Mustaa valkoisella ei ilmeisesti vielä ole, mutta odotusarvo sen suhteen, että Daniel Sjölund pelaa ensi kaudella IFK Mariehamnin veikkausliigajoukkueessa, on erittäin korkea. Huhtikuussa 36 vuotta...
Veikkausliigakentät ovat jälleen yhtä maineikasta konkaria köyhempiä, sillä IFK Mariehamnin kapteeni Kristian Kojola on ilmoittanut lopettavansa pelaajauransa. 32-vuotias keskuspuolustaja pelasi uransa aikana kaikkiaan 264 veikkausliigaottelua, ja...
Daniel Sjölundin pitkä ruotsinreissu on nyt päätöksessään - huikean uran tehnyt ex-Huuhkaja palaa kotiseudulle Maarianhaminaan. Svenska fans -sivuston pitkässä haastattelussa sivutaan myös tulevaisuutta -...
IFK Mariehamnilla on isot odotuksen uudesta hyökkääjähankinnastaan Aristote Mbomasta. 24-vuotias kongonsuomalainen siirtyi seuraan maanantaina SJK:sta.
Mboman sopimus on kaksivuotinen.
- Olemme tarkkailleet häntä SJK:ssa ollessaan ja...
Aristote Mboma siirtyy SJK:sta toiseen veikkausliigaseuraan. 24-vuotias hyökkääjä liittyy seuraavaksi IFK Mariehamnin riveihin.
- On hienoa olla täällä. Se ei ollut mikään salaisuus, että minulla...
Maalivahti Oskari Forsman siirtyy IFK Mariehamniin. Forsman, 30, on solminut ensi kaudesta sopimuksen, jossa on optio myös vuodesta 2020.
Kokenut torjuja on pelannut Ykkösessä yli...
Kerroimme jo aiemmin siitä, kuinka IFK Mariehamn on käymässä läpi suuria kokoonpanomuutoksia kahden veikkausliigakauden välissä. Aleksei Kangaskolkka lopetti, ja monia muitakin pelaajia on joukkueen jättämässä.
Nyt Nya Åland kertoo,...
Ahvenanmaalaislehti Nya Åland kertoo, ettei Aleksei Kangaskolkan uran lopettamispäätös näytä olevan ainoa IFK Mariehamnin koppiin tilaa tekevä ratkaisu kauden päätteeksi.
21-vuotias Thomas Mäkinen on melko...
IFK Mariehmanin hyökkääjä Aleksei Kangaskolkka on päättänyt lopettaa uransa kuluneeseen kauteen. Kangaskolkka kertoi asiasta IFK Mariehamnin nettisivuilla.
Kangaskolkka, 30, on purkanut IFK:n kanssa sopimuksensa, joka...
Veikkausliigan häntäpään taistelussa koko kauden ajan pelannut IFK Mariehamn saa vaikean kautensa päätökseen, kun joukkue isännöi sarjan viimeisellä kierroksella Kuopion Palloseuraa.
IFK on vain...
KuPS matkaa Veikkausliigan päätöskierroksen otteluunsa Maarianhaminaan. Kotijoukkue IFK:n taistellessa sarjapaikkansa puolesta, on kuopiolaisilla pelissä mitali, ja paikka europeleihin. Niitä varten joukkue tarvitsee saarelta voiton.
Kapteeni...
Puolassa hurjan syyskauden pelannut Petteri Forsell sai kutsun maajoukkueeseen pitkän tauon jälkeen, kun päävalmentaja Markku Kanerva valitsi hänet Nations League -ryhmään otteluihin Viroa ja...
Suomalaisen jalkapallon legendojen luokkaan kuuluva Daniel Sjölund kertoo Svenska YLE:n haastattelussa, että hänet tullaan näkemään Grönvitt-paidassa. 15-vuotinen ura Ruotsissa tulee näillä hetkillä päätökseensä, ja...
Turun Sanomat uutisoi poliisin aloittaneen rikostutkinnan taannoiseen HJK-Inter -otteluun liittyvistä tapahtumista. Syyskuun alussa lukemiin 3-0 päättyneeseen peliin epäillään liittyneen tulosmanipulaatiota.
Voit lukea alkuperäisen uutisen täältä.
Tutkinta...
Veikkausliigan kolmanneksi viimeisen kierroksen merkittävin tapahtuma nähtiin jo 12 sekunnin pelin jälkeen Kuopiossa, kun KuPS:n kapteeni Petteri Pennanen viimeisteli veikkausliigahistorian nopeimman maalin (lue lisää). Pennanen onnistui...
