SJK tiedotti keskiviikkona kotisivuillaan merkittävistä muutoksista SJK Akatemian toimintaan. Seuraan on palkattu muun muassa kosolti uutta valmentajaosaamista. Lisäksi vireillä on uusi jalkapallolukio.
SJK Akatemian edustusjoukkue...
SJK julkisti torstaina koko valmennusryhmänsä. Päävalmentaja Tommi Kautosen lisäksi apuvalmentajina työskentelevät Brian Page, Toni Lehtinen sekä uutena kasvona Stefan Strömborg. Maalivahtivalmentaja on Luis Fernando da...
Uutisoimme aiemmin, että MTV:n tietojen mukaan SJK olisi antanut potkut päävalmentajalleen Jose Manuel Roca Casesille.
Seinäjokisten seurajohto pitäytyi kommentoimasta asiaa, mutta nyt seura on antanut...
Veikkausliiga-seura SJK järjesti paitahuutokaupan, jonka kalleimmalla huudettu paita oli seuralegenda Toni Lehtisen pelipaita.
Lehtisen paita huudettiin peräti 1100 eurolla, kerrotaan SJK:n Twitter-tilillä. Lehtinen siirtyy ensi...
SJK:n kapteenisto kaudelle 2016 on valittu, ja jo aiemmin päävalmentaja Simo Valakarin nimeämät Mihkel Aksalu ja Mehmet Hetemaj saivat kaverikseen pelaajien äänestämän Toni Lehtisen.
Aksalu on...
VPS ja SJK iskevät sunnuntaina yhteen Veikkausliigan illan ainoassa ottelussa. SJK on hienosti kolmantena sarjassa, viime ajat alavireisesti pelannut VPS on puolestan kahdeksas.
Joukkueet ovat...
Lauantaina SJK ja KuPS iskevät yhteen Veikkausliigan kärkipään koitoksessa. Molemmat joukkueet heiluvat kuntopuntarissa korkealla.
- Me ollaan pelattu jo tammikuusta alkaen hyvin, mutta emme saaneet...
SJK on saanut taipaleelleen Veikkausliigassa mainion alun, kun sarjanousija majailee taulukossa sijalla kaksi.
Vaikean alkukauden jälkeen ryhmällä on allaan seitsemän voiton ja yhden tasapelin putki....
SJK:n vahva taival Veikkausliigassa sai perjantaina jatkoa, kun joukkue nappasi 0-1-voiton TPS:n vieraana.
Voitto oli ryhmälle jo kuudes putkeen. Illan ainokaisen viimeistellyt Toni Lehtinen myönsi...
SJK:n hyökkääjä Toni Lehtinen pelasi monta vuotta Hakan paidassa. Tänään Lehtinen palasi tuttuihin ympyröihin Valkeakosken Tehtaan kentälle, kun seinäjokelaiset hakivat 0-0 -tasapelin Ykkösen kärkijoukkue...
Seinäjoen Jalkapallokerho valmistautuu parhaillaan 28. huhtikuuta alkavaan Ykkösen sarjakauteen.
Joukkue pelasi keskiviikkona harjoitusottelun Espanjassa CF Badalonaa vastaan, joka pelaa maansa kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Suomalaiset tarjosivat...
Ykköseen noussut Seinäjoen Jalkapallokerho on solminut viisivuotisen sopimuksen 27-vuotiaan hyökkääjä Toni Lehtisen kanssa.
Lehtinen on seinäjokelaisen jalkapallokoulun omia kruununtimantteja ja palaa näin kotiin vietettyään viimeiset...
Veikkausliigan mitalikamppailu huipentuu kahdelle viimeiselle pelikierrokselle.
Panosta piisaa, sillä FC Interin tappio Maarianhaminassa tarkoittaa, että hopealle voi yltää vielä useampi joukkue.
IFK Mariehamnin voittomaalin iski Toni...