98 A-maaottelua pelannut Joonas Kolkka näki pelaajauransa aikana lukuisia eurooppalaisia huippusarjoja. Lahtelaislähtöinen laitahyökkääjä pelasi valtaosan urastaan Hollannin Eredivisiessä, mutta koettua tuli myös Saksan Bundesliiga, Englannin Valioliiga...
PSV Eindhovenin entinen tähtipelaaja ja nykyinen juniorivalmentaja Joonas Kolkka uskoo, että Eindhovenissa juhlitaan illalla Mestarien liigan lohkopaikkaa.
PSV kohtaa keskiviikkona C More Sport 2 -kanavalla...
PSV Eindhoven voitti Hollannin mestaruuden dramaattisen viimeisen kierroksen ansiosta. Se voitti Zwollen ja samalla ennen päätöskierrosta johtanut Ajax pelasi toiseksi viimeisenä ollutta De Graafschapia...
Hollannin liigan mestaruustaistelu käy todella kiivaana. PSV Eindhoven ja Ajax ovat viimeisillä kierroksilla todella lähellä toisiaan.
- Ajax sai viime viikonloppuna ottelunsa loppuhetkillä aika kyseenalaisen...
Suomen Palloliitto aikoo kunnioittaa Romaniaa vastaan pelattavan EM-karsintapelin alla Joonas Kolkkaa. Kolkka nimetään uudeksi Gladiaattoriksi.
Kolkka nähtiin maajoukkueessa jo vuonna 1994. Sittemmin mies kuului olennaisena...
Huuhkaja-legendat Mikael Forssell ja Joonas Kolkka uskovat, että tiistain välierän jälkeen Brasiliaan tulee maansuru. Kumpikin veikkaa, että Saksa vie ensimmäisen välierän niukasti.
- Saksa on tehokas joukkue, joka miettii...
Hollanti eteni MM-välieriin pitkän kaavan kautta rangaistuspotkuilla. Ex-huuhkaja Joonas Kolkka piti voittoa kuitenkin täysin oikeutettuna.
Kolkan mukaan puolivälierä Costa Ricaa vastaan oli Hollannille vaikea.
- Vaikea...
Hollannissa, Eindhovenin liepeillä asuva entinen Huuhkaja-hyökkääjä Joonas Kolkka valmistuu suureen jalkapalloiltaan. Kolkka on kaivellut kaappeja ja löytänyt sopivaa päällepantavaa illan puolivälieräotteluun Hollanti-Costa Rica.
- Kisakuume...
Pitkään Hollannissa asunut entinen Huuhkajalaituri Joonas Kolkka piti "omiensa" puolta sunnuntaisessa MM-neljännesvälierässä Meksikoa vastaan.
Hollanti oli jo putoamisen partaalla, mutta käänsi pelin väkisin edukseen maalein...
Suomalaisella jalkapallolla on tulevana sunnuntaina jälleen yksi kohtalon päivä edessään, kun vuoden 2016 EM-kisojen karsintalohkot arvotaan. Viime arvonnoissa Huuhkajilla ei ollut arpaonnea, kun samaan...
Maajoukkuelegenda Joonas Kolkka odottaa muun jalkapalloväen tavoin tulevana viikonloppuna tapahtuvaa vuoden 2016 EM-kisojen karsintaa.
Päävalmentaja Mixu Paatelainen on puhunut näistä karsinnoista pitkään oman tähänastisen päävalmennusaikakautensa...
FC Lahti-yhteisö on solminut merkittävän useampivuotisen sopimuksen lahtelaisen pitkänlinjan jalkapalloammattilaisen Joonas Kolkan johtaman hollantilaisen Quality Options Foundationin kanssa.
Huippuammattilaisten kanssa tehty sopimus pitää sisällään useita...
Suomen A-maajoukkueen entinen luottomies Joonas Kolkka paljastaa Kymppipaikka.fi-sivuston haastattelussa, että hän on pelannut pelinsä huipputasolla. Suomen, Saksan, Englannin, Kreikan sekä Hollannin korkeimman sarjatason nähneellä...
Suomen jalkapallomaajoukkueen monivuotinen luottopelaaja Joonas Kolkka siirtyy Yhdysvaltoihin Texas Dutch Lionsin riveihin. Asiasta kertoo suomalaisen ex-hollantilaisseura Willem II.
Kolkka on kantanut Suomen maajoukkueen paitaa yhteensä...
Kirjasta löytyvä tilasto-osuus on kokonaisuudessaan sivustomme käsialaa.
Juhlistaaksemme kirjan ilmestymistä tulemme lähiviikkojen aikana täydentämään teoksen tilastoja päivittämällä Verkkolehteemme ennen julkaisemattomia Suomen A-maajoukkueen ennätyksiä.
Sarjan ensimmäisessä osassa...
Kausi 2009-10 Hollannin pelikentillä on Joonas Kolkan NAC Bredan osalta ohitse.
Seura oli viimeiseen saakka kiinni paikasta playoffseihin, mutta päätöskierros pudotti NAC:n niukasti jatkopelien ulkopuolelle.
//...
Kausi 2009-10 Hollannin kentillä on viimeistä kierrosta vaille valmis. Joonas Kolkan NAC Breda on kiinni paikasta playoffseihin, mutta päätöspelissä vaaditaan venymistä.
Bredan tilanne ennen kauden...
Kausi 2009-10 Hollannin kentillä on loppusuorallaan ja viimeinen ottelukierros pelataan vapun jälkeisenä sunnuntaina. Kausi kuitenkin jatkuu vielä toukokuussa karsinnoilla ja eurocup-playoffseilla ja tämä takaa...