David de Gea on kuulunut jo vuosikausien ajan maailman parhaiden maalivahtien joukkoon.
Viimeisten vuosien aikana de Gea on kuitenkin päästänyt useita helppoja maaleja ja tehnyt poikkeuksellisesti...
Tasan kymmenen vuotta sitten nähtiin yksi kaikkien aikojen ikimuistoisimmista maaleista, joka jää ikuisiksi ajoiksi jalkapallohistoriaan.
12. helmikuuta 2011 Old Traffordilla pelattiin Manchesterin derbyä. Mestaruustaiston kannalta...
Manchester Unitedin uusi hankinta, laitahyökkääjä Amad Diallo on saanut 48 000 euron sakon Italiassa tultuaan synnyinmaastaan Norsunluurannikolta Eurooppaan väärennettyjen paperien avulla.
Italian jalkapalloliitto FIGC antoi...
Jalkapallon tilastoihin ja siirtomarkkinoihin erikoistunut tutkimuskeskus CIES Football Observatory on julkaissut maanantaina listauksen koskien eurooppalaisen huippujalkapalloilun suurimpia tuhlaajia. Tarkkailussa olivat kymmenen viimeistä siirtoikkunaa ja...
FA Cup
Manchester United – West Ham
Tiistai 09.02. klo 21:30
Englannissa ottelurumba jatkuu armottomana ja tällä viikolla tahkotaan FA Cupin neljännesvälierät, joissa mukana on vielä kuusitoista...
Southamptonilla on Valioliigassa tuoreessa muistissa kaksi karmeaa painajaista. Lokakuussa 2019 joukkue hävisi kotikentällään Leicesterille dramaattisesti 0-9 - tuolloin vielä suuren yleisömäärän läsnäollessa - ja...
Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær sanoo, että kannattajien on turha odottaa siirtoikkunan viimeisenä päivänä uusia vahvistuksia, mutta joukkuetta muokataan kauden toiselle puoliskolle parilla...
Manchester Unitedin tähti Marcus Rashford kirjoitti Twitterissä lauantai-iltana saaneensa sosiaalisessa mediassa rasistisia kommentteja.
Nuori englantilaishyökkääjä kieltäytyi jakamasta kuvakaappauksia, koska Twitterissä häntä seuraavat kaiken ikäiset, myös...
Valioliiga
Arsenal – Manchester United
Lauantai 30.01. klo 19:30
Arsenalin ja Manchester Unitedin väliset ottelut ovat ehdotonta Valioliigan klassikkokamaa. Tällä hetkellä joukkueiden välinen dynamiikka on mielenkiintoisessa vaiheessa,...
Valioliigan sarjakärjessä viime viikot majaillut Manchester United kärsi keskiviikkoiltana todella yllättävän kotitappion, kun sarjajumbo Sheffield United haki Old Traffordilta täydet sarjapisteet 2-1-voitolla.
Joukkueiden lähtökohdat otteluun...
Valioliiga
Manchester United – Sheffield United
Keskiviikko 27.01. klo 22:15
Valioliigan puolivälissä sarjataulukon kärjessä ovat molemmat Manchesterin seurat. Voitoitta kärvistelevä Liverpool on pudonnut sarjaa johtavasta Citystä jo...
Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Paul Pogban tulevaisuus puhuttaa.
Ranskan maajoukkuepelaajan ympärillä on viime vuosien aikana vellonut voimakkaita siirtohuhuja, jotka ovat vieneet häntä niin Real Madridiin kuin...
Valioliiga
Fulham – Manchester United
Keskiviikko 20.01. klo 22:15
Manchester Unitedin tavoitteena on tänään ottaa Valioliigan johtopaikka takaisin Leicesteriltä. Vastaansa United saa putoamisviivan alla keikkuvan Fulhamin, joka...
Manchester United jatkaa Valioliigan kärkipaikalla myös viikonlopun jälkeen. Sarjajohtaja United vieraili Liverpoolin kotistadionilla Anfieldilla ja haki huippuottelusta pisteen maalittoman tasapelin myötä. Liverpool jatkaa sarjan...
Valioliiga
Liverpool – Manchester United
Sunnuntai 17.01. klo 18:30
Sunnuntain kutkuttavin jalkapallonäytös esitetään Anfield Roadilla, jossa Liverpool saa vieraakseen Manchester Unitedin. Valioliigan kärkikaksikko lähtee otteluun todella jännittävistä...
