Tagi: Belgia

20. MM-kisapäivä: Puolivälierät käyntiin kahdella huippuottelulla – kokoonpanoissa kysymysmerkkejä

MM-kisojen välipäivät ovat viimein ohi. Kahden päivän tauko on varmasti tuntunut monille pitkältä, mutta onneksi tarjolla on ollut muun muassa runsaasti kotimaista jalkapalloa. Tänään luvassa...

Belgian pakki joutuu kohtaamaan MM-kisoissa seurakaverinsa Neymarin: ”En tiedä, miten hänet pysäytetään”

Belgian A-maajoukkueen laitapuolustaja Thomas Meunier saa MM-kisojen puolivälierässä vastaansa tutun kaverin, Brasilian tähtihyökkääjä Neymarin. Meunier ja Neymar edustavat kummatkin seuratasolla ranskalaista Paris Saint-Germainia. Perjantaina he...

Belgia kävi jo nöyryytyksen porteilla – lisäajan maali pelasti pitkän tappiottoman putken

Belgia voitti maanantaina Japanin 3-2 MM-kisojen neljännesvälierässä. Pelin ensimmäinen osuma nähtiin toisen jakson alussa, kun Gaku Shibasakin syöttö livahti Jan Vertonghenin ohi Genki Haraguchille. Japanilaislaituri...

Belgia jälleen ykkösnyrkillä liikkeelle – Kompany ottaa paikkansa puolustuksessa

Belgia ja Japani kohtaavat tänään maanantaina MM-kisojen neljännesvälierässä kello 21:00 Suomen aikaa. Japani selvisi jatkopeleihin sijoittumalla toiseksi tasaväkisessä H-lohkossa. Belgia taas marssi kolmella voitolla G-lohkon...

Belgialaisille luvassa ilmaisia televisioita, jos Belgia tekee 16 MM-kisoissa – tähtihyökkääjä otti haasteen vastaan

Belgialaislaituri Dries Mertens sanoo haluavansa takoa paljon maaleja MM-turnauksessa taatakseen ystävilleen ilmaiset televisiot. Belgialainen elektroniikkayritys Krefel on luvannut palauttaa rahat kaikille belgialaisille asiakkaille hiljattain ostetusta...

Päävalmentajalta paljastus: MM-joukkue ei ole harjoitellut rangaistuspotkuja ollenkaan

Japanin jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Akira Nishino paljastaa, ettei joukkue ole harjoitellut rangaistuspotkuja ollenkaan. Japani kohtaa Belgian tänään Venäjän MM-kilpailujen neljännesvälierissä. Nishinon mukaan rangaistuspotkujen harjoittelu on turhaa...

Belgia menee Japanin kustannuksella jatkoon – tuplaa voittosi upealla kertoimella!

Belgia-Japani Maanantaina 2.7 klo 21.00 MM-kisat Maanantai-illan päättävässä jalkpallokamppailussa Belgia pyrkii jatkamaan hyvin alkanutta MM-turnaustaan kaatamalla Japanin ja etenemällä näin turnauksen kahdeksan parhaan maan joukkoon.   Tulivoimainen Belgia Belgia...

18. MM-kisapäivä: Kuka on Brasilian oikea ykköstähti? – Belgialla ensimmäinen tosipeli

Venäjän MM-kisoissa pelataan tänään maanantaina kaksi neljännesvälierävaiheen ottelua. Sunnuntaina kisaisäntä Venäjä jatkoi porskuttamistaan kaatamalla Espanjan rangaistuspotkukilpailun päätteeksi. Joukkueet olivat vielä 120 minuutin jälkeen 1-1-tasatilanteessa. Venäjä...

Manchester United -tähdellä vain yksi suosikki MM-kisojen maalikuninkaaksi

Manchester Unitedin Alexis Sánchez toivoo joukkuetoverilleen Romelu Lukakulle MM-kisojen maalikuninkuutta. Belgian ykköshyökkääjä on alkulohkon jälkeen maalipörssissä Cristiano Ronaldon kanssa toisena yhden osuman Englannin Harry Kanea...

Video: Onko tässä MM-historian hauskin ja epäonnisin tuuletus? – ”Fortnite-tuuletukset ovat niin yliarvostetuja”

Belgia nappasi lohkovoiton torstaina voittamalla Englannin Adnan Januzajn osumalla maalein 1-0. Michy Batshuayin tuuletus ei jättänyt ketään kylmäksi. Batshuayi tuuletti osumaa potkaisemalla pallon noin metrin...