IFK Mariehamnin seuralegendoihin kuuluva Jani Lyyski jännittää tilannetta, johon joukkue on ajanut itsensä. Saarelaiset ovat Veikkausliigassa sarjataulukon toiseksi viimeisellä sijalla, joka tarkoittaa sitä, että...
PS Kemin putoaminen Veikkausliigasta on jo varmistunut, mutta karsijan paikalle ovat tarjolla vielä IFK Mariehamn, Turun Palloseura ja Seinäjoen Jalkapallokerho.
TPS:lla ja SJK:lla oli lauantaina...
TPS voitti viime viikonloppuna vieraissa FC Lahden komeasti luvuin 5-2, jonka myötä se nousi ohi IFK Mariehamnin pois liigakarsijan paikalta. Joukkue kohtaa lauantaina hopeamitalia...
IFK Mariehamin Joel Mattsson loukkaantui taklaustilanteessa viime lauantain vieraspelissä FC Interiä vastaan. Törmäyksestä aiheutunut lihasvamma estää seuran sivuston mukaan pelaamisen loppukaudella.
Loppukausi kuulostaa alkuun melko...
Veikkausliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua.
FC Inter ja IFK Mariehamn tasasivat pisteet Veritas Stadionilla lukemin 1-1. Albion Ademi vei Interin johtoon toisen puolikkaan alussa, mutta...
IFK Mariehamn ja Turun Palloseura pelasivat sunnuntaina Veikkausliigassa 2-2-tasapelin. Ottelu pelattiin Wiklöf Holding Arenalla.
Vierasjoukkue TPS siirtyi johtoon jo seitsemännellä minuutilla. Oskari Jakosen mainio keskitys...
Veikkausliigan sunnuntain ainoassa ottelussa kohtaavat IFK Mariehamn ja Turun Palloseura. Panokset ovat niin sanotusti tapissa, kun TPS yrittää kammeta itsenä kuiville karsijan paikalta. Joukkueiden...
Maanantain täysi Veikkausliigan kierros on täynnä herkkupaloja. Yksi näistä otteluista on IFK Mariehamnin ja SJK:n välinen ottelu. Peräkkäisillä sijoilla olevat joukkueet yrittävät päästä karkuun...
Veikkausliiga sai torstaina yhden tuoreen maalintekijän lisää kirjoihinsa. Tämä tapahtui Turussa, kun FC Interin 19-vuotias hyökkääjä Lassi Viholainen heilautti VPS:n verkkoja.
Viholainen tulitti ottelun neljännellä...
Albin Granlund on yksi niistä pelaajista, joka on noussut toden teolla Huuhkajiin parin viimeisen vuoden aikana. Ensimmäisten maajoukkuekomennusten jälkeen laitapuolustaja siirtyi marraskuussa 2017 Veikkausliigasta...
Maarianhaminassa pelattiin sunnuntaina yksi veikkausliigakauden erikoisimmista otteluista, jolle koko sarjan historiastakaan tuskin montaa verrokkia löytyy. Kotijoukkue IFK Mariehamn johti ottelua 51 peliminuutin jälkeen 2-0,...
Ilves pääsi nopeasti yrittämään kalavelkojen maksua keskiviikon 1-2 -kotitappiosta, kun se kohtasi saman viikon aikana toistamiseen IFK Mariehamnin. Revanssin saaminen Ahvenanmaalta näytti kuitenkin epätoivoiselta,...
Tampereen Ilves hävisi keskiviikkona hivenen yllättäen IFK Mariehamnille lukemin 2-1. Nyt joukkueella on mahdollisuus revanssiin, kun joukkue matkaa sunnuntaina sarjan häntäpäähän kuuluvan IFK:n vieraaksi.
Valmentajalegenda...
IFK Mariehamn matkasi takaisin saarelle mukanaan kolme Tampereen Ilvekseltä keskiviikkona napattua veikkausliigapistettä. 1-2 -lukuihin päättyneen ottelun vierasmaalit teki ruotsalainen Simon Silverholt.
Helmikuussa Mariehamnin miehistöön Superettanin GAIS...
Suurimman osan pääsarjapeleistään Tampereella pelannut Tomi Petrescu luottaa Ilvekseen, joka kohtaa keskiviikkona kotonaan IFK Mariehamnin.
Tampere Unitedia pallotaituri edusti menestyksekkäästi vuosina 2007-2010 ja Ilveksessä hän...