Satakunnan Kansa kertoi tiistaina kotisivuillaan ikäviä uutisia (maksumuurin takana olevaan uutiseen tästä). Porilaisessa Musan Salamassa hienon viime kauden pelanneen John Frederiksenin aivosta on löytynyt kasvain.
-...
Yöpakkaset ovat saapuneet Suomen syksyyn ja ensilumikin on jo suureen osaan maata satanut. Veikkausliigan kausi jatkuu vielä pitkään, mutta miesten alemmilla sarjatasoilla ja Kansallisessa...
Ykkösessä pelattiin keskiviikkona jännittävä derbypainotteinen kierros. Kierroksen tulokset veivät KTP:tä ja Jaroa jälleen lähemmän sarjanousua siinä, missä alkukautta dominoinut AC Oulu on jäämässä hiljalleen...
Miika Juntusen onnistunut debyytti KPV:n päävalmentajana (4-0 -voitto SJK Akatemiasta) vei päähuomion Ykkösen keskiviikon kierroksella, mutta kierros tarjosi kokonaisuudessaan runsaasti puheenaiheita. Kulmakarvoja nostatti aivan varmasti...
FC Lahdesta tuttu Fareed Sadat on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen Ykköseen Musan Salaman kanssa. Sopimukseen sisältyy testijakso.
Vuonna 1998 syntynyt hyökkääjä on mukana tämän kauden...
Kansallista Liigaa ja Kakkosta on Suomessa pelattu jo muutama sarjakierros. SuomiFutis ennakoi näitäkin jo hyvissä ajoin ennen starttia. Kansallisen Liigan ennakko löytyy täältä ja...
Turun Inter murskasi porilaisen Musan Salaman harjoituspelissä torstai-iltana peräti 5−0. Ottelun ehdoton hahmo oli Interin laitapelaaja Kevin Kouassivi-Benissan.
Ykkösessä pelaava MuSa joutui katsomaan kolmesti, kun...
Ykkönen
TPV – MuSa
Torstai 22.08. klo 18:30
Torstaina Tammelan Stadionilla sarjapaikastaan taisteleva TPV ottelee tuttua joukkuetta, porilaista Musan Salamaa vastaan. Joukkueet tuntevat toisensa läpikotaisin ja pelaajatasollakin...
Ykkönen
MuSa – AC Kajaani
Perjantai 16.08. klo 18:30
Perjantaina Porin ylpeys Musan Salama saa vieraita Kainuusta, kun sarjan pohjamutia taakseen jättävä AC Kajaani saapuu vierailulle. Ykkösen...
Ykkönen
EIF – MuSa
Lauantai 03.08. klo 17:00
Myös Ykkösessä tapahtuu lauantaina. Vastakkain ovat hieman alakuloista kautta pelaava EIF ja kauden kenties iloisin yllättäjä MuSa. EIF on...
Ykkönen
MuSa – TPV
Tiistai 25.06. klo 18:30
Myös Ykkösessä potkitaan tiistaina ja otetaan sieltä nostona Porissa pelattava keskikastin kamppailu MuSa – TPV. Molemmat tuntuvat saaneen Ykkösen...
Ykkönen
TPS – MuSa
Perjantai 14.06 klo 18:30
Ykkönen jatkuu perjantaina yhden ottelun merkeissä. Turussa sarjakakkonen TPS kohtaa porilaisen MuSan. TPS:llä on alla kenties kauden paras esityksensä,...
Ykkönen
MuSa – EIF
Sunnuntai 09.06 klo 18:30
Ykkösessä ei maaottelutaukoa vietetä ja sunnuntaina pelataan täysi kierros. Porilainen MuSa isännöi tammisaarelaista EIF:iä keskikastin kamppailussa. Porin Stadionin kenttä...
Ykkönen
KTP – MuSa
Maanantai 03.06 klo 18:30
Maanantaina Kotkassa paikallinen Työväen Palloilijat isännöi porilaista Musan Salamaa. Molemmat joukkueet ovat sarjan keskikastissa. Ennakkoon KTP:ltä odotettiin MuSaa enemmän,...
Suomen nuorten maajoukkuepelaaja Juho Montola jättää TPS:n. 20-vuotias keskikenttäpelaaja on tehnyt sopimuksen porilaisseura Musan Salaman kanssa.
MuSa pelaa TPS:n tavoin Ykköstä. Montola tarjoaa keskikentän pohjalle...
Ykköseen täksi kaudeksi nousseen Musan Salaman hyökkääjän Samu-Petteri Mäkelän kausi on ohi.
