Varsinaisissa EM-karsinnoissa selvitettiin vuonna 2019 kaikkiaan 20 osallistujamaata kesälle 2021 siirrettyihin EM-kisoihin - joukossa tunnetusti myös kisojen ensikertalainen Suomi. Loput neljä maata piti selvittää...
EM-karsinnat
Slovenia – Israel
Maanantai 09.09. klo 21:45
G-lohkon toisessa vihjeottelussa kohtaavat jatkopaikkaa kärkkyvät Slovenia ja Israel. Joukkueiden kuntopuntari osoittaa päinvastaisiin suuntiin, mutta molemmilla on lohkossa tällä...
Viime kesän MM-finalisti Kroatia sai järkyttyä sunnuntaisessa EM-karsintaottelussaan. Avauskierroksella Kroatia vielä kukisti Azerbaidzhanin kotonaan niukasti 2-1, mutta nyt Unkari aiheutti sille tappion samoin lukemin.
Kroatia...
Argentiinan jalkapalloliiton puheenjohtaja Claudio Tapia pyytää Israelilta anteeksi joukkueiden välisen maaottelun peruuntumista.
Joukkueiden oli tarkoitus kohdata toisensa lauantaina Jerusalemissa.
Israelin jalkapalloliitto kiisti tänään saaneensa peruutuksesta virallista...
Israelin jalkapalloliitto kiistää saaneensa virallista vahvistusta Argentiinaa vastaan pelattavan maaottelun peruuntumisesta. Joukkueiden oli tarkoitus kohdata toisensa lauantaina Jerusalemissa.
Tänään kuitenkin Argentiina perui kohtaamisen turvallisuusuhan alla...
Argentiina on perunut ystävyysottelunsa Israelia vastaan, sillä huoli ottelun pelaamisesta turvallisesti on liian suuri. Peli oli määrä pelata Jerusalemissa tulevana lauantaina.
Peruutuksen syynä on BBC:n mukaan poliittinen...
Suomen naisten maajoukkue Helmarit ei löytänyt MM-karsintaottelussa Israelia vastaan kaivattuja tehoja. Vieraspeli päättyi maalittomiin lukemiin.
Suomi joutui pelaamaan lähes koko ottelun vajaalla saatuaan ulosajon jo...
Suomen naisten maajoukkue pelaa parhaillaan Israelia vastaan MM-karsinnoissa. Helmarit kokivat vääryydeen jo ensimmäisen vartin jälkeen, kun ottelun erotuomari Karoline Wacker ajoi väärän Suomen pelaajan...
Suomen naisten maajoukkue jatkoi tänään MM-karsintoja kotiottelulla Israelia vastaan. Helmarit otti kuskin paikan alkuvihellyksestä saakka ja napsi pisteet selvällä 4-0-voitolla.
Suomi aloitti maalinteon 39. minuutilla....
Israel ja Espanja kohtasivat molempien joukkueiden viimeisessä MM-karsintaottelussa maanantaina. Espanja voitti ottelun 1-0 Ilarramendin maalilla.
Israelilaisen verkkosivusto Ynetin mukaan ottelun lopuksi kentälle juosseella katsojalla oli...
Italia ja Espanja jatkavat 10 pisteellä yhdessä MM-karsintalohkonsa kärjessä. Yllätys lohkossa on se, että Israel on vain pisteen päässä.
Lauantaina Italia löi Liechtensteinin 4-0 ja...
Uutislähetyksiä hallitseva Krimin kriisi on pitkittynyt eikä Ukrainan ja Venäjän välinen konflikti ota rauhoittuakseen. Tuoreimpana käänteenä Yhdysvallat ja EU kertoivat torstaina asettavansa Venäjän merkittävimmille...