Kotimainen jalkapallokausi pääsee vihdoin käyntiin. Juniorisarjoja ja piirisarjoja on jo alettu pelata, samoin Veikkausliigan ja Ykkösen harjoitusotteluita. Nyt, torstaina 11.6. alkaa Kakkosen sarjakausi.
Käymme tässä...
Urheilun ja jalkapalloilun perustava idea on, että lähtökohtaisesti häviäjiä on aina yhtä paljon kuin voittajiakin. Tappioitakin pahempaa otteluiden kaikille osapuolille - joukkueille, katsojille ja...
Ei ole kovinkaan tavallinen juttu, että suomalaisesta sarjafutiksesta kirjoitetaan maailmalla. Vielä harvinaisempaa se on, kun kyseessä on kolmannella sarjaportaalla pelattu ottelu.
Vuonna 2013, 3. toukokuuta...
Hämeenlinnalainen HJS kertoo verkkosivuillaan tekevänsä protestin Kakkosen B-lohkon viime perjantain ottelusta GrIFK:ta vastaan. Seura väittää tuomariston toimineen sääntöjen vastaisesti.
Protesti liittyy ottelun 81. minuutin tapahtumiin....
Viime kaudella Ykkösessä sijalle 5 sijoittunut FF Jaro tiedottaa kotisivuillaan kolmesta uudesta pelaajasopimuksesta. Yksivuotisen pahvin joukkueeseen saivat puolustajat Toni Takamäki ja Ilari Antila sekä keskikenttäpelaaja Viktor Strömbäck.
Tänä vuonna 20 täyttävä Strömbäck...
TPS pitää paikkansa Ykkösen kärkipaikalla upotettuaan Jaron kotonaan selvällä erolla. Turkulaiset paineli jo avausjaksolla 3-0-johtoon ja piti saman etumatkan loppuvihellykseen saakka.
TPS johti jo ensimmäisen...
Kokkolan Pallo-Veikot otti sunnuntaina 3-0-vierasvoiton Ykkösen sarjajumbosta Grankulla IFK:sta.
Ottelun maaleista vastasivat Elias Ahde, Milos Josimov ja Irakli Sirbiladze.
KPV:n hienoa voittoa varjosti joukkueen sisäistä maalipörssiä...
Ykkösessa toiseksi viimeistä sijaa pitävä GrIFK saanee helpotusta taistoonsa, kun Ahmed Said Ahmed liittyyy joukkueen vahvuuteen.
Seuran puolustuspää on kärsinyt viime aikoina loukkaantumisista. Näin...
AC Oulun vahva kausi Ykkösessä sai jatkoa lauantaina, kun se kaatoi Hakan vieraskentällä 5-1.
Oululaisten maaleista vastasivat Sasa Jovovic ja Titi Essomba sekä David Ramadingaye,...
Eilen otteluohjelmassa olleet Ykkösen ottelut GrIFK-KPV ja TPS-EIF jouduttiin keskeyttämään lumisateen vuoksi.
Myös HJK:n ja FC Interin välisessä Veikkausliigan ottelussa pelattiin todella lumisissa olosuhteissa, mutta...
Ykkösessä pelaava Grankulla IFK on solminut sopimukset puolustajien Altin Ademaj'n ja David Nymanin kanssa.
21-vuotias Ademaj edusti kaksi edellistä kautta PK-35 Vantaata. Hän pelasi kaudella...
Jalkapallon Ykkösessä ensi kaudella pelaava GrIFK tiedottaa verkkosivuillaan tehneensä sesongin 2016 kattavan jatkosopimuksen joukkueen viime kauden kapteenin Petter Meyerin kanssa.
- Petter on ollut jokaisella...
Veikkausliigaan tulevaksi kaudeksi noussut PK-35 Vantaa sai kylmää kyytiä kotikentällään, kun Ykköseen ensi kaudeksi puolestaan noussut Grankulla IFK oli 1-0-lukemin vahvempi lauantaina.
Voittomaali syntyi 63....
Ykkösen nousijajoukkue GrIFK allekirjoitti sopimukset kokeneiden Daniel Stevensin (keskikenttä) ja Faton Seferin (hyökkäys) kanssa.
Seferi pelasi Granissa kaudella 2013 ja hänet muistetaan erityisesti legendaarisesta 97....
Espoon Honka ja Helsingin Klubi 04 eivät nouse jalkapallon Ykköseen ensi kaudeksi. Tämä varmistui lauantaina Kakkosen nousukarsinnan toisissa osaotteluissa.
KPV Kokkolasta nappasi Espoosta vierastasapelin 1-1 ja...
HJK:n reserviryhmää Klubi 04:ää tuskin nähdään ensi kaudella Ykkösessä. Joukkue voitti oman lohkonsa Kakkosena, mutta sai kylmää kyytiä nousukarsintapelissä Grankulla IFK:lta.
Isäntäjoukkue voitti Kauniaisissa ottelun...
Ykkösen nousukarsintojen avausottelut pelattiin juuri. Otteluissa kohtaavat Kakkosen neljän lohkon voittajat ja molempien otteluparien parhaat nousevat ensi kaudeksi Ykköseen.
Itäisen lohkon voittanut HJK:n reserviryhmä Klubi...
HJK:n kakkosjoukkue Klubi 04 tavoittelee nousua tosissaan Ykköseen, kun se kohtaa kaksiosaisessa nousukarsinnassa Grankulla IFK:n. Joukkueen päällä on kuitenkin varsin synkkiä pilviä ottelujen suhteen,...
Miesten Ykkösen nousukarsintaparit arvottiin lauantaina 26.9. Respect Suomen Cupin finaalin tauolla Valkeakosken Tehtaan kentällä.
Arvonnan suoritti miesten A-maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva ja arvonnan tulos oli...
Suomen Kakkosessa pelattu Gnistanin ja Grankulla IFK:n peli jaksaa edelleen kiinnostaa, vaikka loppuvihellys kuului jo toukokuussa. Nyt ottelu on nostettu arvovaltaiseen seuraan.
Aiemmin 101GreatGoals.com-sivusto nimesi...
Jalkapallon Kakkosessa tehtiin viime toukokuussa Helsingissä eräänlaista jalkapallohistoriaa. Tai ainakin 101GreatGoals.com-sivusto nimeää Gnistanin ja Grankulla IFK:n 3-3-pistejaon "ehkäpä parhaaksi otteluksi ikinä".
Kotijoukkue Gnistanin maalitykki Tuomas Mustonen on tullut...