Teemu Tainion pelit on pelattu keskikenttämiehen ilmoitettua lopettamisestaan lauantaina. Pari vuosikymmentä senioritasolla pelannut Tainio koki urallaan melkoisesti loukkaantumisia, mutta aina pelikunnossa ollessaan hän pelasi...
Viime vuosina MTV:n jalkapallostudioista suurelle yleisölle tutuksi tullut Keith Armstrong on palaamassa penkin päähän, kertoo tamperelainen Aamulehti. "Keken" uusi seura olisi Ykkösen Ilves.
Armstrong asuu jo nyt...
Palloliiton liittohallitus päätti helmikuun kokouksessaan myöntää 12:lle seuralle tukea talenttivalmentajan palkkaamiselle 1.4.2014–31.12.2015. Seurat olivat tytöissä ONS ja VJS. Poikien seuroiksi valittiin HJK, TPS, JJK,...
Huuhkajista tuttu ja Ilveksessä viime kaudet pelannut Toni Kallio on ilmoittanut lopettavansa pelaajauransa kuluvaan kauteen. Puolustaja nähdään viimeistä kertaa kentällä lauantaina FC KooTeePee -ottelussa.
Vaikka Kallio lopettaa...
Miesten toiseksi ylimmällä sarjatasolla Ykkösessä tulevalla kaudella kamppailevan Ilveksen pitkäaikainen tavoite on kehittää seuran organisaatio ja joukkue sellaiselle tasolle, että Tampere saadaan takaisin Veikkausliiga-kartalle.
Asukasluvultaan...
49 A-maaottelua vuosina 2000-10 pelannut Toni Kallio siirtyi viime kaudella Tampereen Ilvekseen ja oli suuressa roolissa nostamassa seuraa Kakkosesta Ykköseen.
Joukkueen tulevan kauden tavoitteet on...
Täksi kaudeksi Ykköseen noussut Tampereen Ilves kasvattaa jalkapallobuumia Tampereella. Perinteinen palloilukaupunki on ollut ilman pääsarjaseuraa vuodesta 2011, kun Tampere United suljettiin sarjasta ja seura...
Suomen A-maajoukkue kohtaa MM-karsinnassa Ranskan 7. syyskuuta Olympiastadionilla. Päivää myöhemmin nurmella pelataan jälleen, kun Huuhkajien viime vuosien ammattimiehet saavat Respec-ottelussa vastaansa valitsemansa maailmantähdet.
Yksi sinivalkoisista...
Kakkosessa pelaava Ilves saa takalinjoilleen kovan vahvistuksen, kun Interissä viime kaudella liigaa tahkonut Toni Kallio palaa kotikonnuilleen.
Ilveksen tiedotteen mukaan Kallion kontrahti on kahden vuoden...
FC Interin tiedotteen mukaan Huuhkajissakin pelannut puolustaja Toni Kallio ei jatka seurassa.
Pelaajista uusien haasteiden pariin ovat siirtyneet Bulgarian liigaan johtavan PFC Ludogoretsiin siirtynyt Tero...