Koronaviruspandemia pani europelit tauolle lähes viideksi kuukaudeksi. Nyt kansalliset sarjat on saatu päätökseen, ja on aika jatkaa euromittelöitä tiivistetyllä formaatilla. Pelit Eurooppa-liigassa jatkuvat keskiviikkona...
Veikkausliigan lauantai tarjosi jälleen hienoja otteluita, upeita maaleja ja dramaattisia käänteitä - ja tällä kertaa myös sää suosi kaikilla paikkakunnilla.
Päähuomion vei sarjan kärkiottelu HJK-KuPS,...
Heinäkuun vaihtuminen elokuuksi merkitsee sitä, että koronarajoitukset suomalaisessa urheilussa ja muissa massatapahtumissa höllenevät jälleen. Enää ei 500 henkilön rajoitus pidättele tapahtumajärjestäjiä, edes katsomolohkokohtaisena.
Ykkösen toisena...
FC Honka ja RoPS kohtasivat toisensa Veikkausliigan sunnuntain kierroksen ensimmäisessä ottelussa. Espoolaiset voittivat ottelun Borjas Martínin rangaistuspotkusta tulleella osumalla 1−0.
FC Hakan ja FC Interin...
Eurooppa-liigan kauden 2020-2021 karsintojen ajankohdat ovat selvillä. UEFA päätti uusista päivämääristä torstaina.
Karsinnat alkavat 27. päivä elokuuta ja huipentuvat lokakuun ensimmäisenä päivänä playoffkierrokselle. Kaikki otteluparit...
Veikkausliigassa pelattiin keskiviikkona viisi ottelua. Selkeimmät voitot nappasivat HJK ja KuPS, joista jälkimmäinen nousi sarjan piikkipaikalle.
Albion Ademi iski jo neljännellä peliminuutilla IFK Mariehamin johtoon,...
Huuhkajien Benjamin Källman viihtyy Norjan kentillä. FC Interin omistama hyökkääjä pelaa naapurimaassa pääsarja Eliteserieniä Haugesundin riveissä.
22-vuotias Källman siirtyi seuraan helmikuussa vuoden loppuun ulottuvalla lainasopimuksella....
Viime kaudella Veikkausliigan kakkoseksi yltänyt Inter yllätti monet, kun se voitti mestarisuosikkina pidetyn HJK:n perjantain kierroksella 1−0.
Inter oli ottelussa hieman hallitsevampi osapuoli. HJK:n päävalmentaja...
Hollantilaispelaaja Rodney Klooster, 23, jättää turkulaisseura FC Interin ennenaikaisesti.
Laitapelaajan oli määrä pelata joukkueessa koko kausi 2020, mutta Interin verkkosivujen mukaan osapuolet ovat sopineet sopimuksen...
Ilves-valmentaja Jarkko Wiss oli turhautunut omiensa heikosta esityksestä. Tamperelaiset kärsivät Turussa nöyryyttävän 1-5-tappion FC Interille (lue lisää).
Ilvestä pöllytti hattutempun viimeistellyt Timo Furuholm.
Tappio oli kaksi...
Timo Furuholm oli tulessa, kun FC Inter murskasi Veikkausliigassa kotonaan Ilveksen. 32-vuotiaas hyökkääjäveteraani viimeisteli hattutempun, kun turkulaiset ottivat pisteet säälimättömin 5-1-numeroin.
Furuholm aloitti maalinteon jo...
KuPS kaatoi FC Interin tiistaina kotikentällään lukemin 1-0. Ottelun ainoan maalin puski Juho Pirttijoki.
- Numerot mairittelevat meitä, sanoi FC Interin päävalmentaja José Riveiro.
Riveiro oli...
Kuopion Palloseura ja Turun Inter ottivat yhteen Kuopiossa, kun viime kauden mestaruuden keskinäisessä kohtaamisessaan ratkaisseet seurat ottivat mittaa toisistaan. KuPS otti kolme pistettä itselleen...
Veikkausliiga
KuPS – FC Inter
Tiistai 07.07. klo 18:30
Viikolla pelataan Veikkausliigan toinen kierros ja eräs kierroksen mielenkiintoisimmista otteluista on Kuopiossa, jossa hallitseva mestari KuPS isännöi loppuun...
Elias Mastokangas on aloittanut kesän FC Interin kanssa vahvasti. 19-vuotias keskikenttäpelaaja on saanut suurta vastuuta turkulaisten kokoonpanossa.
Mastokangas onnistui maalinteossa Veikkausliigan avauskierroksen ottelussa RoPS:ia vastaan....
