23-vuotias Niko Hämäläinen on noussut yhdeksi potentiaaliseksi yllätysnimeksi Huuhkajien EM-joukkuespekulaatioihin. Hämäläinen on pelannut Suomen nuorisomaajoukkueissa, mutta A-maajoukkuedebyytti on yhä tekemättä.
Vasemmalla laitapuolustajalla on sekä Suomen että Yhdysvaltain...
Keskiviikko oli Glasgow Rangersille todella huono päivä. Se lähti Skotlannin liigan vierasotteluunsa Kilmarnockia vastaan selvänä ennakkosuosikkina, mutta hävisi pelin 1-2-lukemin sitä yli puolet vähemmän...
22-vuotias Niko Hämäläinen on pelannut erittäin vakuuttavaa kautta Skotlannin pääsarjassa. Laitapuolustaja siirtyi Kilmarnockiin lainapestillä elokuussa, on auttanut tilkitsemään joukkueen puolustusta ja hänet on valittu pariin otteeseen...
Tammikuussa Huuhkajissa debytoinut laitapuolustaja Nicholas Hämäläinen harkitsee edustavansa jatkossa maajoukkuetasolla Yhdysvaltoja, kertoo Suomen päävalmentaja Markku Kanerva MTV Urheilulle.
Hämäläinen, 22, on syntynyt ja varttunut Yhdysvalloissa,...
Laitapuolustaja Nicholas Hämäläinen antaa tällä hetkellä vahvoja näyttöjä Skotlannin pääsarjassa.
Kilmarnock FC:ssä lainalla pelaava 22-vuotias suomalainen on esiintynyt viidessä ottelussa hyvin vahvasti, eivätkä huippuotteet ole jääneet keltään...
Nuori suomalaispuolustaja Nicholas Hämäläinen sai lauantaina tililleen ensimmäisen 90-minuuttisen uuden seuransa Kilmarnockin paidassa.
Kilmarnockin ja Aberdeenin välinen Skotlannin liigakamppailu jäi maalittomaksi.
– Olen siunattu saatuani ottelun parhaan...
Tammikuussa Huuhkajissa debytoinut laitapuolustaja Nicholas Hämäläinen lähti Queens Park Rangerista täksi kaudeksi Kilmarnockiin hakemaan vakituista peliaikaa.
Hämäläiselle tuli maaliskuussa mittariin 22 vuotta, mutta siihen nähden...
Rangersin keskikenttäpelaaja Glen Kamara on käynyt Kilmarnockin uuden laitapuolustajan Nicholas Hämäläisen kanssa läpi skotlantilaisen jalkapallon lyhyen oppimäärän.
Alkuvuodesta Huuhkajissa debytoinut Hämäläinen, 22, siirtyi tällä viikolla...
Suomalaispuolustaja Nicholas Hämäläinen siirtyy Englannin Mestaruussarjan Queens Park Rangersista vuoden mittaisella lainasopimuksella Skotlannin pääsarjaseuraan Kilmarnockiin.
Hämäläinen, 22, kävi jo tänä vuonna lainalla Yhdysvaltojen Major League...
Skotlannin pääsarjaseura Kilmarnock tavoittelee Nicholas Hämäläistä lainalle Englannin Mestaruussarjan Queens Park Rangersista, kertoo BBC.
Tänä vuonna Huuhkajissa debytoinut Hämäläinen, 22, lainattiin helmikuussa Yhdysvaltoihin Los Angeles...
Eurooppa-liigan karsinnoissa nähtiin torstai-iltana jymypaukku, kun walesilainen puoliammattilaisjoukkue Connah’s Quay Nomads venyi sensaatiomaiseen 2–0-vierasvoittoon ja pudotti skottijoukkue Kilmarnockin yhteismaalein 3–2.
Manageri Andy Morrison hehkutti saavutusta...
Suomen A-maajoukkueessa 13 ottelua pelannut hyökkääjä Tim Väyrynen on testillä Skotlannin pääsarjaseurassa Kilmarnockissa, kertoo Daily Record.
Väyrynen, 26, on vapailla markkinoilla jätettyään Hollannin toisella sarjatasolla...
Mixu Paatelainen kertoi Valioliiga.comille, ettei hän neuvotellut missään vaiheessa valmentajapestistä Kilmarnockin kanssa. Brittimedia Sky Sports uutisoi lokakuun alussa, että Kilmarnock harkitsisi Paatelaista seuran uudeksi...
Kilmarnockin ja Dundee FC:n lauantainen ottelu Skotlannin liigassa sai erikoisen käänteen, kun ottelun pääerotuomari Craig Thomson näytti avustavalle erotuomarille Andrew McWilliamille punaista korttia.
"Ulosajo"...
Dundee United hävisi maanantai-iltana derbyottelun Dundee FC:lle, ja seuran putoaminen kakkostasolle varmistui, kun Skotlannin liigaa on jäljellä vielä kolme ottelua.
Brittiläisen The Sunin mukaan Dundee aikoo...
Skotlantilaisen tv-kanavan STV:n mukaan Simo Valakari on menossa skottiseura Kilmarnockin työhaastatteluun 48 tunnin sisällä. Lähteen mukaan seura on saanut SJK:n hyväksynnän managerin lähestymiselle.
Seura on...
Alexei Eremenko junior haluaa paremman tarjouksen Skotlannin pääsarjassa pelaavalta Kilmarnocilta, jotta suomalaispelaaja jäisi seuraan ensi kaudeksi.
Eremenkon sopimus Kilmarnockin kanssa päättyi tähän kauteen. Hän haluaisi...
Alexei Eremenko juniorin Kilmarnock seilasi ennen lauantaita seitsemän ottelun tappioputkessa Skotlannin valioliigassa ja oli ajautunut putoamisvaaraan, mutta vierasottelu Partickia vastaan muutti kaiken.
Kilmarnock haki komean...
Alexei Eremenko junior pamautti jälleen maalin Kilmarnockille Skotlannin valioliigan lauantain ottelussa.
Eremenko otettiin kuitenkin vaihtoon 70. minuutilla 1-1-tilanteessa kotiyleisön osoittaessa äänekkäästi mieltään manageri Allan Johnstonin...
Kovassa tuulessa ja sateessa Paisleyssa uudenvuodenpäivänä pelattu Skotlannin valioliigan ottelu St. Mirren – Kilmarnock puhutti jälkeenpäin ennen kaikkea rangaistuspotkutuomioittensa takia.
Ottelu päättyi Kilmarnockin 2-1-voittoon ja...
Kilmarnockin pitkä voitoton putki Skotlannin Valioliigassa päättyi lauantaina kotiyleisön täysin hullaannuttaneella tavalla. Alexei Eremenko juniorin vapaapotku painui vastustamattomasti Hamiltonin verkkoon lisäajan loppusekunneilla ja toi...
30-vuotias suomalaispelaaja Alexei Eremenko Jr. palaa Skotlannin liigan Kilmarnock FC:n joukkueeseen. Seura vahvisti Eremenkon loppukauden mittaisen lainan kotisivuillaan.
Suomalaistaituri pelasi samassa seurassa lainasopimuksella myös kaudella 2010-2011 ja...