Meksikon pääsarjan, Liga MX:n presidentti Enrique Bonilla on vahvistanut, että sarja luopuu seuraavan viiden vuoden ajaksi sarjanoususysteemistä. Meksikon liigaan ei voi näin ollen nousta...
Meksikon pääsarjassa koettiin sunnuntain vastaisena yönä varsin valitettava ja rajunnäköinen loukkaantuminen. 17 vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen Eugenio Pizzuto vietti ottelussa León-Pachuca pääsarjadebyyttiään, mutta nuori keskikenttäpelaaja...
Mestaruus on epäilemättä kaikille siihen osallisena olleille aina tunteikas hetki. Harvemmin nähdään kuitenkaan niin voimakasta tunteenpurkausta kuin nähtiin meksikolaisen Monterreyn valmentaja Antonio Mohamedilta, kun seuran...
Yksi viime vuosien ikimuistoisimmista saksipotkumaaleista on varmasti Cristiano Ronaldon huikea saksari Juventuksen verkkoon Mestarien liigan puolivälieräottelussa huhtikuussa 2018. Portugalilainen tunnetaan isojen pelien miehenä, eikä kovin monelle...
Onhan maalivahtien tekemiä maaleja jalkapallossa nähty, mutta harvinaisia ne ovat silti. Useimmiten maalivahti saattaa osua tolppien väliin noustuaan ottelun loppuhetkillä esimerkiksi kulmapotkussa tai vapaapotkussa...
Tiistai 29.10.2019 oli meksikolaisseura Veracruzin riveissä poikkeuksellinen ja ennen kaikkea helpottava päivä. Eilen joukkue kukisti Pueblan Meksikon liigan ottelussa 1-0-lukemin.
Voitto ei ollut merkitykseltään ihan...
Meksikon pääsarjassa pelaavan Veracruzin pelaajat järjestivät perjantaina näyttävän protestin maksamattomien palkkojensa vuoksi.
Veracruzin pelaajat seisoivat paikallaan ensimmäisen neljän minuutin ja 20 sekuntin ajan ottelussa Tigresiä...
Kerroimme elokuussa siitä, kuinka Meksikon pääsarjan Veracruz teki kyseenalaisen maailmanennätyksen, kun se pelasi 33. perättäisen voitottoman ottelun Meksikon pääsarjassa. Nimellä Tiburones Rojos (Punaiset hait)...
Barcelonaa viime vuosikymmenellä edustanut Giovani dos Santos loukkaantui lauantaina hirvittävässä tilanteessa Club Américan ja Chivasin välisessä Meksikon liigan klassikossa.
Américaa edustava Meksikon maajoukkuetähti dos Santos...
Meksikolainen Tiburones Rojos de Veracruz teki tiistaina maailmanennätyksen, kun se hävisi Queretarolle 0-5 maan pääsarjassa.
Kyseessä oli Veracruzin 33. peräkkäinen voitoton ottelu Meksikon liigassa. Sky...
Maailmalla on tällä viikolla puhuttanut YK:n julkaisema ilmastoraportti, joka kertoi maalasi erittäin huolestuttavia ja todellisia uhkakuvia maapallon tulevaisuudesta. Ilmaston lämpenemistä on hillittävä nopein ja...
Argentiinalaismaalivahti Oscar Ustari koki keskiviikkona kovia, kun hänen seurajoukkueensa Atlas kohtasi kotonaan Tigresin Meksikon pääsarjassa.
Peliä oli jäljellä alle 10 minuuttia, ja lopputulos 1-1 komeili...
Ranskan maajoukkueen hyökkääjä Andre-Pierre Gignac sanoo, että kuolisi ennemmin kuin pelaisi Paris Saint-Germainissa.
31-vuotias Gignac pelasi viiden kauden ajan PSG:n vihollisjoukkue Marseillessa, jonka suuri fani...
Club Deportivo Guadalajaran ja Club American välisessä ottelussa Meksikon liigassa nähtiin sunnuntaina outo tilanne, kun American valmentaja Ricardo La Volpe käveli kentän puolelle ja...