Veikkausliigasta täksi kaudeksi Allsvenskaniin ja Tukholman AIK:hon siirtynyt kookas suomalaishyökkääjä Eero Markkanen jatkoi sunnuntai-iltana väkeviä otteitaan. 22-vuotias Markkanen oli AIK:n avauskokoonpanossa harjoitusottelussa Vasalundia vastaan ja viimeisteli...
Aiemmin kuusta sopimuksen ruotsalaiseen AIK:hon saaneesta Eero Markkasesta tuli samalla kymmenes suomalaispelaaja suur-Tukholman alueelta tulevassa seurassa.
Ensimmäisen sinivalkoinen pelaaja seurassa oli vuonna 1976 AIK:hon tullut Tom...
Veikkausliigasta saatiin jälleen yksi pelaaja ulkomaille, kun pitkänhuiskea Eero Markkanen, 22, teki sopimuksen AIK:n kanssa. Seura kuuluu Ruotsin kärkiryhmiin ja sijoittui viime kaudella kakkoseksi.
Markkanen...
JJK:ssa viime vuodet ja viime kauden lainalla HJK:ssa pelannut Eero Markkanen siirtyy Ruotsin Allsvenskanissa pelaavan solnalaisen AIK:n riveihin monivuotisella sopimuksella. Markkanen lähti seuraan ennakkoluulottomasti...
Hyökkääjä Eero Markkanen on jättänyt AIK:n testijakson päätteeksi, mutta kärkimiehen tulevaisuus on edelleen hämärän peitossa.
Markkanen esitteli ruotsalaisseuralle taitojaan kahteen otteeseen - ja iski siinä...
JJK-hyökkääjä Eero Markkanen jatkoi hyviä esityksiä testileirinsä yhteydessä Ruotsin kärkiseuroihin kuuluvan AIK:n riveissä.
22-vuotias pelimies teki maalin ja syötti toisen 4-3-voitossa FC Floraa vastaan Tallinnassa...
JJK:ssa edelliskaudet ja viime loppukauden HJK:ssa lainalla pelannut Eero Markkanen, 22, jatkoi vakuuttavia otteluitaan Tukholman AIK:n testattavana.
Mies puski joukkueensa 2-1-maalin, kun joukkue kaatoi Tallinnassa...
JJK:n pitkänhuiskea kärkimies Eero Markkanen on antamassa näyttöjä ruotsalaisseura AIK:lle. Hyökkääjän ensimmäinen testipeli toi miehen tilille kaksi maalia.
22-vuotias Markkanen vastasi AIK:n 2-2- ja 3-3-tasoitusmaaleista...
22-vuotias suomalaishyökkääjä Eero Markkanen pelasi tänään ensimmäisen testiottelunsa Tukholman AIK:n paidassa ja onnistui heti peräti kaksi kertaa maalinteossa. 197-senttinen kolossi vastasi AIK:n 2-2- ja 3-3-tasoitusmaaleista IK...
Veikkausliiga-kausi päättyi lokakuun lopulla HJK:n mestaruusjuhliin.
Seurat julkistelevat jatkosopimuksia ja tuoreita hankintoja, minkä lisäksi osa suomalaisista tähtää puolestaan siirtoihin kotimaasta ulkomaille.
Listasimme Veikkausliigan suomalaispelaajista viisi potentiaalista...
JJK:n hyökkääjä Eero Markkanen palaa perjantaina AIK:n harjoituksiin. Markkanen kävi jo aiemmin näyttämässä taitojaan ruotsalaisseuralle.
- Ensimmäinen visiitti meni nopeasti. Harjoittelin joukkueen mukana neljästi, ja...
Päättyneen Veikkausliiga-kauden aikana viisi maalia 13 ottelussa ampunut Eero Markkanen on ollut kuluvan viikon aikana näytillä Tukholman AIK:ssa. 22-vuotias Markkanen myöntää avoimesti, että on erittäin kiinnostunut...
Ruotsin jalkapalloliigan kakkosena tällä hetkellä olevan Tukholman AIK:n testissä nähdään JJK:ta viime vuodet edustanut Eero Markkanen, 22, joka pelasi loppukauden lainalla HJK:ssa.