Timo Furuholm avaa syitä siihen, miksi TPS on FC Interille erityisen haastava paikallisvastustaja.
Turun derbyt tekevät tällä kaudella paluun Veikkausliigassa TPS:n noustua takaisin pääsarjatasolle.
- TPS...
FC Interin Timo Furuholm ilmoittaa opintojensa jatkuvan korkeakoulutasolla. 32-vuotias veteraanihyökkääjä kertoo sisäänpääsystään Turun yliopistoon.
Furuholm suoritti tänä keväänä viimein lukion loppuun. Ylioppilatutkinto irtosi 17 vuoden...
Veikkausliiga on muuttanut otteluohjelmassaan joidenkin otteluparien alkamisaikoja. Muutokset perustuvat UEFA:n kansainvälisen ottelukalenterin täsmentymiseen ja Suomen Cupin päivämäärän varmistumiseen.
Muutoksia kokivat muun muassa Hongan isännöimät paikallisottelut...
Veikkausliigan viime kauden hopeajoukkue FC Inter sai sarja-avaukseensa vieraakseen putoamistaisteluun povatun Rovaniemen Palloseuran. Interin kannattajat järjestivät ottelun alkajaisiksi tifon seuran 30-vuotisjuhlakauden kunniaksi. Kentällä oli...
FC Inter Turku, viime kauden Veikkausliigan hopeajoukkue, avaa pääsarjakautensa torstaina, kun sitä vastaan asettuu RoPS.
Päävalmentaja José Riveiron tunnelma ei kuitenkaan ole tavallisen kauden avauksen...
Veikkausliiga
FC Inter – RoPS
Torstai 02.07. klo 18:00
Veikkausliigan avauskierros paketoidaan torstaina Turussa, jossa paikallinen FC Inter testaa RoPSin iskukyvyn. Molemmat joukkueet ovat pitkän pre-seasonin aikana...
Palloliitto tiedottaa, että Suomen Cupin loppuottelujen ajankohdat on nyt päätetty. Myös miesten finaalin pelipaikka on nyt tiedossa.
HJK ja FC Inter kohtaavat miesten loppuottelussa 3....
Valtioneuvoston asettama tiukka 500 henkilön yleisömäärärajoitus poistuu jalkapallosarjojen osalta keskiviikkona. Vielä kesäkuussa Kakkosta, Kansallista liigaa, Ykköstä ja Suomen Cupia on pelattu siten, että katsomoihin...
Veikkausliigakaudella 2020 otteluohjelma on poikkeuksellisen tiivis. Koronaviruspandemia lykkäsi kauden alkua noin kolme kuukautta, joten kausi joudutaan vetämään kireällä aikataululla läpi. Joukkueet ovat käytännössä pakotettuja...
FC Inter eteni Suomen Cupin finaaliin kaadettuaan FC Lahden sunnuntaina kotikentällään lukemin 5-0. Inter kohtaa finaalissa HJK:n.
Kotijoukkue sai otteluun unelma-alun, kun se siirtyi johtoon...
Suomen Cupin toisen välieräottelun kokoonpanot ovat julki. Finaaliin paikkaa hakevat FC Inter ja FC Lahti.
Kello 15:45 alkavassa kamppailussa haetaan vastustajaa HJK:lle. Helsinkiläisseura kellisti lauantain...
FC Inter -luotsi José Riveiro odottaa haasteellista kohtaamista FC Lahden kanssa. Seurat iskevät sunnuntaina yhteen Suomen Cupin välierässä.
Otteluparista etsitään finaalivastustajaa HJK:lle.
Inter ja Lahti ovat...
Keskiviikkoiltana Turun Veritas Stadionilla pelattiin yksi lähihistorian huikeimmista Suomen Cupin otteluista. Veikkausliigan viime kauden kahden parhaan, KuPS:n ja Interin mittelö tarjosi yleisölle kahdeksan maalia,...
Viime kauden Veikkausliigan kärkikaksikko FC Inter ja KuPS kohtasivat Suomen Cupin puolivälierässä kuumalla Veritas Stadionilla keskiviikkona.
Tapahtumia ei todellakaan puuttunut - lopulta välieriin matkaajaksi ratkottiin...
Veikkausliigan kauden alkuun on aikaa enää puolitoista viikkoa. Olemme siirtyneet ennakoissa pelipaikkakohtaisten TOP 5 -listausten pariin. Maanantaina framille astelivat maalivahdit, ja nyt on keskuspuolustajien...