Tagi: Heitinga John

Lopettaneella hollantilaistähdellä erikoinen valitus – ei enää varaa yksityiskoneeseen

Ajaxista ja Evertonista tuttu John Heitinga avasi aktiiviuransa jälkeisiä koettelemuksia 1limburgin haastattelussa. Hän kertoi, miten hänen perheellään on ollut vaikeuksia totutella luksuksen vähentymiseen elämässä. - Ennen...

Fulham-toppari lähti Valenciaan, Evertonin toppari saapui Fulhamiin

Fulhamin sveitsiläistoppari Philippe Senderos, 28, siirtyi siirtoikkunan viime hetkillä Valenciaan pysyvällä sopimuksella, vahvistaa BBC. Siirtosummasta ei kerrottu. Lähes samalla ovenavauksella Fulham tiedotti, että Evertonin hollantilainen...

Everton valmis luopumaan kahdesta kokeneemmasta ylijäämämiehestään

Valioliigassa isompia sarjan kärkipäässä kiusaava Everton on valmis päästämään kaksi kokenutta, mutta vähän tällä kaudella käytettyä pelaajaa muille maille. - Jos saamme tarjouksen, mikä on...

Hollannin maajoukkuepuolustaja hylkäsi West Hamin tarjouksen

Hollannin maajoukkuepuolustaja Johnny Heitinga, 30, on hylännyt West Hamin lähentelyt. Kerroimme eilen lontoolaisseuran saaneen jo miehen nykyseuralta Evertonilta luvan neuvotella pelaajan kanssa henkilökohtaisista ehdoista. Vuonna...

Hollannin maajoukkuepuolustaja saanut seuraltaan luvan siirtyä West Hamiin

West Hamin manageri Sam Allardyce vahvisti BBC Sportille keskiviikkona, että Everton on näyttänyt vihreää valoa hollantilaispuolustaja Johnny Heitingan siirrolle lontoolaisseuraan. - Saimme OK:n Evertonilta ja neuvottelemme parhaillamme hänen agenttinsa...

Hollannin maajoukkuetoppari haluaa pois Evertonista – ”Haluamme asiaan ratkaisun”

Hollannin maajoukkueen keskuspuolustaja John Heitinga ei ole tyytyväinen oloonsa Evertonissa, missä mies on joutunut vaihtomiehen rooliin. 29-vuotias pelaaja on esiintynyt tällä kaudella vain yhdeksän...