FC Lahti julkaisi keskiviikkona viimeisenä ensi kauden veikkausliigajoukkueena ensi kauden päävalmentajansa. Kuhnurien vetovastuuseen astuu Ilir Zeneli. Päättyneen kauden valmentaja Sami Ristilä jätti pestinsä henkilökohtaisten syiden takia.
Vaihtuvuus valmentajarintamalla on...
Kaksiosaisen eurolopputurnauksen finaalin avausosan pääpuheenaiheeksi nousivat viime viikolla olosuhteet. Loppusyksyn karu ilmasto oli tehnyt Wiklöf Holding Arenan nurmelle tepposensa ja IFK Mariehamn kohtasi Hongan...
Veikkausliigan yläloppusarjassa kuudenneksi sijoittunut, mutta eurolopputurnaukseen finaaliin edennyt IFK Mariehamn tulee kokemaan ensi kaudeksi suuria muutoksia. Joukkueen profiilipelaaja Daniel Sjölund lopetti uransa ja päävalmentaja Peter Lundberg siirtyy Suomen...
Kun veikkausliigakausi 2019 pantiin sunnuntaina pakettiin, päättyi myös Daniel Sjölundin komea pelaajaura. IFK Mariehamnin 36-vuotias keskikenttäpelaaja oli ilmoittanut lopettamispäätöksestään jo aiemmin.
Honka voitti kotiottelunsa 1-0 ja eteni...
Veikkausliigakausi on päättynyt.
Honka voitti sunnuntaina vuoden viimeisessä kamppailussa IFK Mariehamnin eurofinaalin toisessa osassa maalein 1-0 ja eteni siten ensi kaudeksi Eurooppa-liigan karsintoihin.
Kaksiosainen eurofinaali päättyi...
Veikkausliiga
FC Honka – IFK Mariehamn
Sunnuntai 03.11. klo 13:00
Veikkausliiga laitetaan lopullisesti talveksi naftaliiniin sunnuntaina iltapäivällä, kun FC Honka ja IFK Mariehamn pelaavat toisen osaottelun karsinnassa,...
Honka tarrasi kiinni Veikkausliigan eurolopputurnauksen voittoon keskiviikkona, kun se voitti IFK Mariehamnin kaksiosaisen loppuottelun avausosassa 2-1 vieraskentällä.
https://twitter.com/IFKMariehamn/status/1189570695380033537
https://twitter.com/EsportHonka/status/1189567103197732866
Maarianhaminan kentän huono kunto tuotti vaikeuksia kummallekin joukkueelle....
Veikkausliigakausi 2019 on kahta ottelua vaille paketissa. Edessä ovat enää IFK Mariehamnin ja Hongan väliset kaksi ottelua uuden eurolopputurnauksen finaalissa. Tänään keskiviikkona pelataan Maarianhaminassa...
Veikkausliiga
IFK Mariehamn – Honka
Keskiviikko 30.10. klo 18:30
Veikkausliigakauden häntänä pelataan vielä yksi ottelupari: IFK Mariehamn ja pronssimitalisti FC Honka ratkovat viimeisen saatavilla olevan europaikan. Saarelaiset...
IFK Mariehamn isännöi ensimmäistä osaottelua paikasta Eurooppa-liigan karsintoihin, kun se kohtaa keskiviikkona Hongan. Usko tekemiseen on saarelaisten sivustolla kova.
- Mahdotonta ei ole enää olemassa....
Veikkausliigakauden vihonviimeisen otteluparin ensimmäinen osa pelataan keskiviikkona, kun sarjassa kolmanneksi sijoittunut Honka matkaa IFK Mariehamnin vieraaksi. Joukkueiden välillä ratkaistaan paikka Eurooppa-liigan karsintaan.
Espoolaisten valmentaja Vesa...
Veikkausliigan kausi 2019 on kahta ottelua vaille paketissa. Mestariksi kruunattiin Kuopion Palloseura, hopealle tuli FC Inter ja pronssia nappasi FC Honka, joka taistelee vielä...
Koko jalkapallokauden 2019 raskaasti alisuorittaneen HJK:n veikkausliigajoukkueen kausi on ohi. Joku kyynikko voisi todeta jopa, että vihdoinkin. Suomen Cup- ja europelipettymysten sekä sarjassa mitaleitta...
Kun Veikkausliigan loppusarjat päättyivät reilu viikko sitten KuPS:n mestaruusjuhliin, merkitsi se kauden päätöstä vain puolille sarjan joukkueista. KPV jatkoi kauttaan karsinnoissa ja viisi muuta...
Veikkausliigassa käynnistyy tänään sen historian ensimmäinen Eurooppa-liiga paikkaan oikeuttava lopputurnaus. Mukana on viisi joukkuetta, joista tänään vastakkain pelaavat HJK ja FC Lahti sekä IFK...
