Tagi: Italia

Italialla käsittämättömän kova putki EM-karsinnoissa – asiantuntija näkee Huuhkajilla iskun paikan

Suomen jalkapallomaajoukkue lähtee sunnuntai-illan kotiotteluunsa Italiaa vastaan hyvässä lennossa. Suomi on voittanut kuusi edellistä Ratinan stadionilla pelaamaansa ottelua maalierolla 9-0. Huuhkajien voittoputki EM-karsinnoissa on kestänyt...

Suomi voittanut Italian viimeksi ennen itsenäistymistä – päättyykö yli vuosisadan kestoinen odotus tänään?

Suomi kohtaa tänä iltana EM-karsintojen J-lohkon ykkössuosikki Italian Tampereen Ratinassa täyden kotiyleisön edessä. Maaliskuussa Azzurrit vei Udinessa pidemmän korren 2-0-lukemin. Tappiollisen Italia-vierailun jälkeen Huuhkajat on...

Uransa lopettanut italialaispelaaja syyttää Italian maajoukkuetopparia sukeltamisesta – ”Ei ollut ensimmäinen kerta”

Huuhkajat isännöi sunnuntai-iltana Italiaa Ratinassa EM-karsintojen kuudennella ottelukierroksella. Lauantaina Tampereelle saapunut Italia voitti aiemmin kuluvalla viikolla Armenian vieraissa maalein 3-1. Italian avaintoppari Leonardo Bonucci hankki kamppailussa vastustajalleen punaisen...

Italian A-maajoukkuetähti kehui Teemu Pukkia – ”Hän on kokonaisvaltainen kärki”

Huuhkajat isännöi Italiaa sunnuntai-iltana EM-karsintojen kuudennella ottelukierroksella. Italia johtaa karsintalohkoa voitettuaan jokaisen ottelun tähän mennessä. Markku Kanervan Huuhkajat miehittää lohkon toista sijaa. Lohkon kaksi ensimmäistä etenevät ensi...

Italian A-maajoukkueen päävalmentaja kehui Huuhkajia – ”Kyseessä on meille lohkon vaikein ottelu”

Huuhkajat isännöi sunnuntai-iltana Italiaa Tampereella Ratinassa. Kyseessä on EM-karsintojen kuudes ottelukierros. Italia johtaa karsintalohkoa puhtaalla pelillä ja Huuhkajat majailee komeasti toisena kolme pistettä illan vastustajaansa...

Huuhkajat-taituri paljasti Iltalehdelle mahtipontisen lempinimensä taustat: ”Homma lähti lapasesta”

Markku Kanerva joutuu löytämään Huuhkajien sunnuntain EM-karsintojen Italia-kamppailuun uuden vaihtoehdon keskikentälle. Joukkueen kapteeni Tim Sparv sai varoitustilin täyteen Kreikkaa vastaan. Joni Kaukoa tai Rasmus...

Huuhkajat uskoo sensaatioon – Jere Uronen lyö painetta Italian leiriin: ”Kotiyleisömme avulla kaikki on...

TAMPERE. Suomen jalkapallomaajoukkue valmistautuu parhaillaan huippuotteluun lohkokärki Italiaa vastaan. Ottelun lähtökohdat ovat maukkaat, sillä Italialla on viiden ottelun jälkeen kasassa 15 pistettä ja Huuhkajilla 12...

Tunteet kuohuivat Jerevanissa – Armenian maalintekijä antoi Italian tähtitopparin kuulla kunniansa: ”Häpeällistä”

Huuhkajien EM-karsintalohkossa pelaavat Armenia ja Italia mittelöivät torstaina keskenään Jerevanissa. Italia vankisti asemiaan lohkokärjessä voittamalla vieraskentällä 3-1. Azzurri on voittanut kaikki viisi otteluaan ja kohtaa...

Italian luottopelaaja pelikiellossa Suomea vastaan – valmentaja paljasti jo korvaajan

Italia joutuu pelaamaan sunnuntaina Suomea vastaan EM-karsinnoissa ilman keskikenttäpelaaja Marco Verrattia, jonka korttitili tuli täyteen torstain ottelussa Armeniaa vastaan. PSG:n tähtipelaaja Verratti, 26, on muodostanut...

Huuhkajien EM-karsintalohko: Mitä eilen tapahtui, mitä seuraavaksi on luvassa

Huuhkajien EM-karsinnat ovat nyt puolivälissä. Karsintalohko J:n jokainen joukkue on kohdannut toisensa kerran. Suomi on viiden pelatun ottelun jälkeen kisapaikassa kiinni. Huuhkajat on lohkossa toisena,...