Valioliiga
Burnley – Manchester United
Tiistai 12.01. klo 22:15
FA Cupin kolmas kierros on selvitetty ja Englannissa palataan välittömästi lauteille Valioliigan viikkokierroksen merkeissä. Sekä Burnley että Manchester...
Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusen on lähellä tehdä tammikuun siirtoikkunan ensimmäisen pelaajahankintansa. Seuraan on siirtymässä Manchester Unitedin hollantilainen laitapuolustaja Timothy Fosu-Mensah.
Manchester Evening Newsin mukaan Leverkusen on jo erittäin...
Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Paul Pogban odotetaan vaihtavan seuraa ensi kesänä.
27-vuotias Pogba on viime vuosien aikana puhunut avoimesti siitä, että hänen unelmansa on pelata Real...
Jalkapallotilastoihin erikoistunut CIES Football Observatory on julkaissut vuodenvaihteen ja loppiaisen kunniaksi päivitetyn listansa huippupelaajien markkina-arvoista. Lista on saanut uuden kärkinimen Manchester Unitedin ja Englannin...
EFL Cup
Manchester United – Manchester City
Keskiviikko 06.01. klo 21:45
Manchesterin seurat tulevat Liigacupin välierään huikeasta tilanteesta Valioliigassa: molemmat ovat nousseet vakaviksi mestariehdokkaiksi ja joukkueet ovat...
Jadon Sancho oli lähellä siirtyä Manchester Unitediin viime kesän siirtoikkunassa.
Manchester United oli koko kesän Sanchon kintereillä, mutta ei lopulta suostunut maksamaan Dortmundin vaatimaa noin 120...
Manchester United voitti Aston Villan perjantaina maalein 2−1 ja nousi samalla jakamaan Valioliigan kärkipaikkaa Liverpoolin kanssa. Molemmat ovat pelanneet 16 ottelua.
Unitedin norjalaismanageri Ole Gunnar...
Manchester United havittelee uusia hankintoja. ESPN ja AS kertovat peräti kolmesta pelaajasta, joita United tavoittelee riveihinsä.
Arvokkain kolmikosta on Teemu Pukin joukkuekaveri Max Aarons. Hänen...
Valioliiga
Manchester United – Aston Villa
Perjantai 01.01. klo 22:00
Manchester United nousi edellisen kierroksen Wolves -voitollaan jo sarjan kakkospaikalle. Vuosi vaihtuu Old Traffordilla siis hyvissä tunnelmissa....
Manchester United on iskenyt silmänsä Norwichin laitapuolustajaan Max Aaronsiin, kertoo ESPN.
Aarons, 20, herätti Unitedin kiinnostuksen jo viime kesänä, mutta manchesterilaisten on näillä näkymin odotettava...
Englannin jalkapalloliitto FA on antanut Manchester Unitedin hyökkääjälle Edinson Cavanille kolmen ottelun pelikiellon ja 100 000 punnan sakot.
Cavani, 33, myönsi rikkoneensa FA:n sääntöjä, kun...
Vuoden vaihtumiseen on aikaa enää puolisen vuorokautta. Koronavuotta 2020 ei varmasti monen tule ikävä, ja moni odottaakin toiveikkaana jo uutta, parempaa huomista.
Jalkapallossa vuoden vaihtuminen...
Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær sanoo, että seura neuvottelee jo Edinson Cavanin kanssa sopimuksen jatkamisesta.
Uruguaylaishyökkääjä Cavani, 33, siirtyi Unitediin lokakuussa vapaana agenttina jätettyään...
Valioliiga
Leicester – Manchester United
Lauantai 26.12. klo 14:30
Tapaninpäivänä on jälleen ruudut brittifutista täynnä. Päivä alkaa todella kovalla koitoksella, kun sarjassa toisena ja kolmantena olevat Leicester...
Bayern Münchenin tähtihyökkääjä Robert Lewandowski on paljastanut, että hän keskusteli Sir Alex Fergusonin kanssa Manchester Unitediin siirtymisestä vuonna 2012.
Tuolloin Puolan maajoukkuehyökkääjä pelasi vielä Borussia...