Brasilialaislegenda Kaká muisteli FIFA:n haastattelussa uransa parhaita hetkiä.
92 kertaa Brasilian A-maajoukkueessa esiintynyt Kaká, 37, päätti pelaajauransa joulukuussa 2017 edustettuaan neljää eri seuraa neljässä eri...
Kaká kuului maailman parhaiden pelaajien joukkoon noin 15 vuotta sitten.
Brasilialaistaituri muistetaan etenkin AC Milanin riveistä, jonka paidassa Kaká voitti muun muassa Serie A:n mestaruuden ja...
Jalkapallon siirtomarkkinat ovat muuttuneet kymmenessä vuodessa paljon.
Viimeistään brasilialaistähti Neymarin 222 miljoonan euron maailmanennätyssiirto vuonna 2017 Barcelonasta Paris Saint-Germainiin mullisti pelaajien markkina-arvoja pysyvästi. Sadan miljoonan...
Brasilialaispelaaja Iriney Santos da Silva on kertonut ESPN:lle hauskoja tarinoita ajaltaan Espanjan kentillä.
Iriney, 38, ei ollut kotimaassaan järin suuri nimi, mutta hän pelasi Espanjassa...
Brasilialaislegenda Kaká uskoo, että hänen maanmiehensä Neymar voi johdattaa Paris Saint-Germainin menestykseen Mestarien liigassa.
Neymar, 27, ei ole tällä hetkellä PSG:n kannattajien suosiossa, sillä hän...
Joulukuussa 2017 Orlando Cityssä pelaajauransa päättänyt brasilialaistähti Kaká suunnittelee parhaillaan paluuta pelikentille.
36-vuotiaalle brasilialaiselle erittäin tuttu henkilö, Silvio Berlusconi houkuttelee pelaajaa hänen omistamaansa joukkueen Monza 1912:sta riveihin. Seura pelaa Italian...
Brasilian maajoukkueen ja Real Madridin entinen tähtipelaaja Kaká on ihaillut Kroatian Luka Modrićin taiturointia Venäjän MM-kisoissa.
Kroatian kapteeni Modrić on johdattanut joukkonsa turnauksen loppuotteluun, jossa...
Brasilia on E-lohkon kärjessä ennen pudotuspelejä edeltävää kierrosta. Turnauksen ennakkosuosikkien joukkoon kuuluva ryhmä varmistaa jatkopaikkansa, kunhan se sei häviä Serbialle keskiviikkoiltana.
Brasilian paidassa MM-kultaa vuonna...
Brasilialaislegenda Kaká vahvisti viikonloppuna, että hänen aikansa ammattilaisjalkapalloilijana on tullut päätökseen.
Vuonna 2007 maailman parhaaksi pelaajaksi valittu Kaká, 35, muistetaan erityisesti Brasilian maajoukkueesta, joka voitti...
Brasilialaislegenda Kaká, 35, ilmoitti sunnuntaina sosiaalisessa mediassa päättävänsä uransa.
- Isä, se oli paljon enemmän kuin uskalsin kuvitella. Kiitos! Nyt olen valmis seuraavaan matkaani. Jeesuksen...
Manchester Cityn entinen brasilialaishyökkääjä Robinho kertoi Daily Mailin haastattelussa, että seuran omistaja Mansour bin Zayed al-Nahyanilla oli suuret suunnitelmat joukkuetta varten, kun brassitähti saapui...
Brassitähti Kaka on vahvistanut uransa loppumisen.
35-vuotias pelaaja vihjaili viikko sitten, että hänen peliuransa saattaa päättyä piakkoin. Nyt hän antoi asialle vahvistuksen.
MLS-liigan Orlando Cityä edustava...
Vuoden 2002 maailmanmestari, brasilialaistähti Kaka harkitsee lopettavansa, kun hänen sopimuksensa Major League Soccerin Orlando City SC:n kanssa päättyy joulukuussa.
Aiemmin urallaan AC Milania ja Real...
AC Milanin ja Real Madridin entinen brasilialaistähti Kaka ajettiin suoralla punaisella ulos, kun hänen joukkueensa Orlando City kohtasi New York Red Bullsin Major League...
Suomen maajoukkuepelaaja Alexander Ring tienaa lähes 380 000 dollaria eli noin 350 000 euroa tästä kaudesta Yhdysvaltain MLS:ssä. Muista suomalaisista Rasmus Schüller nappaa reilun...