Varoitustili täyteen! Italian keskikentän tähti sivussa Huuhkajien kohtaamisesta

Marco Verrattin varoitustili on täyttynyt. Italian maajoukkueen avainmies ei näin pääsee kohtaamaan Suomea sunnuntain EM-karsintaottelussa Ratinalla. Verratti sai varoituksen parhaillaan käynnissä olevan Armeniaa vastaan pelattavan...

Huuhkajat kohtaa loukkaantumisista kärsineen Italian – jälleen yksi tähtipelaaja sivuun

Napolin laitahyökkääjä ja kapteeni Lorenzo Insigne ei pysty pelaamaan tällä viikolla Italian maajoukkueen kanssa EM-karsintaotteluissa Armeniaa ja Suomea vastaan. Insigne, 28, oli valittu maajoukkuevalmentaja Roberto...

Huuhkajat kohtaavalle Italialle suuri takaisku! Juventus-kapteenin polvi hajosi harjoituksissa juuri ennen karsintapelejä

Juventus-kapteeni Giorgio Chiellini joutuu polvileikkaukseen. 35-vuotias Italian maajoukkuetoppari sai eturistisidevamman seuran harjoituksissa. Juventus ei ole antanut toipumisaikaa Chiellinille. Eturistisidevammasta kuntoutuminen vie yleensä vähintään puoli vuotta. Juventus...

Italian huippupelaajat saapuvat Tampereelle – Roberto Mancini vahvisti joukkueensa Huuhkajia vastaan

Italian maajoukkueen päävalmentaja Roberto Mancini on vahvistanut joukkueensa ensi viikon EM-karsintaotteluihin Armeniaa ja Suomea vastaan. Italia vierailee torstaina Jerevanissa, samana iltana kun Huuhkajat isännöivät Kreikkaa Tampereella....

Yle: Ratinan nurmi tuhoutui – Huuhkajille tuodaan pikavauhtia uusi alusta

Ratinan stadionin nurmi Tampereella vaihdetaan pikavauhtia ennen Huuhkajien EM-karsintaotteluita Kreikkaa ja Italiaa vastaan, kertoo Yle Urheilu. Nurmi tuhoutui saksalaisyhtye Rammsteinin keikoillaan käyttämien alumiinilevyjen takia. Tampereen...

Hollannin kliininen pääpeli nollasi Italian MM-puolivälierissä

Hollanti eteni lauantai-iltana MM-kisojen välieriin voitettuaan Italian 2-0 Valenciennesissa. Hollannin välierävastustaja selviää tänään illalla, kun Saksa ja Ruosti kohtaavat Rennesissä. Englanti ja Yhdysvallat pelaavat puolestaan...

Italia sivuaa MM-kisaennätystään – Kiina kaatui vakuuttavasti neljännesvälierissä

Italia on edennyt vasta toista kertaa maajoukkueen historiassa Naisten MM-kisojen puolivälieriin, voitettuaan Kiinan 2-0 turnauksen neljännesvälierissä tiistai-iltana. Italia tulee kohtaamaan puolivälierissä joko Hollannin tai Japanin....

Huuhkajat-huuma huipussaan, nopeat syövät hitaat – EM-karsintaottelu Italiaa vastaan jo loppuunvarattu

Suomen jalkapallomaajoukkue kiinnostaa. Lauantainen 2-0-voitto Bosnia-Hertsegovinasta johti siihen että Italia-ottelu varattiin loppuun. Tiistainen 2-0-vierasvoitto Liechtensteinista saattaa entisestään vielä vauhdittaa lipunmyyntiä myös Kreikka-otteluun. Syyskuussa Suomella on...

Täydellinen kierros Suomen lohkossa! Armenia yllätti Kreikan, Italia nitisti Bosnia-Hertsegovinan

Huuhkajat voittivat tiistai-iltana Liechtensteinin 2-0-lukemin vieraissa. (Lue otteluraportti) Samaan aikaan Suomen lohkossa nähtiin Huuhkajien osalta paras mahdollinen kierros. Kreikka 2-3 Armenia Suomen hyväksi Kreikka pudotti pisteitä kotonaan...

Italia – Bosnia & Hertsegovina: Taivaansiniset iskussa

Euro 2020 Italia – Bosnia & Hertsegovina Tiistai 11.06 klo 21:45 Tiistaina Huuhkajien lohkossa pelataan myös Italian ja Bosnia & Hertsegovinan välinen kamppailu. Roberto Mancini on saanut...