Belgian hyökkääjä kuittaili nololle tempaukselleen huimalla itseironialla – ”Fortnite-tuuletukset ovat yliarvostettuja”

Belgian hyökkääjä Michy Batshuayi varasti huomion torstain MM-kisojen lohkovaiheen päätöspelissä Englantia vastaan. Chelsea-kärki ei suinkaan ratkaissut 1-0-voittoa maalleen. Hyökkääjällä oli kuitenkin roolinsa Adnan Januzaj'n voittomaalissa. Tuulettaessaan...

Belgia G-lohkoon voittoon – kaavio tukee Englantia

Belgia varmisti G-lohkon voiton kaatamalla niukalla erolla Englannin. Red Devilsille riitti 1-0-lukemat. Voittomaalin naulasi toisen puoliskon alkuun Adnan Januzaj. Real Sociedadin laituri ohitti Danny Rosen...

Ei Harry Kanea tai Eden Hazardia – Englanti ja Belgia mylläsivät kokoonpanonsa täysin uusiksi

G-lohkon päätöspeli Englannin ja Belgian välillä on lähtökohdiltaan erikoinen. Häviäjälle tarjoutuu lähtökohtaisesti helpompi jatkokaavio pudotuspeleihin (lue lisää tästä). Nyt joukkueet ovat julkaisseet avauskokoonpanonsa illan otteluun....

Englannin entiseltä kapteenilta suoraa puhetta: Harry Kanen pitäisi aloittaa vaihtopenkiltä

Englanti kohtaa tänään, torstaina, Belgian alkulohkon viimeisessä ottelussaan. Pelissä on lohkovoitto, mutta toisaalta lohkokakkoselle saattaa olla hieman helpompi pudotuspelikaavio. Englannin entinen kapteeni Sol Campbell on...

Näin Englannin ja Belgian kisataival jatkuu pudotuspeleissä – katso eri skenaariot

Englanti ja Belgia pelaavat illalla kello 21 G-lohkon voitosta. Otimme selvää, miten kisat jatkuvat pudotuspeleissä lohkovoittajan ja toiseksi sijoittuneen osalta. Molempien joukkueiden päävalmentajat ovat vakuutelleet...

Englanti marssii lohkovoittoon Belgiaa vastaan – pelaa upea kerroin!

Englanti-Belgia Torstaina 28.6 klo 21.00 MM-kisat Viimeisetkin alkulohkot pelataan loppuun torstaina, jonka jälkeen siirrytään turnauksen pudotuspelivaiheeseen. Englanti ja Belgia ovat aloittaneet turnauksen hienosti ja ratkaisevat keskenään lohkovoiton....

15. MM-kisapäivä: Lepäävätkö Englannin ja Belgian suurimmat tähdet? – Kolumbia kovassa paikassa

MM-kisoissa on edetty jo siihen vaiheeseen, että lohkovaiheen viimeiset ottelut pelataan torstaina. Samalla ratkotaan viimeiset neljännesvälieräjoukkueet. Suurin mielenkiinto jatkopaikkojen kannalta on kello viiden otteluissa. Keskiviikkona...

Belgian ykköspyssy joutui huilaamaan harjoitukset – pelaako lohkon päätöspelissä?

Hyökkääjä Romelu Lukaku ei osallistunut tiistaina Belgian maajoukkueen harjoituksiin, kertoo FourFourTwo. Lukaku, 25, loukkasi nilkkansa MM-kisojen G-lohkon ottelussa Tunisiaa vastaan. Hän iski pelissä kaksi maalia. Ottelussa...

Jalkapallon MM: Englanti – Belgia | Jättikerroin 50,00 uusille asiakkaille

Englanti ja Belgia kohtaavat torstaina jalkapallon MM-kisoissa. Unibet tarjoilee otteluun jättikertoimen 50,00 uusille asiakkaille. Jättikerroin 50,00 on kohteeseen "molemmat joukkueet tekevät maalin". Näin kohde osuu,...

