Ajaxin harjoitusottelu Hertha Berliniä vastaan sai pelottavan käänteen, kun hollantilaispuolustuja Daley Blind tuupertui kentän pintaan ottelun loppuhetkillä. Blindin joukkuetoverit riensivät auttamaan häntä, ja kaikeksi...
Ajaxin leirissä koettiin keskiviikkona iloinen asia, kun amsterdamilaisjoukkueen luottotoppari Daley Blind palasi pelikentille parin kuukauden tauon jälkeen Hollannin Cupin ottelussa Vitessea vastaan.
Blind oli ollut...
Toisen polven Hollannin maajoukkuepelaaja Daley Blindin uran jatkuminen on vaarassa. Blind koki huimausta joulukuun 10. päivä pelatussa Mestarien liigan ottelussa, ja joulun alla tehdyissä tutkimuksissa selvisi,...
AFC Ajax tiedottaa, että luottotoppari Daley Blind joutuu joksikin aikaa sivuun. 29-vuotiaan Blindin poissaolo johtuu sydänlihastulehduksesta.
Blind joutui tutkimuksiin, sillä hän alkoi kärsiä huimauksesta Mestarien liigan lohkovaiheen...
AS Roman urheilujohtajan Monchin mukaan he kieltäytyivät mahdollisuudesta hankkia Manchester Unitedin hollantilaispuolustaja Daley Blind.
Blind, 27, oli tammikuun siirtoikkunan loppuvaiheilla vahvasti yhdistettynä Romaan, joka oli...
Manchester Unitedin entinen manageri Louis van Gaal kehottaa joukkueen hollantilaispuolustaja Daley Blindiä siirtymään Barcelonaan.
Vähälle peliajalle Unitedissa jäänyt Blind, 27, on viime aikoina ollut siirtohuhuissa...
Tiistaina Viasatin Mestarien liiga -lähetyksessä nähtiin merkillinen tapahtumasarja. Studiovieras Pasi Rautiainen jätti studion kesken lähetyksen.
Rautiainen ei ollut samaa mieltä Manchester Unitedin ja Moskovan TsSKA:n...
Manchester United kaatoi eilen illalla Mestarien liigassa Benfican maalein 2-0.
15. minuutilla Anthony Martial epäonnistui rangaistuspotkussa. Tuolloin tilanne oli maaliton. 78. minuutilla ManU:lle vihellettiin toinen...
Turkin suurseura Fenerbache harkitsee tekevänsä tarjouksen Manchester Unitedin hollantilaispuolustajasta Daley Blindistä, kertoo Talksport.
Blind, 27, on toistaiseksi saanut vaihtelevasti vastuuta kuluvalla kaudella. Hän on pelannut...
Manchester Unitedin Phil Jones on saanut kahden ottelu pelikiellon ja Daley Blind sakkorangaistuksen UEFA:n dopingia koskevien sääntöjen rikkomisesta, kertoo ESPN FC.
Syytökset United-duoa kohtaan nousivat...
Manchester Unitedin puolustaja Daley Blind lisäsi Instagramiin kuvan, jonka kuvateksti herätti hilpeyttä seuraajissa.
Pr-henkilö kysyi hollantilaiselta puolustajalta, voisiko hän lisätä uuden kuvan Instagram-tililleen, jossa hänellä...
Manchester Unitedin manageri Jose Mourinho on kauppaamassa puolustajat Luke Shawn ja Daley Blindin muihin maisemiin kesällä.
Football365-sivuston mukaan kaksikko ei mahdu Mourinhon pitkän tähtäimen suunnitelmiin.
Shaw...
Manchester United matkustaa 20 miehen voimin ranskaan kohtaamaan St. Etiennen Eurooppa-liigassa. Yksi kallis mies on kuitenkin joukosta poissa.
Southamptonista aikanaan 37,5 miljoonalla eurolla hankittu...
Manchester Unitedin peli on lukossa; ei kulje Valioliigassa, eikä Eurooppa-liigassa. Torstain tappio Fenerbachelle oli paha takaisku.
Entinen ManU-tähti Paul Scholes on huolissaan seuran tilasta.
- Nämä...
Manchester United on Mirror-lehden mukaan tarkkaillut Atletico Madridin keskuspuolustaja Jose Maria Gimeneziä. Uruguaylaistoppari oli tarkkailun alla viime tiistaina pelatussa Mestarien liigan ottelussa PSV - Atletico Madrid.