197-senttinen Markkanen oli...
HJK on tehnyt loppukauden mittaisen lainasopimuksen JJK:n kanssa hyökkääjä Eero Markkasesta.
Asiasta kertoo jyväskyläläisseuran pelaajakoordinaattori Joni Collan Twitter-tilillään.
HJK:n hyökkäyksessä on vajausta, koska Joel Pohjanpalo on...
Veikkausliigan jumbojoukkue JJK saa huippu-uutisia maanantain MYPA-otteluun.
Kettupaidat saavat yhden omista tehomiehistään takaisin kehiin, kun ykköshyökkääjä Eero Markkanen on kuntoutunut, kerrotaan seuran kotisivuilla.
Miehen edellinen peli...
JJK:n hyökkääjä Eero Markkanen on nilkkavamman vuoksi pelikentiltä sivussa seuraavat 4-8 viikkoa.
Markkanen loukkasi jalkansa sunnuntaina ottelussa IFK Mariehamnia vastaan. Kärkimiehen jalka kuvattiin tiistaina ja...
Kauden vaisusti aloittaneelle JJK:lle tuli jymyuutisia juuri, kun Veikkausliiga palaa torstaina täydellä kierroksella maajoukkuetauolta.
Joukkueen ykköshyökkääjä Eero Markkanen on jälleen pelikunnossa. Mies reväytti kauden ensimmäisessä...
JJK on tehnyt jatkosopimuksen kolmen nuoren, lupaavan pelaajansa kanssa: Eero Markkanen ja Janne Saksela solmivat yhden ja Antto Hilska kahden vuoden jatkon Kettupaitaan, informoi...
JJK:n ykköshyökkääjänä kauteen lähtenyt Eero Markkanen joutuu olemaan pelikentiltä sivussa pitkälle alkukesään. Mies joutui viime viikolla vaihtoon kesken ottelun kamppailussa IFK Mariehamnia vastaan ja...
Viime kaudella JJK taisteli sarjassa yhdeksänneksi. Tänä vuonna sijoitus putoaa parin pykälän verran ja ryhmä löytyy kauden päätteeksi sijalta yksitoista, arvioi SuomiFutis-sivuston toimitus.
JJK selvitti...
Veikkausliigan seurakyselyn perusteella suurin suosikki päävalmentajien ja joukkueiden kapteenien keskuudessa kauden 2013 maalikuninkaaksi tuskin yllättää juuri ketään. Tällä miehellä toki on plakkarissaan aiemmalta uraltaan...
JJK nappasi tiistaina täydet Liigacupin pisteet, kun se kaatoi Turussa FC Interin maalein 3-2.
Jyväskyläläisten maestrona hääri Eero Markkanen, jonka hattutemppu takasi JJK:n voiton.
- Alussa...
JJK:n perjantainen koitos FF Jaroa vastaan koitui kauden viimeiseksi kahdelle jyväskyläläispelaajalle.
Toppari Jordi van Gelderen tunsi olonsa pelin jälkeen huonovointiseksi ja hänet vietiin sairaalaan tarkistettavaksi...
JJK on tehnyt ensi kauden kattavan jatkosopimuksen kärkimies Eero Markkasen kanssa, kertoo jyväskyläläisseura verkkosivuillaan.
Pelaa JJK-FC Inter Betssonille 50 euron riskitön veto kertoimilla: 3,75 -...
JJK ylsi sunnuntaina Veikkausliigassa 3-3-tasapeliin vieraspelissä IFK Mariehamnia vastaan. Jyväskyläläisten kaikista kolmesta osumasta vastasi 21-vuotias kärkimies Eero Markkanen, joka pelasi vasta uransa toisen liigakamppailun.
-...
Jyväskylän Jalkapalloklubi on solminut sarjakauden 2012 kattavan sopimuksen hyökkääjä Eero Markkasen kanssa.
Vuonna 1991 syntynyt JJK-kasvatti esiintyi viime vuonna Kakkosessa Vihtavuoren Pamauksen paidassa. Päävalmentaja Kari...