HJK tiedottaa, että kolme sen edustusjoukkueen ja reservijoukkueen piirissä olevaa pelaajaa ovat saaneet koronatartunnan. Seuran edustusjoukkueet, HJK ja HJK Klubi 04, ovat jääneet välittömästi...
Bayern München kohtaa torstai-iltana meksikolaisen Tigresin seurajoukkueiden MM-turnauksen loppuottelussa. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 20.00.
Bayern eteni finaaliin voitettuaan yksiosaisessa välieräottelussa egyptiläisen Al-Ahlyn 2-0. Robert Lewandowski viimeisteli tuttuun...
Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija Jari Litmanen täyttää ensi viikolla 50 vuotta, mutta juhlia ei ole luvassa koronaepidemian takia. Litmanen kertoi Iltalehdelle, ettei ole vieläkään...
Pitkäksi venyvä koronapandemia-aika on tuonut raskaita taloudellisia huolia paitsi monille yrityksille, järjestöille ja yhdistyksille, niin luonnollisesti myös yksityishenkilöille. Työttömyys, lomautukset tai muista syistä johtuvat...
Saksan ylimpiä jalkapallosarjoja hallinnoivan DFL:n toimitusjohtaja Christian Seifert on nostanut esille syvän huolen koronakriisin jalkapallomaailmalle aiheuttavista talousvaurioista. Seifert esitti ratkaisuksi palkkakattoa eurooppalaisessa jalkapalloilussa.
- Se on...
Bayern Münchenin ranskalainen keskikenttäpelaaja Corentin Tolisso on joutunut vaikeuksiin käytöksensä takia, uutisoi Deutsche Welle.
Pian lauantain Hoffenheim-voiton (4–1) saksalaisseura ilmoitti, että se on antanut Tolissolle...
Koronapandemia on jyllännyt maailmalla jo toista vuotta, eikä loppua vielä ihan lähitulevaisuudessa näy, vaikka rokotteita onkin jo alettu jakaa. Jalkapallosarjat kuitenkin pyörivät - pääsääntöisesti...
Borussia Mönchengladbach tiedotti maanantaina eristäneensä Sveitsin maajoukkuehyökkääjä Breel Embolon toistaiseksi sivuun joukkueensa toiminnasta. Sen vuoksi Embolo ei pelannut Varsojen sarjaottelussa Werder Bremeniä vastaan. Syy eristämiseen on se, että...
Siitä lähtien, kun COVID-19-pandemia pani käytännössä kaiken jalkapallon tauolle viime maaliskuussa, on ollut selvää, että jalkapalloseurat ympäri maailman kokisivat ankaria taloudellisia tappioita. "Mitä suurempi...
Koronavirustilanne on pahentunut Portugalissa merkittävästi viime aikoina.
Tartuntamäärät ovat olleet suuressa nousussa ja maassa on todettu yli sata koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta jo 11 päivänä peräkkäin.
Koronaviruspandemia...
AC Milan kohtaa maanantai-iltana Cagliarin.
AC Milan ja Internazionale ovat tasapisteissä Serie A:n kärjessä, mutta Inter on pelannut yhden ottelun paikallisvastustajaansa enemmän.
Stefano Piolin miehistö joutuu maanantaiseen...
Paris Saint-Germainin päävalmentaja Mauricio Pochettino on saanut positiivisen tuloksen koronavirustestissä, kertoi seura perjantaina.
Argentiinalaisluotsi on ehtinyt toimia pestissään vasta kaksi viikkoa ja johdattanut joukkueensa vasta...
Saksan parturi-kampaajien yhdistys tivaa Saksan jalkapalloliitto DFB:ltä selitystä sille, miten maan jalkapalloilijat voivat kirmata kentällä viimeisen päälle trimmattuina, kun meneillään on maanlaajuinen koronasulku.
Parturi-kampaamot ympäri...
Marcus Forssin edustaman Brentfordin oli tällä viikolla määrä kohdata Bristol City ja Reading Englannin Mestaruussarjassa, mutta molemmat ottelut joudutaan siirtämään seurassa todettujen koronavirustartuntojen vuoksi.
Brentfordin...
Aston Villa isännöi tänään, perjantaina, Liverpoolia Englannin FA Cupin kolmannella kierroksella kello 21.45 alkavassa ottelussa. Molemmat joukkueet pelaavat Valioliigassa, mutta illan ottelua ei oikein...
Viime viikon maanantaina Manchester Cityn koronatartunnat ja -epäilyt johtivat Evertonia vastaan ohjelmassa olleen valioliigaottelun peruuntumiseen. Viime sunnuntaina City puolestaan tiedotti puolustajansa Éric Garcían koronatartunnasta.
