Bayern München sai shokkihoitoa, kun joukkue kärsi kauden avaustappion Bundesliigassa.
Borussia Mönchengladbach lähti maalittoman avausjakson jälkeen hurjalla ilmeellä toisella jaksolle ja ampui 54. minuutilla syntyneen...
Bayern München kärsi lauantaina kauden ensimmäisen tappion Bundesliigassa ja millä tavalla: sarjavitosena kierrokselle lähtenyt Borussia Mönchengladbach voitti vieraansa 3-1-lukemin.
Kaikki maalit syntyivät toisella jaksolla. Mönchengladbach...
Joel Mero siirtyi keväällä 2013 unelmasiirrolla saksalaiseen huippuseuraan. Seuraavat kaksi vuotta eivät kuitenkaan vastanneet kenenkään odotuksia.
FC Lahti möi tuolloin 18-vuotiaan Joel Meron merkittävällä summalla Saksan...
Saksan Bundesliigan viime kauden kolmonen Borussia Mönchengladbach on aloittanu tkauden kehnosti ja seura tiedotti myöhään sunnuntaina päävalmentaja Lucien Favren eronneen.
Seuran urheilujohtaja Max Eberl kertoo,...
Espanjassa lyödään tällä hetkellä palloa pilkulle oikein urakalla.
Sevillan ja Borussia Mönchengladbachin ottelussa erotuomari Pavel Kralovec on nimittäin tuominnut toisella puoliajalla kotijoukkueelle jo peräti kolme rangaistuspotkua...
Bayern München varmisti viikonloppuna Bundesliigan mestaruuden, mutta merkityksettömiä sen ottelut eivät suinkaan loppukaudesta ole.
Bayern pelaa lauantaina liiganelosen Bayer Leverkusenin vieraana. Liigakolmonen, kaksi pistettä Leverkusenin...
Bayern München on jälleen kerran Bundesliigan ykkönen.
Mestaruus varmistui sunnuntaina, kun Borussia Mönchengladbach kukisti viime minuuttien maalilla sarjakakkosen Wolfsburgin 1-0. Tasapelikin olisi tosin tarkoittanut baijerilaisten...
Bayern Münchenin lähes vuoden kestänyt tappiottomien kotiotteluiden putki katkesi sunnuntaina, kun Borussia Mönchengladbach haki Allianz Arenalta 2-0-voiton Bundesliigan ottelussa.
Ottelun ratkaisu syntyi harvinaisella tavalla Bayern-maalivahti...
Saksan Cupin puolivälieräjoukkueet ovat selvillä. Neljännesvälierissä nähtiin yksi suurempi yllätys, kun werd Bremen hävisi vieraissa 3. liigan Arminia Bielefeldille 1-3-lukemin.
Keskiviikon muissa otteluissa Bundesliigan kärkiseurat...
Borussia Mönchengladbachissa jo kauden mittaisella lainalla Chelseasta ollut Thorgan Hazard allekirjoitti juuri jo pysyvän sopimuksen Saksaan.
Thorgan, 21, on Chelsea-tähti Eden Hazardin, 24, pikkuveli, joka...
Chelseassa tunnetumman ja vanhemman veljensä Eden Hazardin kanssa kirjoilla oleva Thorgan Hazard haluaa tehdä nykyisestä lainasopimuksesta Saksaan pysyvän, kertoo Evening Standard.
21-vuoitas taituri on kauden mittaisella...
Arsenalin pitkään himoaman Sami Khediran siirto seuraan Real Madridissa näyttää yhä enemmän epävarmalta eri medialähteiden tietojen perusteella ja lontoolaisseura on jo katsonut kakkosvaihtoehtoa keskikentän...
Saksan maailmanmestarijoukkueen keskikenttämiehenä ollut Christoph Kramer on Real Madridin kiinnostuksen kohteena, kertoo maan suurin urheilulehti Marca.
23-vuotias puolustava keskikenttämies nousi viikonloppuna otsikoihin, kun hän ampui...
FC Zürich ja Villarreal järjestivät aikamoisen maalijuhlan ensimmäisellä puoliajalla Eurooppa-liigassa. 19.-29. minuutin välinen hurlumhei tuotti peräti viisi maalia.
Espanjalaiset menivät kahdesti johtoon, mutta yhtä monesti...
FC Barcelona on espanjalaisen AS-lehden mukaan kiinnostunut hankkimana Borussia Mönchengladbachin pelaajan Fabian Johnsonin.
Katalonialaisseura oli Fiorentinan Juan Cuadradon perässä, mutta ilmeisesti seurat eivät löydä yhteisymmärrystä asiassa....
