HIFK on valinnut kapteenit sarjakaudelle 2012. Kapteeninnauhaa kantaa ryhmässä tänä vuonna puolustaja Anssi Tamminen. Varakapteeneja ovat Jonas Britschgi, Mikko Halme ja Jukka Halme. Lisäksi...
HIFK:n taival katkesi Suomen Cupin kuudennelle kierrokselle, kun ryhmä hävisi FC KooTeePeelle vieraskentällä lukemin 0-2.
Tähtirintojen päävalmentaja Juha Moilanen iloitsi joukkueensa suorituksesta tappiosta huolimatta. Myös...
HIFK on julkistanut tuoreen pelaajasopimuksen.
Tuusulan Palloseurassa uransa aloittanut Matti Saari,17, on edustanut PK Keski-Uusimaata viimeisen kahden kauden ajan. Saari nousi ikäluokkansa edustustehtäviin syksyllä 2010...
HIFK voitti sunnuntaina vieraskentällä FC Futuran Suomen Cupin viidennellä kierroksella lukemin 5-2.
Tähtirintojen vastuuvalmentaja Juha Moilanen kertoi ottelun jälkeen seuran verkkosivuilla, että viidestä tehdystä maalista...
HIFK kohtaa lauantaina porvoolaisen FC Futuran vieraskentällä Suomen Cupin viidennellä kierroksella.
Tähtirintojen Riku Pyhälä kertoo seuran verkkosivuilla odottavansa innolla ottelua. Treenaaminen saisi jo riittää.
- Kyllähän...
IFK Mariehamnin pääsiäislauantaille kaavailtu treenipeli Ykkösen HIFK:ta vastaan on peruutettu.
HIFK-ottelun oli alunperin tarkoitus toimia IFK:n kenraaliharjoituksena ennen Veikkausliigakauden alkua.
Suomen Cup kuitenkin sotki joukkueiden suunnitelmat,...
HIFK kohtasi lauantaina Grankulla IFK:n harjoitusottelussa. Maalirikas ottelu kääntyi "Granin" hyväksi lukemin 4-3.
HIFK:n vastuuvalmentaja Juha Moilanen ei ollut suojattiensa esitykseen alkuunkaan tyytyväinen.
- Meiltä erittäin...
TamU:ssa vuosina 2001 ja 2006 Suomen mestaruuden voittaneen Petri Heinäsen jalkapalloura on tällä hetkellä katkolla. 35-vuotiaalla pelurilla on hieno ura takanaan, mutta Heinänen myöntää...
Ykkösessä pelaava HIFK ilmoitti helmikuussa, ettei kapteeni Petri Heinänen jatka joukkueen riveissä kuluvalla kaudella.
Tähtirintoihin kaudeksi 2009 siirtynyt kannattajien rakastama kulttihahmo paljastaa SuomiFutis-sivustolle, että jalkapalloilijan...
HIFK kohtasi lauantaina harjoitusottelussa Viron pääsarjan kärkikastijoukkueen JK Nõmme Kaljun. Tähtirinnat tarjosivat vierailleen kovan vastuksen, mutta taipuivat lopulta toisen jakson maaleilla lukemin 2-0.
Tuloksesta huolimatta...
HIFK ilmoitti keskiviikkona hankkineensa uuden puolustajan. Marcus Heimonen, 18, liittyy tähtirintoihin kauden 2012 kattavalla sopimuksella.
Vasempana laitapakkina luutiva nuorukainen on sopimuksestaan tyytyväinen.
- Urani kannalta HIFK...
Lauantaina 25. helmikuuta oli määrä pelata HIFK:n ja PK-35 Vantaan välinen Suomen Cupin ottelu. HIFK:n verkkosivujen mukaan vierasjoukkue on kuitenkin ilmoittanut luopuvansa ottelusta.
Sääntöjen mukaan...
Maaliskuussa 20 vuotta täyttävä Valtteri Jormanainen on HIFK:n uusi sopimuspelaaja.
Hän liittyi punapaitojen harjoitusvahvuuteen jo viime syksyn puolella. Hänellä on takanaan kaksi vuotta FC Hongan...
Ykkösessä pelaavan HIFK:n edustusjoukkueen valmennusryhmä on saanut lopullisen muotonsa, kun Jari Hyttinen on valittu uudeksi fysiikkavalmentajaksi, kertoo tähtirintojen tiedote.
Urheilua seuraavalle yleisölle Jari Hyttinen, 35,...
HIFK on vahvistanut puolustusosastoaan.
Seura tiedottaa toppari Marko Koskisen kontrahdista, joka on mallia 1+1 vuotta.
Viime lokakuussa 20 vuotta täyttänyt Koskinen aloitti uransa Puistolan Urheilijoissa, mutta...
Keskikentän Mikko Halme on allekirjoittanut pelaajasopimuksen HIFK:n kanssa, kertoo seuran tiedote.
Näin yksi viime kauden runkopelaajista jatkaa tähtirinnoissa myös 2012.
Viime kaudella Mikko Halme oli punapaitojen...
HIFK tiedottaa solmineensa jatkosopimuksen kuuden pelaajan kanssa.
Punaisessa tähtipaidassa jatkavat Miikka Kärkkäinen, Markus Tanner, Anssi Tamminen, Jukka Halme, Miikka Suikki ja Daniel Antman.
Laitapakki Miikka Kärkkäinen,...
HIFK:n edustusjoukkueen uusi päävalmentaja on selvillä. Seura tiedottaa, että tähtirintoja luotsaa tammikuusta 2012 alkaen Juha Moilanen.
Jo yli kahden vuosikymmenen ajan valmentajana toiminut Moilanen, 44,...
Veikkausliigaa jo kaudella 2003 pelannut Mika Johansson siirtyy Ykkösen HIFK:hon.
Viimeiset kolme vuotta MyPaa liigassa edustanut maalivahti palaa näin pääkaupunkiseudulle pienen tauon jälkeen. Johansson omaa...