahaan topparipulaan – hinta voi nousta 35 miljoonaan euroon

Arsenal on kärsinyt ennen kauden alkua toppariloukkaantumisista vielä sen päälle, että esimerkiksi sen aloittavan topparin Laurent Koscielnyn ehtiminen mukaan Valioliiga-kauden alkuun oli kysymysmerkkien alla. Ensin...

Juventus havittelee Saksan maajoukkuepuolustajaa riveihinsä

Italialaisen Gazzetta Worldin Juventus havittelee Saksan maajoukkuepuolustajaa Skhodran Mustafia riveihinsä sopimuksensa päätyttyä poistuvan Martin Caceresin tilalle. Seuratasolla Valenciaa edustava saksalaispuolustaja nousi EM-turnauksessa otsikoihin iskemällä maan...

Saksan EM-kisojen avausmaalin teki varamiehen varamies

Saksan tämän kesän EM-kisojen avausmaalin takaa löytyi melkoisen mielenkiintoinen tarina. Osuman puskenut Shkodran Mustafi on nimittäin todellinen varamiehen varamies. Alkuperältään Saksan puolustuksessa toisena topparina piti toimia...

Liverpool jälleen yhdistetty Saksan maajoukkuemieheen – asunut Englannissa nuorena!

Espanjalaisen Superdeporten mukaan Liverpoolin edustajat matkustavat sunnuntaiksi Valenciaan neuvottelemaan saksalaistoppari Shkodran Mustafista. 24-vuotias puolustaja debytoi Saksan A-maajoukkueessa keväällä 2014, ja on pukenut kotimaansa pelipaidan ylleen...

Manchester United kiinnostunut kolmesta Valencia-pelaajasta?

Manchester United on kiinnostunut kolmesta Valencia-pelaajasta, väittää brittilehti Daily Express. Lehden mukaan englantilaisseuran tähtäimessä ovat toppari Shkodran Mustafi, laitapakki Jose Luis Gaya ja keskikenttämies Andre Gomes. Valencia...

Lehti: Manchester United kilpailee samasta pelaajasta Bayern Münchenin kanssa – hintalappu 50 miljoonaa euroa

Brittilehti Daily Express väittää Manchester Unitedin kilpailevan Bayern Münchenin kanssa saksalaistoppari Shkodran Mustafin hankinnasta. Valenciaa edustavan Mustafin sopimuksessa on lehden mukaan 37 miljoonan punnan (50 miljoonaa euroa)...

Real Madrid edelleen kiinnostunut kilpailijaseuran huippukaksikosta?

Espanjalaislehti AS:n mukaan Real Madrid on edelleen kiinnostunut Valencian Nicolás Otamendista ja Shkodran Mustafista. Kaksikko muodosti viime kaudella huippuluokan toppariparin Valenciassa auttaen joukkueen La Ligan neljänneksi. Molemmat topparit ovat...

Toinen maailmanmestari korvaa Sergio Ramosin?

Real Madridin Sergio Ramosin on huhuttu jättävän espanjalaisseuran. Viimeviikkoisten huhujen mukaan Ramos on pyytänyt seuran kuuntelemaan hänestä tulevia tarjouksia. Espanjalaismediassa on pohdittu korvaajaa Ramosille. Viime perjantaina esille nousi Nicolás...

Lehti: Nämä kolme pelaajaa putoavat Saksan MM-ryhmästä

Saksalaislehti Sport Bildin mukaan viimeiset kolme Saksan MM-kisaryhmästä pudotettavaa pelaajaa ovat Dortmund-puolustaja Marcel Schmelzer, Shokhdran Mustafi (Sampdoria) sekä hyökkääjä Kevin Volland, joka pelasi vahvan kauden...