Ikävä tilanne: Italian maajoukkuepelaaja tulistui ja täräytti pallon voimalla pallopojan päähän

Italian maajoukkuepelaajan Nicolo Barellan päivä ei mennyt aivan nappiin Kreikkaa vastaan pelatussa EM-karsintaottelussa. Barella yritti keskitystä päätyrajan tuntumasta, mutta Kreikan kapteeni Sokratis Papastathopoulos selvitti sen...

Huuhkajien EM-karsintalohko: Italia takoi voittolukemat kymmenessä minuutissa, enää yksi nollakerhossa

Lauantaina pelattiin EM-karsintojen lohko J:n kolmannet ottelut. Huuhkajat hoiti oman haasteensa kunnialla ja voitti Bosnia-Hertsegovinan 2-0 Ratinan stadionilla Tampereella. Molemmista maaleista vastasi Teemu Pukki. (Lue...

Kreikka – Italia: Azzurri kuitille

Euro 2020 Kreikka – Italia Lauantai 08.06 klo 21:45 Kreikka saa lauantaina kylään kovimman mahdollisen vastuksen, kun Pireukseen saapuu lohkoa puhtaasti johtava Italia. Italia on lohkon selkeä...

Huuhkajien kapteeni rehellisenä – joukkue saanut EM-karsinnoissa juuri sen mitä on ansainnutkin

Suomen jalkapallomaajoukkue on pelannut kuluvissa EM-karsinnoissa kaksi ottelua. Avauspelinsä Huuhkajat hävisi Italialle Udinessa 0-2 ja voitti seuraavaksi Armenian 2-0. Huuhkajien kapteeni Tim Sparv puhui edellisistä...

Italian päävalmentaja kertoo, miksi Mario Balotelli jäi jälleen ilman kutsua: ”Hän ei pelaa sataprosenttisesti”

Italian A-maajoukkueen päävalmentaja Roberto Mancini julkisti maanantaina joukkueensa tuleviin EM-karsintaotteluihin Kreikkaa ja Bosnia-Hertsegovinaa vastaan. Mancinin listalla on 33 nimeä, mutta yhtä pelaajaa sieltä ei löydy:...

Juniorijalkapalloilija ahdisteli naistuomaria rivolla eleellä – tuhmalla tempulla rajut seuraukset

14-vuotias teinipoika on saanut Italiassa vuoden kilpailukiellon naiserotuomarin ahdistelusta. Välikohtaus tapahtui 22. päivä toukokuuta alle 14-vuotiaiden turnauksessa Venetsiassa Mestressä Treportin ja Miranesen välisessä ottelussa. Treportia...

Italian nuori tähtihyökkääjä tulistui isälleen: ”Siitä kuuluu kiitos vain ja ainoastaan äitilleni”

Juventuksen ja Italian A-maajoukkueen hyökkääjä Moise Kean suuttui isälleen Biorou Jean Keanille, jonka mukaan Juventus on hänelle yhä kaksi traktoria velkaa. Isä Kean kertoi tarinansa...

Maajoukkueesta sivuutettu Mario Balotelli vuodatti pettymystään: ”Minua on aliarvostettu”

Mario Balotelli uskoo olevansa aliarvostettu Italian maajoukkueessa. Marseillen hyökkääjä jätettiin sivuun ensimmäisestä EM-karsintaryhmästä. Poisjäännistä turhautunut Balotelli purki pettymystään Instagramissa. Italialainen vihjasi jopa saattavansa jatkossa kieltäytyä...

Ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen avannut Italian veteraanihyökkääjä teki huimaa maajoukkuehistoriaa – ”He sanoivat, että...

Italian konkarihyökkääjä Fabio Quagliarella teki eilen Liechensteinia vastaan EM-karsintojen J-lohkossa historiaa. 36-vuotiaasta Azzurri-kärjestä tuli maajoukkuehistorian vanhin maalintekijä. Sampdoriaa edustava Quagliarella viimeisteli murskaavassa 6-0-voitossa kaksi osumaa...

Italialaisjournalisti tuomitsi naistuomarit ”kuvottaviksi” suorassa lähetyksessä – menetti työlupansa

Journalisti Sergio Vessicchion seksistiset kommentit ovat aiheuttaneet voimakasta paheksuntaa Italiassa. Maan viidenneksi ylimmällä sarjatasolla pelatussa ottelussa Sant'Angellon ja Agropolin välillä yksi tuomariston jäsenistä oli nainen,...