Vaikka Suomen upea 2-0-vierasvoitto maailmanmestari Ranskasta tulikin "vain" ystävyysottelussa, on tuloksella merkitystä muullekin kuin vain Suomen kunnialle, arvostukselle ja itseluottamukselle. Harjoituspelien tulokset kun vaikuttavat myös...
Huuhkajat on pudonnut tuoreimmassa Fifa-rankingissa kolme sijaa alaspäin.
Suomen miesten A-maajoukkue eteni ensimmäistä kertaa historiassaan arvokisoihin, kun se tuli EM-karsintalohkossaan toiseksi. Marraskuun otteluissa Suomi voitti...
Kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n ylläpitämä maajoukkueiden rankingin tuorein versio on juuri julkaistu.
EM-karsintapaikkansa jo lähes varmistaneet Huuhkajat joutuivat antamaan periksi yhden sijan, sillä Kongon demokraattinen tasavalta...
Suomi on noussut FIFA:n tuoreimmassa rankinglistauksessa neljä pykälää sijalle 56. Huuhkajat ohitti tarkastelussa Bulgarian, Egyptin, Burkina Fason ja Ecuadorin.
Kiinnostavaa on sekin, että Suomen seuraava...
Vuoden 2022 MM-kisoja isännöivä Qatar nousi peräti 38 sijaa vuoden ensimmäisessä Fifa-rankingissa, enemmän kuin yksikään toinen maa.
Qatarin sijoitus rankingissa on tällä hetkellä 55:s.
Räjähdysmäisen nousun...
Huuhkajat on voittanut nyt viisi peliä putkeen, päästämättä otteluissa maaliakaan. Peleistä neljä on ollut Nations Leaguen otteluita.
On sanomattakin selvää, että "Rivelution" alkaa näkyä myös...
Kaksi Nations League -otteluaan syyskuussa voittanut Suomen A-maajoukkue nousi neljä pykälää torstaina julkaistussa tuoreimmassa FIFA-rankingissa. Suomi löytyy nyt sijalta 58, tasapistein Ecuadorin ja Bolivian...
FIFA-ranking on saanut vuosien varrella paljon kritiikkiä osakseen. Suurin kritiikki on kohdistunut siihen, että usein on ollut viisainta pelata mahdollisimman vähän harjoitusotteluita varmistaakseen mahdollisimman...
Huuhkajat on noussut jälleen yhden pykälän FIFA:n eilen julkaisemassa maarankingissa. Suomi on nyt FIFA-rankingin sijalla 62.
https://twitter.com/FinlandFooty/status/997331492064911361
Muutokset rankingissa ovat olleet tällä kertaa melko pieniä, sillä...
Suomen miesten A-maajoukkue löytyy torstaina julkaistusta tuoreimmasta FIFA-rankingista sijalta 63. Suomen rankingsijoitus on ollut viime vuosina tasaisessa nousussa. Maaliskuussa Huuhkajat pelasi tasapelin Makedoniaa vastaan...
Suomen nousu FIFA-Rankingissa jatkuu. Huuhkajat ovat tuoreimmassa rankkauksessa nousseet seitsemän sijaa ylöspäin sijalle 67.
Marraskuun listassa Suomen taakse jäävät muun muassa Slovenia, Honduras, Ecuador ja...
FIFA on jälleen julkistanut uusimman ranking-listauksen jalkapallomaista. Listaus perustuu 177 ympäri maailmaa pelattuun otteluun, sekä oheistoimintaan.
Yleensä arvokisoissa menestystä nauttiva Espanja ei kuitenkaan ole FIFA:n...
Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n ranking ei ole ollut kaunista katseltavaa suomalaisen silmin.
Huonot tulokset ovat ajaneet Suomen historiansa huonoimmalle sijoitukselle, ja viimeisimmässä rankingissa pudotusta tuli jälleen...
Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA julkisti uuden maailmanrankinginsa.
Jalkapalloliitto laski uusimman listauksensa järjestyksen 60 pelatusta ottelusta, joihin kuuluivat Afrikan- ja Keski-Amerikan mestaruusturnaukset sekä kolmetoista ystävyysottelua.
Rankingin suurin nousija...
Suomen sijoitus uusimmassa Fifa-rankingissa nousi kahdeksalla sijalla. Suomi on tuoreen listauksen sijalla 93.
Suomen sijoitus oli ennätysalhaalla aiemmassa listauksessa, mutta nyt sijoitus nousi 100 parhaan...
Suomen jalkapallomaajoukkue Huuhkajat vajosi tuoreessa FIFA-rankingissa pohjamutiin. Nykyinen sijoitus on jo sadan jalkapallomaan huonommalla puolella, nimittäin 101:s.
Huuhkajat ei ole koskaan ollut näin alhaisella sijalla...
Huuhkajat romahti tuoreessa FIFA-rankingissa 23 pykälää sijalle 84. Euroopan maiden joukossa sijoitus on 34.
MM-karsinnat alkoivat juuri, Suomi pelasi Kosovon kanssa tasan 1-1. Kosovon rankkaus...
Suomen jalkapallomaajoukkue putosi peräti 23 sijaa tuoreimmassa FIFA-rankingissa.
Huuhkajien sijoitus on nyt 84. Edellä ovat mm. Päiväntasaajan Guinea, Guatemala, St Kitts & Nevis, Kap Verde...
Tuore FIFA-ranking julkistetaan ensi viikolla, mutta ESPN:n laskujen mukaan Argentiina pysyy rankingin ykkösenä.
Sen sijaan Saksa nousee kakkoseksi ohi Kolumbian. Brasilia nousee kahden MM-karsintavoittonsa ansiosta...
Ei se ehkä Gijonin ihme ollut, mutta vähintäänkin Brysselin ihme.
Suomi pelasi eilen harjoitusottelun EM-kisoihin valmistautuvaa Belgiaa vastaa Brysselissä. Suomi oli aina 89. minuutille kiinni...
Suomen A-maajoukkue nousi FIFA:n uudella ranking-tilastolla yhden pykälän, ja on nyt sijalla 46.
Pohjoismaista kaikki muut maat ovat Huuhkajien edellä Norjaa lukuunottamatta, joka on viisi sijaa...
Suomi jatkaa tämän vuoden tammikuusta alkanutta nousevaa käyräänsä tänään julkaistussa FIFA-rankingissa. Huuhkajat löytyy tuoreen rankingin sijalta 52, kuusi pykälää maaliskuista sijaansa korkeammalta. Suomi on...