IFK Mariehamnin päävalmentaja Pekka Lyyski on yksi pitkäaikaisimmasta valmentajista Euroopan jalkapallosarjoissa.
UEFA innostui verkkosivuillaan listaamaan kauimmin palvelleet valmentajat järjestykseen sen jälkeen, kun Manchester Unitedin legendaarinen...
Veikkausliiga nimeää perinteiseen tapaan myös kaudella 2013 Kuukauden joukkueen jokaisena kuukautena kauden aikana. Kauden 2013 ensimmäinen eli huhtikuun joukkue on nimetty. Kuukauden pelaajan tittelin...
JJK haki sunnuntaina vieraspisteen, kun se pelasi 2-2-tasapelin IFK Mariehamnia vastaan.
Alku oli IFK:n, mutta JJK pusersi hetkellisesti ohi mennen 2-1-johtoon.
- Aloitimme hermostuneesti ja peli...
Viime kesän yksi suurimpia yllättäjiä ollut MYPA aloitti kuluvan vuoden mallikkaasti. Joukkue kaatoi Liigacupin vieraspelissä viime kaudella Veikkausliigassa neljänneksi sijoittuneen IFK Mariehamnin 1-0. Maalintekijänä...
IFK Mariehamnin päävalmentaja Pekka Lyyski on pelaajatarkkailumatkalla Oslossa. Siellä pidetään kansainvälisen jalkapalloilijoiden järjestön FIFPron talviturnaus, jossa pelaavat Suomen, Ruotsin, Norjan ja Irlannin työttömien jalkapalloilijoiden...
Ahvenanmaalla nähtiin eilen lauantaina Veikkausliiga-kauden komein täysosuma, kun IFK Mariehamnin keskikenttäpelaaja Patrick Byskata laukoi pallon omalta kenttäpuoliskolta vastustamattomalla rintapotkulla FF Jaron verkon perukoille.
IFK Mariehamn...
Veikkausliigan kärjessä FC Interin ja HJK:n kanssa koko kauden viihtynyt IFK Mariehamn ei näytä hyytymisen merkkejä. Osoituksena parin kehnomman pelin jälkeen eilinen 3-0-voitto Interistä...
IFK Mariehamn tasasi sunnuntaina pisteet kotikentällään MYPAa vastaan 0-0-tuloksella.
IFK-käskijä Pekka Lyyski harmittelee seuran verkkosivuilla, ettei joukkue onnistunut hyödyntämään ottelun alussa tarjoutuneita maalipaikkoja. Toisaalta lopussa...
Veikkausliigan toukokuun joukkue ja pelaaja on nimetty, kertoo Veikkausliigan nettisivut.
Kotimaisen liigan toukokuun joukkueeksi valittiin JJK, joka keräsi kuukauden kuudesta ottelustaan komeat 13 pistettä. Kuukauden...
Ahvenanmaan ylpeyttä IFK Mariehamnia luotsaa tulevallakin kaudella tuttu mies, Pekka Lyyski, joka on luotsannut seuraa jo kaudesta 2002 asti ja nostanut joukkueen aina Kakkosesta...
IFK Marienhamn palaa tietyllä tapaa juurilleen. Muutama ulkomaalaispelaajien sävyttämä vuosi on mennyttä aikaa ja joukkue on saanut useita hyviä paluumuuttajia.
- Tarvitaan koko Ahvenanmaalainen yhteiskunta...
IFK Mariehamn hävisi lauantaina Liigacupissa vieraskentällä TPS:lle tylyin lukemin 0-3.
IFK-luotsi Pekka Lyyski ei halunnut alkaa liikaa analysoimaan ottelua.
- Emme olleet valmiita ottelun alkaessa. Olimme...
IFK Mariehamn on käynnistänyt muiden liigajoukkueiden tavoin jo uuden kautensa.
SuomiFutis.com-sivusto nappasi erikoishaastatteluunsa päävalmentaja Pekka Lyyskin, joka kertoo maarianhaminalaisten tulevista kuukausista ja tähtivahti Josh Wicksin...
IFK Mariehamnin päävalmentaja Pekka Lyyski haluaa ehdottomasti pitää joukkueessaan maalivahti Josh Wicksin.
Wicks piipahti jo Allsvenskanin Örebron testissä, mutta sopimus jäi syntymättä. Lyyski tunnustaa kuitenkin...
IFK Maarianhaminassa aloitettiin eilen treenikausi. Edustusjoukkueen pitkäaikainen päävalmentaja Pekka Lyyski kertoo parista seuraavasta kuukaudesta.
- Joulukuussa ei tule olemaan mitään kummallista. Treenit ovat lyhyempiä ja...
IFK Mariehamn hakee maanantaina pistesaalista Jarolta.
Maarianhaminan päävalmentaja Pekka Lyyski naulaa joukkueensa tavoitteen.
- Kuudenteen sijaan tähdätään ja pisteitä tarvitaan. Jokaista peliä erityisesti kotona lähdetään aina...
IFK Mariehamn syöksyy maanantaina Valkeakoskelle, jossa joukkue kohtaa Hakan. Kahdessa aiemmassa tämän kauden mittelössä maarianhaminalaiset ovat olleet parempia.
Vierasjoukkueen pääkäskijä Pekka Lyyski tietää, miten Haka...
IFK Mariehamn pelaa jo seitsemättä peräkkäistä kautta Veikkausliigassa. Joukkueen päävalmentaja Pekka Lyyski on tehnyt pitkän ja hienon päivätyön seuran eteen ja vienyt ryhmänsä jopa...
Positiivista kautta pelaava MYPA kärsi karmaisevan kotitappion IFK Mariehamnin hakiessa pisteet torstaina. Yksi maali riitti ratkaisuun ja vähälukuisen kotiyleisön harmiksi sen iski Sebastian Strandvall...
Veikkausliigan kauden 2011 kierros numero 21 on paketissa. SuomiFutis.com-sivuston kierrospurku nostaa esiin kierroksen tilastolliset ennätykset.
Ottelut
Veikkausliigan kierroksella 21/2011 pelattiin seuraavat ottelut:
pe 19.08.2011 KuPS - Haka...
SuomiFutis.com-sivusto luo tuhdin katsauksen numeroiden taakse ennen sunnuntaista IFK Mariehamn-JJK -peliä.
(Huom! Ennakkoformaattimme on uusi. Antakaahan palautetta alla olevaan kommenttikenttään, Facebook-sivullemme tai sähköpostitse. Kiitos!)
Erikoista:
IFK Mariehamnin...
IFK Mariehamn kärsi maanantaina liigahistoriansa kuudennen tappion FC Interille. Maarianhaminalaisten vastuuvalmentajan Pekka Lyyskin mukaan, 0-2-tappioon vaikutti Jarkko Värtön ensimmäisen puoliajan ulosajo.
- Mielestäni tuomarin pitäisi...
Jaron päävalmentaja Alexei Eremenko oli yhtä hymyä IFK Mariehamnista otetun 4-0 voiton jälkeen. Jaro nappasi maukkaan revanssin IFK:sta ja Eremenkon mukaan lisämaalejakin oli tarjolla.
-...