Espanjan pääsarjan La Ligan maalipörssiä johtava Diego Costa on joutumassa lihavan riidan pelinappulaksi. 25-vuotias maalitykki on ilmaissut halunsa edustaa jatkossa maajoukkuetasolla Espanjaa, mutta miehen synnyinmaa Brasilia...
Kesällä isännöimänsä Confederations Cupin eli MM-esikisat voittanut Brasilia on jatkanut valmistautumistaan ensi kesän MM-kotikisoihin.
Joukkue kohtasi ystävyysottelussa Etelä-Korean lauantaina Soulissa ja voitti ottelun 2-0-lukemin. Maalintekijöinä...
Kuten viime viikolla kerroimme, on brasilialalaissyntyinen hyökkääjä Diego Costa erittäin lähellä loikkaamista Espanjan maajoukkuepaitaan. Atlético Madridin kärkimies johtaa La Ligan maalipörssiä ja olisi varmasti laadukas vahvistus...
Tiistaina jalkapallon MM-karsintakierrokselta tukku maita varmisti jo paikkansa ensi kesänä Brasiliassa pidettäviin kisoihin.
Aiemmin paikkansa olivat lunastaneet isäntämaa sekä Aasian karsintalohkoista Japani, Australia, Iran ja...
Kesän Confederations Cupin voittonsa ansiosta jopa suurimmaksi suosikiksi ensi kesän koti-MM-kisoihin lähtevä Brasilia näytti, että vire ei ollut hävinnyt mihinkään syksylle tultaessa.
Joukkue kaatoi Australian,...
Brasilian maajoukkueen päävalmentaja Luiz Felipe Scolari epäilee, että Neymarilta ei voida odottaa heti maailmaa mullistavia tekoja Barcelonassa.
- Hänen avausvuotensa Espanjassa on asioiden oppimista ja...
Bayern Müncheniin tuoreeltaan sopimuksen tehnyt Luiz Gustavo kertoo suurimman haaveensa olevan voittaa MM-kultaa.
Keinotkin tähän ovat selvät. Keskikenttämies kaipaili brasilialaisten peliin Bayernin kaltaista järjestelmällisyyttä.
- Keskittyminen...
Brasilian supertähti Neymar haluaa toppuutella innokkaimpia faneja, sillä ensi vuonna on vasta tosipelien aika.
Vaikka Brasilia voitti Confederations Cupin, vuoden päästä pelattavat koti-MM-kisat kertovat joukkueen...
Brasilia viimeisteli huikean Confederations Cupinsa komealla tavalla, kun se kaatoi finaalissa Espanjan lukemin 3-0.
Finaalin sankareita olivat kahdesti maalin teossa onnistunut Fred sekä kerran maalipuiden...
Brasilia lähtee sunnuntaina pelattavaan Confederations Cupin finaaliin itseluottamusta täynnä.
Ainakin mikäli on uskominen joukkueen kokenutta päävalmentaja Luiz Felipe Scolaria.
- En pidä Espanjaa ennakkosuosikkina. Heidän viime...
Jalkapallon Confederations cupin odotettu finaali Espanja-Brasilia pelataan tänään.
Peliyhtiö Unibetin jalkapallolähettiläs Shefki Kuqi odottaa maalirikasta peliä, joka ratkeaa yhtenäisemmän joukkueen eduksi. Kuqi äityy kehumaan myös...
Brassitähti Neymar on lunastanut odotuksia iskemällä kolme maalia Brasilialle, kun joukkue on edennyt puhtaalla pelillä turnauksen finaaliin Espanjaa vastaan.
Pelaaja kuitenkin sai myös kielteistä julkisuutta kalastalemalla...
Brassitähti Neymar kiisti filmaamisväitteet keskiviikkona sen jälkeen, kun Brasilia oli voittanut Uruguayn maalein 2-1 Confederations Cupin välierässä.
Uruguayn puolustaja Diego Lugano väitti ennen ottelua, että brassitaituri...
Uruguayn kapteeni Diego Luganon mukaan brassitähti Neymar tykkää jujuttaa tuomareita tempuillaan.
Uruguay ja Brasilia iskevät yhteen keskiviikkona Confederations Cupin välierässä. Luganon mukaan Neymaria on syytä...
Hurjassa vireessä oleva Brasilian hyökkääjä Neymar iski jo tämän sesongin 14. maajoukkuemaalinsa ja ylsi samaan kerhoon sellaisten suuruuksien, kuten Saksan Gerd Müllerin, Brasilian Ronaldon...
Brasiliassa pelattavan Confederations Cupin eli maanosien mestaruusturnauksen välieräjoukkueet ovat jo käytännössä selvillä ennen joukkueiden viimeisiä otteluita.
A-lohkon jatkajat ovat varmat, kun sekä Brasilia että Italia...
Isäntämaa-Brasilia aloitti lauantai-iltana maanosien mestaruusturnauksen Confederations Cupin 3-0-voitolla Japanista.
Brasilia otti heti ohjat käsiinsä, kun superlupaus Neymar iski avausmaalin jo kolmannella peliminuutilla upealla volleyllä oikeaan ylänurkkaan,...
MM-kisojen esiturnaukseen Confederations Cupiin valmistautuva Brasilia lähtee lauantaina alkaviin otteluihin melko nuorella ryhmällä.
Joukkueen kokenut päävalmentaja Luiz Felipe Scolari myönsi nuorelle ryhmälle asetettavan melkoiset paineet...
Brasilialaisen jalkapallon suurin tähti, juuri FC Barcelonaan pitkän sopimuksen allekirjoittanut Neymar, 21, lämmitteli sunnuntain vastustajaa Englantia kertomalla että ei usko maan taistelevan MM-voitosta ensi...
Jalkapallon brittiläinen kauhukakara Joey Barton on arvostellut brassitähteä Neymaria rankasti. Brasilia pelasi maanantaina ystävyysottelun Venäjää vastaan Lontoossa, mikä päättyi 1-1-lukemiin. Neymar ei päässyt tehoille...
FIFA:n vuoden pelaajaksi vuosina 2004 ja 2005 valittu Ronaldinho tekee paluun Brasilian maajoukkueeseen vuoden tauon jälkeen, kun joukkue kohtaa helmikuun alussa Englannin ystävyysottelussa.
Nyt 32-vuotias...
Brasilian olympiajoukkueen kirkkain tähtipelaaja Neymar oli pettynyt, kun Meksiko vei kultamitalit maalein 2-1.
Taktisesti kesyä peliä esittänyt Brasilia ei kyennyt haastamaan Meksikoa.
- Olen hyvin pettynyt...