Jose...
Interin uusi päävalmentaja Frank de Boer haluaa Manchester Unitedin Daley Blindin seuraan.
La Gazzetta dello Sportin mukaan Blind on yksi de Boerin ykköstavoitteista – se...
Manchester Unitedin rosterissa on edelleen valtava määrä laatupelaajia, mutta läheskään kaikki heistä eivät mahdu manageri Jose Mourinhon suunnitelmiin. Mourinho onkin päättänyt pistää myyntiin ainakin...
Kaksi vuotta sitten Manchester Unitediin liittynyt Daley Blind haluaa jatkaa joukkueen vahvuudessa.
Blindin nimi on pilkahdellut esiin siirtohuhujen yhteydessä. Hän oli entisen ManU-manageri Louis van Gaalin luottomiehiä,...
Skotlantilaisen Daily Recordin toimittajalla Duncan Castlesilla on hyvät välit Manchester Unitedin managerin Jose Mourinhon lähipiiriin. Hän tietää, ketkä pelaajat ovat lankulla.
Castlesin mukaan lankulla ovat...
Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Daley Blind kertoo olevansa pettynyt Louis van Gaalin potkuihin, joista ManU tiedotti maanantain. Hollantilaisluotsin korvaajaksi uskotaan tulevan Chelseasta nyt päättyneen kauden puolivälissä potkut saanut Jose Mourinho.
-...
Louis van Gaal jätti viikonlopun Valioliiga-ottelussa Hollannin maajoukkueduon Daley Blindin ja Memphis Depayn penkille. ManU kaatoi vieraissa Evertonin 3-0-lukemin.
- Pelaajavalintoihin vaikuttaa pelisuunnitelmamme, vastustajan laatu...
ManU-topparina eritoten uraltaan muistettu Rio Fernand ihmettelee ex-seuransa nykyisen miehistön peluutusta.
Louis van Gaal on käyttänyt Daley Blindiä nyt topparina, kun viime kaudella hän pelasi...
Englantilaisjätti Manchester United saattaa joutua pelaamaan maanantain FA Cupin ottelunsa ilman ykköshyökkääjänsä Robin van Persietä.
Amerikkalaissivusto ESPN kertoo verkkosivuillaan, että ManU saattaa joutui pelaamaan maanantaina...
Englannin Valioliigassa kolmantena majaileva Manchester United hakee helpotusta pelaajatilanteeseensa.
United kertoo verkkosivuillaan, että seura on kutsunut 20-vuotiaan keskikenttäpelaajansa Nick Powellin takaisin "punaisten paholaisten" pelaajaryhmään neljän...
Louis Van Gaalin mukaan Daley Blindin toipumisajasta tulee viikkojen mittainen.
Manchester Unitediin täksi kaudeksi siirtynyt Blind on lukeutunut heti alusta asti manageri van Gaalin tärkeimpiin sotaratsuihin. Seuraavat...
Manchester United on saanut lisää loukkaantumishuolia viikonlopun Arsenal-ottelun alla.
Daily Express -lehden mukaan Daley Blind loukkaantui Hollannin pelatessa EM-karsintaottelua Latviaa vastaan. Blind piti ottaa pois...
Amsterdamin Ajax on vahvistanut virallisestikin Hollannin maajoukkuepuolustajan Daley Blindin siirtyvän Manchester Unitediin.
24-vuotias laitapuolustaja on noussut raketin lailla ensin Ajaxin vakiomieheksi ja myös esiintyi vakuuttavasti...
Daily Mailin hollantilaislähteiden mukaan Ajaxin Daley Blind on matkalla Manchester Unitedin riveihin.
Lähteen mukaan Ajax on jo suostunut 14 miljoonan punnan kauppaan ja edessä on...
Hollannin MM-miehistössä vahvasti esiintynyttä laitapuolustajaa Daley Blindia pidettiin siirtomarkkinoiden kuumana nimenä. Toisen polven huippufutari nousi viime kaudella ensin Ajaxin ykkösmiehistön avainpelaajaksi ja jatkoi tästä...
Manchester United on Daily Mail -lehden mukaan valmis sijoittamaan Louis van Gaalin miehistöön jopa 80 miljoonaa puntaa.
Unitedilla on kolme miestä tähtäimessä: Real Madridin Angel...