Näiden tapahtumien...
Nigerialaisesta Victor Osimhenista tuli syyskuun alussa Napolin seurahistorian kallein hankinta, kun hän siirtyi 70 miljoonan euron siirtokorvauksella Lillestä Serie A:n suurseuraan. Samalla Osimhen oli koko siirtoikkunan...
28. marraskuuta 2016 oli jalkapallohistoriassa synkkä päivä. Tuolloin Brasilian parhaimpiin joukkueisiin lukeutunut Chapecoense joutui lento-onnettomuuteen Kolumbian vuoristossa. 77 lentokoneessa olleesta 71 menetti henkensä, ja...
Koronavirustartuntamäärät ovat kasvussa Isossa-Britanniassa. Viime viikolla todettiin päivittäin yli 30 000 tartuntaa.
Telegraphin mukaan Valioliigaseurojen toimitusjohtajat neuvottelevat parhaillaan kahden viikon koronatauosta, joka pidettäisiin tammikuussa.
Valioliiga vahvisti löytäneensä...
Paris Saint-Germainin tähtihyökkääjän Neymarin uudenvuoden juhlissa noudatetaan tarkkoja terveyssääntöjä, kertoo tapahtuman järjestäjä.
Brasiliassa syntyi suuri kohu, kun paikallinen lehdistö sai selville, että Neymar, 28, järjestää...
Viimeistä vuottaan Bayern Münchenin toimitusjohtajana aloittava Karl-Heinz Rummenigge antoi haastattelun Italian kansalliselle radiokanavalle RAI:lle, ja kertoi avoimesti koronapandemian bundesliigajättiläiselle aiheuttamista taloudellisista vaurioista. Pitkän päivätyön Bayernissa tehnyt Rummenigge...
Maanantai-illan kolmas ja viimeinen valioliigaottelu Everton-Manchester City on jouduttu perumaan tältä illalta. Syy peruutukseen on useissa koronavirustartunnoissa Manchester Cityn joukkueessa. Peli oli selkeä kärkipään...
Globe Soccer Awards palkitsi Cristiano Ronaldon meneillään olevan vuosisadan parhaaksi pelaajaksi.
35-vuotias Ronaldo kertoi sunnuntaina järjestetyssä tilaisuudessa siitä, miltä hänestä tuntuu pelata tyhjille katsomoille.
Koronaviruspandemian seurauksena yleisöä ei oteta...
Koronaviruspandemia on jyllännyt Euroopassa jo pian vuoden ajan.
Englannissa tartuntamäärät ovat olleet suorastaan valtavia. Yleisö palasi hiljattain stadioneille, mutta tällä hetkellä Liverpool on tartuntamäärien vuoksi...
Saksan maajoukkueen ja Chelsean toppari Antonio Rüdiger on kiittänyt kotimaansa sairaanhoitotyöläisiä heidän taistelustaan koronapandemiaa vastaan tilaamalla pizzaa sairaaloihin ympäri maan.
Rüdiger, 27, osti pizzaa kymmeneen...
Orlandossa pelattiin torstaiaamuna Suomen aikaa erikoinen ottelu, kun ensimmäisen kerran korkean tason ammattilaisottelussa pelaaja pelasi ottelun suu-nenä-suojus, eli tuttavallisemmin kasvomaski kasvoillaan. Maskit ovat toki...
Bayer Leverkusenin keskikenttäpelaaja Kerem Demirbay on saanut positiivisen tuloksen koronavirustestissä.
Demirbayn, 27, tartunta todettiin perjantaina joukkueen palattua Ranskasta, jossa se voitti torstaina OGC Nicen 3-2...
Aston Villan oli määrä isännöidä Newcastlea ensi perjantaina Valioliigassa, mutta ottelu siirtyy myöhempään ajankohtaan vierasjoukkueessa puhjenneen koronaviruskriisin takia. Uusi päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin.
Useat Newcastlen pelaajat...
Suomi saavutti syksyn 2019 EM-karsinnoissa historiallisen ensimmäisen miesten arvoturnauspaikan jalkapalloilussa. Huuhkajat joutui kuitenkin odottamaan arvokisadebyyttiään vielä vuoden odotettua pidempään, kun EM-kisat siirrettiin koronapandemian vuoksi...
Koronaviruspandemia on luonut jalkapalloilevaan maailmaan merkittäviä taloudellisia ongelmia.
Seurat ympäri maailman ovat menettäneet merkittävän osan taloudellisista tuloistaan ja muun muassa Espanjassa, kuten muissakin Euroopan maissa,...