Brasilian veteraanipelaaja Kaka liittyy maansa joukkueeseen kohta pelattavassa Copa Americassa.
Ac Milania ja Real Madridia huippuvuosinaan edustanut brassipelaaja korvaa Brasilian joukkueessa Bayern Münchenin Douglas Costan, jonka pitää turnauksesta...
Vuonna 2007 Kultaisen pallon voittanut brasilialainen hyökkäävä keskikenttäpelaaja Kaka kertoo viihtyvänsä MLS:ssä Orlando Cityssä, vaikka joissain huhuissa häntä ollaankin tuomassa takaisin Eurooppaan ja vanhan...
Yhdyslaltojen pääsarjajoukkue Orlando Cityn keskikenttäpelaajasta Kakásta saattaa pian tulla Brasilian kaikkien aikojen maalintekijä MM-karsinnoissa.
Kaka kutsuttiin Brasilian lokakuun MM-karsintapeleihin Chileä ja Venezuelaa vastaan, koska Liverpoolin...
Yhdysvaltojen jalkapallon ammattilaissarja MLS julkaisi perjantaina kaikkien sarjan pelaajien palkat.
Sarjassa eniten tienaa tällä hetkellä brasilialainen Kaká, joka tienaa 6,6 miljoonaa dollaria (noin 6 500...
Brassitähti Kakà, 32,palaa kotimaahansa, kun teki lainasopimuksen Sao Paulon kanssa.
32-vuotias hyökkäävä keskikenttämies purki viime viikolla sopimuksensa AC Milanin kanssa yhteisymmärryksessä.
Hän teki jo sopimuksen Pohjois-Amerikan...
Brasilialainen pelintekijä Kaká jättää AC Milanin. Seura tiedotti maanantaina, että pelaajan sopimus on purettu yhteisymmärryksessä.
Kaká tuli seuraan ensi kertaan vuonna 2003 ja nousi...
Brasilia julkisti keskiviikkona MM-kisajoukkueensa ensimmäisenä turnauksen mestarikandidaattina. Kuten hyvin tiedetään, on MM-historian menestyksekkäimmällä futismaalla mistä valita ja futishullu kansa spekuloi valintoja ja valitsematta jättämisiä...
AC Milanin keskikenttätähti Kaka saattaa jatkaa uraansa MLS-sarjassa, mikäli mies jättää AC Milanin tänä kesänä.
Brassi saapui viime kesänä San Sirolle Real Madridista vietettyjen vuosien...
AC Milanin varapuheenjohtaja Adriano Galliani on vahvistanut, että joukkueen brasilialaistähti Kaká on vapaa mies vaihtamaan maisemaa kuluvan kauden päätteeksi.
Kaká palasi vanhaan seuraansa AC Milanin jälkeen yli neljän vuoden...
Atletico Madrid jatkoi tehokasta kauttaan ja eteni Mestarien liigan puolivälieriin.
Joukkue kaatoi tiistaina kotiottelussa AC Milanin 4-1-lukemin ja jatkopaikka varmistui yhteismaalein 5-1.
Milanolaisvieraille ottelu alkoi murheellisesti,...
AC Milan hankki kesällä Real Madridissa flopanneen Kakan takaisin riveihinsä. Brassi on vastannut huutoon erinomaisesti.
Kaka oli jälleen iskussa sunnuntaina, kun AC Milan kaatoi Catanian...
AC Milaniin kesällä palannut Kaká kertoo, että Ronaldo on paras pelaaja kenen kanssa hän on pelannut. Kyse on takavuosien supertähdestä, ei Cristiano Ronaldosta.
- Paras...
AC Milan pakotti Barcelonan tiistaina tasapeliin Mestarien liigan ottelussa 1-1-lukemin Italiassa. Avausmaalin iski isännille brassiväkkärä Robinho jo yhdeksännellä minuutilla. Lionel Messi tasoitti vielä avausjaksolla...
AC Milanin keskikenttäpelaaja Kaka palasi lauantaina San Sirolle ja brassi joukkuekavereineen pääsi juhlimaan 1-0-voittoa Udinesesta Serie A:ssa.
Kaka siirtyi kesällä 2009 isolla summalla Real Madridiin,...
AC Milaniin siirtoikkunan sulkeutumisen kynnyksellä Real Madridista palannut brassitähti Kaká loukkaantui lauantaisessa Torino-ottelussa, mikä oli hänelle ensimmäinen virallinen kamppailu siirtonsa jälkeen.
Hän on pelikentiltä arviolta...