Veikkausliigan mitalit pantiin jakoon lauantaina. KuPS palasi mestaruuskantaan 43 vuoden odotuksen jälkeen, Inter pokkasi hopeat ja Honka juhli pronssimitaleita. VPS puolestaan putosi sarjasta.
Kausi jatkuu...
Veikkausliigan päätöskierros pelattiin lauantaina. KuPS varmisti Suomen mestaruuden kaatamalla FC Interin Turussa 2-0.
Mestaruuden lisäksi pelattavaa riitti päätöskierroksella myös esimerkiksi pronssimitaleista eli kolmannesta sijasta. Ennen...
30. huhtikuuta 2019. Silloin täksi kaudeksi Veikkausliigaan noussut KPV on päivittänyt Twitter-tiliään viimeisen kerran. Paljon paremmin ei mene IFK Mariehamnillakaan, jonka viimeinen twiitti oli...
IFK Mariehamn julkisti perjantaina tulevan kauden päävalmentajansa. Ohjat Grönvittissä ottaa 38-vuotias ruotsalaisvalmentaja Lukas Syberyjski.
Viime kaudella Syberyjski luotsasi Superettanissa eli Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa...
IFK Mariehamn siirtyy ensi kaudella uuden valmentajan komentoon, kun nykyinen käskyttäjä Peter Lundberg aloittaa Suomen alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkuevalmentajana.
Yhtenä kärkiehdokkaista pidetään medialähteiden mukaan porilaista Teemu Eskolaa. Ahvenanmaalainen Ålandstidning pitää...
Suomen A-maajoukkueen entinen keskikenttäpelaaja ja IFK Mariehamnin kapteeni Daniel Sjölund lopettaa pelaajauransa tämän kauden jälkeen.
- Halusin lopettaa urani pelattuani vähintään yhden vuoden IFK:ssa. Mutta...
HJK otti lauantaina Veikkausliigan yläloppusarjassa ensimmäisen voittonsa, kun se kaatoi Töölössä IFK Mariehamnin 3-0. HJK:n edellisestä voitosta oli kulunut hieman yli kuukausi ja neljä...
KuPS kaatoi vieraskentällä sunnuntaina IFK Mariehamnin, ja nappasi Veikkausliigan Mestaruussarjan kärkitilan. Kuopiolaiset ovat nyt pisteen edellä FC Interiä.
Valmentaja Jani Honkavaara sanoo paljon jääneen Maarianhaminan...
Veikkausliigassa pelattiin sunnuntai-iltana kaksi Mestaruussarjan ottelua, kun Ilves isännöi Interiä ja KuPS vieraili IFK Mariehamnin luona.
KuPS palaa Kuopioon mukanaan täydet kolme pistettä, sillä joukkueen...
IFK Mariehamnin penkki ei FC Interiä vastaan sunnuntaina suorastaan pullistellut ihmisistä. Viiden vaihtopelaajan joukossa oli tuttu nimi, Amos Ekhalie.
31-vuotiaan keskikenttäpelaajan tilillä on uralta jo...
Veikkausliigan ylempi loppusarja käynnistyi Turussa, kun runkosarjan voittanut Inter sai Turun päivänä vieraakseen IFK Mariehamnin. Vierasjoukkueella oli jonkin verran poissaoloja, mutta Inter pääsi peliin...
Maalivahti Oskari Forsman on solminut IFK Mariehamnin kanssa kauden 2020 kattavan jatkosopimuksen.
Forsman, 31, liittyi IFK Mariehamniin edustettuaan aiemmin Veikkausliigassa FC Interiä, Rovaniemen Palloseuraa, PS...
IFK Mariehamn joutuu etsimään ensi kaudeksi veikkausliigahistoriansa kolmannen päävalmentajan. Pekka Lyyskin paikan vuonna 2015 perinyt Peter Lundberg aloittaa vuodenvaihteessa Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkuevalmentajana, joten päävalmentajapesti jää Ahvenanmaalla auki.
38-vuotias...
IFK Mariehamn -vahti Oskari Forsman myöntää turhautumisensa seuran heikoista rangaistuspotkuista. IFK hukkasi jälleen sunnuntaina vierasottelussa FC Lahtea vastaan kaksi kolmesta rangaistuspotkustaan.
Rangaistuspotkuista epäonnistuminen on ollut...
Veikkausliigan viimeinen yläloppusarjan paikka varmistui sunnuntain ensimmäisessä ottelussa, kun IFK Mariehamn otti vierasvoiton FC Lahdesta. Vierasjoukkue epäonnistui kahdessa rangaistuspotkussa ja onnistui yhdessä. 1-0-luvut riittivät...