FC Barcelona vahvisti pitkään mediassa jo varmana tietona kerrotun uutisen. Joukkue tiedotti tehneensä sopimuksen Saksan alle 21-vuotiaiden maajoukkuevahdin Marc-Andre ter Stegenin, 22, kanssa.
Maalivahti siirtyy...
Futismaailmassa on jo kuukausien ajan vellonut julkinen salaisuus, että nuori saksalaisvahti Marc-André ter Stegen on Barcelonan seuraava ykkösvahti. Siirtoa ei ole vieläkään julkistettu, mutta ter Stegenin...
Kynsin ja hampain paikasta Bundesliigan neljän parhaan joukkoon ja ensi kauden Mestarien liigaan taisteleva Borussia Mönchengladbach julkisti kotisivuillaan neljännen uuden hankintansa. Joukkueeseen liittyy ensi kaudeksi 25-vuotias...
Putoamistaisteluun ennakoitu FC Augsburg on ollut yksi kauden ehdottomasti suurimmista yllättäjistä Bundesliigassa. Sarjataulukon kahdeksas sija on on paljon enemmän kuin uskallettiin odottaa eikä paikka...
Saksan Bundesliigan Borussia Mönchengladbach on julkistanut kotisivuillaan joukkueensa ensi kauden ykkösvahdin. Nykyisen luottotorjujan Marc-André ter Stegenin siirtyminen Barcelonaan on jo pitkään puitu julkinen salaisuus.
Nyt ter Stegenin saappaisiin...
Saksalaisen Bild-lehden mukaan Borussia Mönchengladbachin maalivahti Andre ter Stegen olisi käynyt jo viime päivinä FC Barcelonan lääkärintarkastuksessa ilman ongelmia.
21-vuotiaasta, kolmesti jo Saksan A-maajoukkueessakin esiintyneestä...
Borussia Mönchengladbachin maalivahtia Marc-André ter Stegeniä viedään FC Barcelonan riveihin.
Saksalaislehti der Westen kirjoittaa, että osapuolet allekirjoittaisivat sopimuspaperit 13. maaliskuuta. Katalonialaisseuran nykyinen torjuja Victor Valdes...
Saksan Bundesliigan kolmosena olevan Borussia Mönchengladbachin 21-vuotiaan veräjänvartijan Marc-André ter Stegenin siirrolla FC Barcelonaan on spekuloitu jo pitkään. Nyt huhumyllyyn kaadettiin tynnyrikaupalla lisää vettä, sillä Kickerin tietojen mukaan...
Katalonialaisen Diario Sportin mukaan Barcelona ilmoittaa lähipäivinä sopimuksesta Marc-André ter Stegenin kanssa. Borussia Mönchengladbachia edustava maalivahti siirtyy uutisen mukaan seuraan ensi kesänä.
Yhteisymmärryksen seurojen kesken...
Saksan Bundesliigan kolmantena kauden puolivälissä olevan Borussia Mönchengladbachin brasilialainen tähtipelaaja Raffael paljastaa olevansa valmis Saksan maajoukkueeseen, mikäli kutsu kuuluu.
Pelintekijä saapui Eurooppaan jo 18-vuotiaana eikä miehen kotimaan...
Espanjalaismedia uutisoi maanantaina laajasti Barcelonan havittelevan ensi kauden maalivahdikseen Borussia Mönchengladbachin Marc-André ter Stegeniä. Barcelonan kykyjenetsintäosaston johtaja Albert Valentin kävi seuraamassa sunnuntaina 21-vuotiaan Saksan maajoukkuemaalivahdin otteita pelissä...
Espanjalaisen radiokanava Cadena SER:in mukaan katalonialaisjätti FC Barcelona on tehnyt valintansa ensi kauden ykkösmaalivahtinsa suhteen. Victor Valdés on jo hyvissä ajoin ilmoittanut jättävänsä seuran kuluvan kauden jälkeen ja...
Huuhkajien keskikenttämies Alexander Ring edusti vielä viime kaudella bundesliigaseura Mönchengladbachia, joka perjantai-iltana starttaa uuteen bundesliigakauteen vierailemalla triplamestari Bayern Münchenin luona.
Müncheniläiset pesivät juuri vastikään Gladbachin...
Bundesliigajoukkue Borussia Mönchengladbachin organisaatioon heinäkuun alussa siirtynyt lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti Joel Mero haluaa taistella tiensä mahdollisimman nopeasti edustusjoukkueen ryhmään.
FC Lahdesta Saksaan siirryttyään Joel Mero...
FC Lahdessa alkukauden pelannut Joel Mero debytoi sunnuntaina Saksan Bundesliigan joukkueen Borussia Mönchengladbachin miehistössä.
Mero, 18, pelasi avauksessa ensimmäisen jakson, kun Gladbach nuiji treenipelissä viidennen...