Qatarin MM-kisaisännyys vuonna 2022 on herättänyt polemiikkia valinnastaan lähtien. Kisojen lähestyessä moni lienee hiljalleen hyväksynyt piskuisen, mutta upporikkaan öljyvaltion turnausjärjestäjyyden. Isäntävalinnan eettisyys nousi kuitenkin...
82-vuotias FIFA:n entinen puheenjohtaja Sepp Blatter ei hyväksy hänen erottamisestaan kattojärjestön johdosta vuoden 2015 lopussa, eikä liioin häntä vastaan esitettyjä korruptiosyytöksiä. Sveitsiläinen ehti johtaa FIFA:a...
FIFA:n entinen johtaja Sepp Blatter kertoi toivovansa, että Marokosta tulee vuoden 2026 MM-kisojen isäntämaa. Päätös kisaisännyydestä tehdään ensi kesänä. Marokon kanssa isännyydestä mittelee Pohjois-Amerikan...
Yhdysvaltojen naisten A-maajoukkueen entinen maalivahti Hope Solo syyttää kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan entistä puheenjohtajaa Sepp Blatteria seksuaalisesta ahdistelusta.
Solo, 36, kertoi portugalilaisen Expresso-lehden haastattelussa, että Blatter,...
Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan entinen presidentti Sepp Blatter on kutsuttu ensi vuoden Venäjän maailmanmestaruusturnaukseen maan presidentin Vladimir Putinin toimesta.
Blatter oli Fifan johdossa 17 vuotta, kunnes...
Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA kärsi viime vuonna noin 350 miljoonan euron tappiot ja täksi vuodeksi lukeman on odotettu nousevan noin 470 miljoonan euron suuruiseksi, kertoo...
FIFA kertoi perjantaina, että se on suorittanut 22 kuukauden ajalta sisäistä selvitystä korruptiosta ja rikollisesta toiminnasta. Kansainvälisen jalkapalloliiton maine on ryvettynyt vuoden 2015 korruptioskandaalin...
Entinen FIFA:n puheenjohtaja Sepp Blatter ei saanut armoa urheilun vetoomustuomioistuimessa CAS:issa.
Hän valitti tuomiostaan, jonka mukaan hänellä ei ole asiaa kuuteen vuoteen jalkapallotehtäviin.
Blatter ehti olla...
Entinen FIFAn puheenjohtaja Sepp Blatter on antanut kovia syytöksiä argentiinalaiselle La Nacion -lehdelle.
Blatter on hyllytetty FIFAn toiminnasta, sillä häntä tutkitaan korruptiosyytöksistä. Blatter edelleen vannoo...
Suuren yleisön mielissä lähinnä korruptioon, opportunismiin ja epärehellisyyteen yhdistetty kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n entinen puheenjohtaja Sepp Blatter määrättiin hiljattain kuuden vuoden toimitsijakieltoon epäeettisistä toimistaan jalkapalloliitossa ja vuoden...
Viime vuonna kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n puheenjohtajan pestistä hyllytetty Sepp Blatter täytti tänään pyöreitä vuosia, mutta FIFA jätti liki 20 vuotta johtajanaan toimineen ja yhteensä yli 40 vuotta...
Sveitsiläis-italialainen Gianni Infantino on valittu tänään Fifan uudeksi puheenjohtajaksi. Miehen ensimmäinen kausi kestää vuoteen 2019 saakka.
Uefassa pitkään työskennellyt Infantino kukisti niukkana ennakkosuosikkina pidetyn sheikki Salman bin...
Kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n vetoomuskomitea vahvisti FIFA:n puheenjohtajan Sepp Blatterin sekä Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n puheenjohtajan Michel Platinin toimitsijakiellon, mutta lyhensi kiellon kestoa.
Yli miljoonan euron "epälojaalista" rahansiirrosta toimitsijakiellon viime...
Viime joulukuussa kahdeksan vuoden toimitsijakieltoon asetettu, yhä nimellisesti Euroopan jalkapalloliiton UEFA:n puheenjohtajana toimiva Michel Platini esitti tänään vetoomuksensa toimitsijakiellon kumoamiseksi FIFA:n päämajassa Zyrichissä. Hän...
Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n eettinen valiokunta langetti maanantaina 21.12. FIFA:n puheenjohtaja Sepp Blatterille ja UEFA:n puheenjohtajalle Michel Platinille kahdeksan vuoden toimintakiellot jalkapallon parissa.
Päätös vaikuttaa merkittävästi...
Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Sepp Blatter ja Euroopan jalkapalloliiton Uefan puheenjohtaja Michel Platini ovat saaneet kahdeksan vuoden toimitsijakiellon Fifan eettiseltä komitealta. Kielto kattaa kaiken...
Kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n hyllytetty puheenjohtaja Sepp Blatter kielsi syyllistyneensä korruptioon FIFA:n eettisen komitean kuulemistilaisuudessa torstaina.
Lahjus- ja korruptioskandaalin ravisteleman FIFA:n eettinen komitea asetti lokakuussa Blatterin...
Venäjän presidentti Vladimir Putin toivoo Sepp Blatterin saavan Nobelin rauhanpalkinnon.
Korruptiosta syytetylle jalkapalloliitto Fifan puheenjohtajalle Blatterille pitäisi Putinin mukaan myöntää rauhanpalkinto. Putinin mielestä Blatter on...
UEFA:n puheenjohtaja Michel Platinin valitus 90 päivän mittaisesta toimitsijakiellostaan ei ole mennyt läpi urheilun oikeusturvalautakunnassa CAS:ssa eli alkuperäinen päätös pysyy voimassa.
60-vuotias futispamppu sai lokakuussa...
Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan toimintakieltoon langetettu puheenjohtaja Sepp Blatter oli vakavassa tilassa vain pari viikkoa sitten.
Blatter, 79, kiikutettiin marraskuun alussa sairaalahoitoon. Goal.com-sivuston mukaan korkea stressitila...
Tällä hetkellä hyllytettyjä FIFA-pomoa Sepp Blatteria, 79, ja UEFA-pomo Michel Platinia, 60, uhkaa peräti seitsemän vuoden mittaiset toimitsijakiellot, jos heidät katsotaan syyllisiksi korruptioon.
- FIFA:n...
FIFA:n puheenjohtajaa Sepp Blatteria, 79, ollaan erottamassa torstaina 90 päivän ajaksi tehtävistään. Miehen asemaa oli käsitelty kattojärjestön kokouksessa.
Asiaa puolsi FIFA:n eettisen komitean suositus erottamisesta....
Kolme jättisponsoria on jo ehtinyt vaatia Sepp Blatterin eroa. Fifan puheenjohtaja ei silti painostuksesta ole taipunut.
Kolme FIFA:n suurinta sponsoria - Coca Cola, McDonald's ja...
Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on järjestänyt tiedotustilaisuuden koskien uutta puheenjohtajavaalia. Uusi vaali järjestetään 26. helmikuuta 2016.
Lehdistötilaisuus keskeytyi, kun koomikko Simon Brodkin ryntäsi eturiviin ja heitti Fifan nykyisen...
Yhdysvaltain senaatti kutsui Fifan puheenjohtaja Sepp Blatterin kuultavakseen koskien järjestön korruptiovyyhtiä.
Blatter ei Reutersin mukaan vastannut pyyntöön itse, mutta Fifa hoisi asian nokkamiehensä puolesta varsin reippaasti.
- Senattori...
- Se oil ainoa tapa saada painetta pois FIFA:lta ja työntekijöiltäni sekä myös sponsoreilta. Poistaa FIFA ja itseni tulilinjalta, selvitteli väistyvä puheenjohtaja Sepp Blatter...
Klaus Stöhlker, joka oli yksi Sepp Blatterin virallisista neuvonantajista voitokkaasti päättyneessä vaalikampanjassa, on kertonut australialaiselle Sky Newsille Fifa-puheenjohtajan harkitsevan vakavasti jatkoa jalkapalloliiton nokkamiehenä.
- Tällä hetkellä ei ole vakuuttava...
Englannin jalkapalloliiton puheenjohtaja Greg Dyke otti ilolla vastaan Sepp Blatterin, 79, tiistaisen eroilmoituksen.
Blatter oli vasta perjantaina valittu jatkokaudelle, mutta ilmoitti nyt erostaan. FIFA:n johtohenkilöistä...
FIFA:n puheenjohtaja Sepp Blatter on tiistaina ilmoittanut jättävänsä pestinsä.
Blatter voitti viimeisimmät puheenjohtajavaalit vasta viime perjantaina. Vuodesta 1998 FIFA:n peräsimessä ollut Blatter ei aio näin...
Silmukka FIFA:n puheenjohtaja Sepp Blatterin ympärillä on kiristymässä. FIFAN johtohenkilöitä istuu pidätettynä ja nyt epäilyjä on alkanut nousta virallisesti myös puheenjohtajaa itseään kohtaan. Vai...