Mäkelä, 32, loukkaantui Ykkösen avauskierroksella vierasottelussa AC Kajaania vastaan. Hänen ottelunsa ja kautensa...
Ykkösen kausi 2019 käynnistyy huomenna lauantaina täydellä viiden ottelun kierroksella. Esittelimme jo aiemmin perjantaina julkaistussa jutussamme sarjanousua kiihkeimmin himoavat viisi joukkuetta, ja nyt edessä...
Karsintojen kautta Ykköseen noussut Musan Salama joutuu vielä tekemään muutoksen valmennusryhmäänsä, kertoo Satakunnan Kansa.
Viime kaudella joukkuetta luotsannut Ville Ulanen ei ole suorittanut Ykkösen tasolle...
Ykkösen nousijat ovat selvillä. Uudet seurat ovat MuSan Salama Porista ja Tamperen Pallo-Veikot.
TPV kaatoi 2-1-numeroin Myllyskoskelta vieraaksi saapuneen MYPA:n.
TPV:llä maalinteossa onnistuivat Paavo Näykki ja...
Kaksi peliä, neljä joukkuetta, kolme maalia kolmelle eri joukkueelle. Ykkösen nousukarsinnat alkoivat huipputasaisina, eikä mitään ole ottelupareissa vielä ratkaistu.
Sunnuntai-iltapäivänä GBK kukisti kotikentällään porilaisen MuSan...
Porilainen MuSa taistelee toista kertaa kolmen kauden sisällä noususta Ykköseen. Kakkosen B-lohkon voittanut MuSa kohtaa nousukarsinnoissa GBK:n, ja aloittaa otteluparin Kokkolassa sunnuntaina.
MuSan runkopelaajiin kuuluva...
Miesten Ykkösen nousukarsintaan selviytyneet joukkueet ratkesivat lauantaina 29.9. pelatun Kakkosen päätöskierroksen myötä.
Etukäteen arvotun mukaisesti nousukarsinnoissa kohtaavat Gamlakarleby Bollklubb ja Musan Salama sekä Tampereen Pallo-Veikot...
Miesten Kakkosessa pelattiin lauantaina sarjakauden viimeinen kierros.
Seuraavaksi edessä on Ykkösen nousukarsinta, jossa kohtaavat Kakkosen kolmen lohkon voittajat sekä paras lohkokakkonen.
Kakkosen A-lohkon voittajaksi selviytyi...
Kakkosen pitkä viikonloppu torstaista sunnuntaihin kuului eittämättä kyseisen sarjatason kesän herkullisimpiin. Derbyjä pelattiin monessa kaupungissa, nähtiin parit selkäsaunat sekä huikean komea eurogoal.
Suurten ja keskisuurten...
Kakkosen B-lohkossa pelaava Musan Salama ilmoitti perjantaina tehneensä uuden yleisöennätyksensä.
MuSan ja FC Jazzin välistä Porin paikalliskamppailua oli kerääntynyt Musan kentälle katsomaan 2049 ihmistä.
LUE MYÖS...
Miesten Suomen Cupissa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu, jossa Musan Salama ja PS Kemi päätyivät 2-2-tasapeliin Porin Karhuhallissa.
Kotijoukkue MuSa sai ottelulle loistavan alun, kun Samu-Petteri...
Vuoden 2018 Miesten Suomen Cup käynnistyi tänään perjantaina neljällä alkulohkon ottelulla.
Veikkausliigan seurat aloittivat urakkansa voitoilla, sillä sekä Kuopion Palloseura että FC Inter nappasivat kolme...
Suomalaisen jalkapallon kausi 2018 on virallisesti saatu käyntiin. Saman tien nähtiin myös kauden ensimmäinen virallinen maali.
Kuopiossa Jiri Nissinen vei heti toisella peliminuutilla KuPS:n johtoon...
Ykköseen valmistautuva Turun Palloseura testaa torstaina harjoitusottelussa keskikenttäpelaaja Onni Valakaria.
Entisen SJK-päävalmentaja Simo Valakarin poika, 17-vuotias Onni oli aiemmin tänä vuonna myös HJK:n reservijoukkue Klubi...
Veikkausliigassa viime kaudella neljänneksi sijoittunut Vaasan Palloseura sai kokea cup-romantiikkaa, kun Kakkosessa pelaava Musan Salama ryösti tylysti vaasalaiset vieraskentällä maalein 0-1, lue lisää pelistä...