Haka on solminut 2+1-vuotisen sopimuksen 17-vuotiaan lupauksen Juho Pirttijoen kanssa. Pirttijoki on edustanut Hakaa jo C-ikäisestä lähtien.
- Pirttijoki on pelannut Hakassa aina vuotta ikäistään...
Hakan voittoputki kasvoi Ykkösessä neljän ottelun mittaiseksi, kun ryhmä kukisti KooTeePeen sunnuntaina maalein 2-1 Tehtaan kentällä. Päävalmentaja Asko Jussila oli pisteistä huolimatta mietteliäänä.
- Oletin,...
Haka kohtaa maanantaina OPS:n vieraissa.
Haka on jo kertaalleen tällä kaudella OPS:n voittanut, Tehtaan kentällä lukemat olivat 3-1.
- OPS on pelaava joukkue. Torstaina näin heidän...
Haka joutui maanantaina taistelemaan tosissaan Ykkösen pelissä AC Kajaania vastaan. Lopulta isäntien Jussi Aalto päästi kotiyleisön piinasta ja iski 1-0-voitto-osuman rangaistuspotkusta.
Hakan tuore luotsi Asko...
FC Haka tiedottaa tehneensä muutoksia valmennusjohtoon. Aiempi päävalmentaja Harri Kampman ei jatka tehtävässä.
Sunnuntaista lähtien ryhmän valmennusvastuuseen on nimetty pitkään seuran valmennusjohdossa toiminut Asko Jussila,...
Ykkösen Haka kaatoi perjantaina harjoitusmatsissa VPS:n maalein 1-0.
Liigajoukkueen päänahka saa Haka-luotsi Asko Jussilan myhäilemään.
- Teemamme oli tehdä vastustajan pelinrakentelu vaikeaksi ja siinä onnistuimme. Alun...
Hakan harjoitusottelut jatkuvat perjantaina kotiottelulla VPS:ää vastaan. Koskilaisten riveissä nähdään tuossa koitoksessa pari kokelasta.
- Testissä ovat nigerialainen puolustuspään pelaaja Inoussa Hassane Djibo sekä togolainen...
Viimeksi heinäkuun puolivälissä voiton Veikkausliigassa saalistanut Haka vaihtaa päävalmentajaa loppukaudeksi. Kahden ottelun ajan valmennusvastuussa ollut Asko Jussila palaa kakkosvalmentajan rooliin, ja ykköseksi astelee Juha...
Veikkausliigan toiseksi viimeisenä oleva FC Haka päätti sunnuntaina maaottelutauon suoman lyhyen loman ja palasi harjoituksiin. Kahden pisteen päässä jumbojoukkue FF Jarosta majaileva koskilaisryhmä oli...
Haka jatkaa eloonjäämiskamppailua sunnuntaina Jyväskylässä JJK:n vieraana.
Haka on liigan toiseksi viimeisenä kaksi pistettä edellä ottelun enemmän pelanneena kuin jumbojoukkue Jaro. Uudella päävalmentajalla Asko Jussilalla...
FC Haka tiedotti torstai-iltana erottaneensa päävalmentajansa Sami Ristilän. Vetovastuun nappasi Asko Jussila, joka on ensimmäistä kertaa vaihdoksen jälkeen tulessa lauantaina Hämeenlinnan Kaurialassa FC Lahtea...