Belgialta kolme pelaajaa sairastuvalle – viimeiseen lohkopeliin luvassa ”isoja muutoksia”

Belgian A-maajoukkueen päävalmentaja Roberto Martínez vahvisti lehdistötilaisuudessa, että joukkueen kapteeni Eden Hazard ja hyökkääjä Romelu Lukaku loukkaantuivat MM-lohkopelissä Tunisiaa vastaan lauantaina. Kumpikin iski kaksi maalia...

Belgia jatkoi rymistelyään MM-kisoissa – Ronaldo sai seuraa maalipörssin kärkeen

Belgia otti lauantaina toisen voittonsa Venäjän MM-kisoissa kaatamalla Tunisian 5-2. Se voitti ensimmäisessä lohkopelissään Panaman 3-0. Lauantain ottelun ensimmäinen osuma syntyi jo kuudennella minuutilla, kun...

Tarraako Belgia kiinni jatkopaikkaan? Katso avauskokoonpanot

Lauantain ensimmäisessä ottelussa kohtaa avausottelunsa 3-0-voittanut Belgia ja Englannille niukasti hävinnyt Tunisia. Belgialle voitto takaisi lähes varman jatkopaikan ja hyvät lähtökohdat viimeiseen otteluun Englantia vastaan....

10. MM-kisapäivä: Saksalla kasvojen pesun paikka – jatkopaikkoja jaossa

Tänään lauantaina Venäjän MM-kisoissa pelataan kolme ottelua. Brasilia nappasi eilen avausvoittonsa turnauksessa kukistamalla Costa Rican 2-0. Molemmat ottelun osumista syntyivät vasta 90 minuutin täytyttyä, ja...

5. MM-kisapäivä: Belgia ja Englanti aloittavat urakkansa – jatkaako Ruotsi Pohjoismaiden hyviä otteita

Maanantaina on luvassa MM-kisojen viides pelipäivä. Käyntiin potkaistaan muun muassa G-lohko, jonka lisäksi naapurimaamme Ruotsi pelaa ensimmäisen ottelunsa. Muut kisoihin selvinneet Pohjoismaat Islanti ja...

Perillä asioista? MM-joukkueen valmentaja ei tiennyt, kuka on Eden Hazard

Chelsean ja Belgian maajoukkueen tähtilaituri Eden Hazard on tuttu nimi lähes kaikille jalkapalloa seuraaville. Häntä vastaan pelanneet puolustajat eivät ainakaan ole unohtaneet 173-senttistä kikkakonetta. Hazard...

TOP 5 -maailmanmestarisuosikit – vanhoja tuttuja finaaliin?

Jalkapallon MM-kisoja on pelattu ennen Venäjän turnausta 20 kertaa, mutta mestaruutta on juhlinut toistaiseksi vasta kahdeksan maata. Viisi mestaruutta voittanut Brasilia on ollut suurin...

Belgia selvisi säikähdyksellä – tähtipelaajan tärsky pelkkä kolhu

Belgia pelasi maanantai-iltana onnistuneen MM-kisojen kenraaliharjoituksen, kun kisoissa niin ikään pelaava Costa Rica kukistui maalein 4-1. Vaikka hyökkäyspeli sujuikin kuin tanssi, ei ottelusta silti...

Mitkä joukkueet lähtevät parhaassa vireessä MM-kisoihin? – Kärkiviisikko voi yllättää

Venäjän MM-kisat käynnistyvät torstaina, kun turnausisäntä kohtaa avausottelussa Saudi-Arabian. Kisojen suurimmiksi ennakkosuosikeiksi on povattu hallitsevaa mestaria Saksaa ja Brasiliaa, mutta turnausmaiden joukossa on joukkueita, joiden...

Belgia myllyttää Costa Rican kotonaan – rahat tuplasti takaisin ilman riskiä!

Belgia-Costa Rica Maanantaina 11.6 klo 21.45 Ystävyysottelu Belgia ja Costa Rica kohtaavat viimeisessä ottelussa ennen MM-kisoja. Belgia on löytänyt loistavan vireen ennen kisoja, Costa Rican kone...

MM-kisat 2018 -ennakko – lohko G: Hukkaako Belgia taas mahdollisuutensa? Miten käy Englannin?

MM-kisojen G-lohkosta on tulossa mielenkiintoinen näytös. Paperilla on kaksi selvästi parempaa ja kaksi heikompaa joukkuetta. Englantia on läpi jalkapallohistorian pidetty parempana maajoukkueena kuin mitä se...