Koronapandemia sai aikaan jalkapallomaailmassa senkin harmillisen takaiskun, että lajin arvostetuin henkilökohtainen palkinto Ballon d'Or päätettiin jättää tänä vuonna jakamatta. Päätös katkaisi 64-vuotisen perinteen, sillä...
On päivänselvää, että toisen tai kolmannen polven jalkapalloilijoita seurataan aina tavallisia tallaajia tarkemmin. Riippumatta siitä, onko näillä edellytyksiä aivan terävimmälle huipulle. Nimi voi olla...
Liverpoolin manageri Jürgen Klopp on otettu maanmiehensä Franz Beckenbauerin lausumista kehuista.
Saksan jalkapallon suurlegenda Beckenbauer muistetaan erityisesti ansioistaan maajoukkueessa ja Bayern Münchenissä.
Liverpool ja Bayern München...
Jotkut jalkapallohistorian parhaista pelaajista eivät ole onnistuneet täyttämään heihin kohdistuneita odotuksia MM-kisoissa. Jotkut puolestaan saavat itsestään parhaiten irti juurikin kuningaslajin tärkeimmässä turnauksessa vaikka eivät...
Bayern Münchenin puolustuksen monitoimimies Joshua Kimmich nousi todellisen legendan rinnalle, kun Saksa kaatoi maanantaina MM-karsinnassa Norjan peräti 6-0.
Kimmich, 22, pelasi totuttuun tapaan täydet minuutit...
Saksa löylytti vieraskentällä MM-karsinnoissa San Marinoa maalein 0-8 viime viikolla. Saksan tähtihyökkääjä Thomas Müller antoi kyseenalaisia kommentteja ottelun jälkeen San Marinon tasosta, johon maan jalkapallomaajoukkueen...
Sveitsiläiset syyttäjät ovat kertoneet BBC:lle, että saksalaista jalkapallolegendaa Franz Beckenbaueria tutkitaan parhaillaan osana isoa lahjontavyyhtiä.
Maaliskuussa FIFA alkoi tutkia kuutta miestä, joiden epäillään olevan osallisina...
Saksan maajoukkuekapteenilla Bastian Schweinsteigerilla on takanaan vaikea debyyttikausi Valioliigan Manchester Unitedissa.
Päävalmentaja Joachim Löw päätti kuitenkin valita loukkaantumisista koko kauden kärsineen keskikenttämiehen EM-kisamiehistöönsä.
Schweinsteigerin rooli joukkueen kapteenina...
Jalkapallolegenda Franz Beckenbauer on antanut arvionsa kesän EM-kisojen suurimmista suosikeista.
Kahdesti Euroopan parhaaksi jalkapalloilijaksi valittu Beckenbauer nostaa kolme maata muiden yläpuolelle.
Mustiksi hevosiksi Beckenbauer povaa Belgiaa...
FIFA on avannut tutkinnan koskien vuoden 2006 MM-kisahakua. Kisat pelattiin Saksassa ja jälkikäteen on ollut viitteitä vilunkipelistä kisojen saamiseksi, mitä nyt aletaan tutkia virallisesti.
Saksa...
Saksalaisen futiksen kautta aikojen eittämättä suurin persoona Franz Beckenbauer täyttää tällä päivämäärällä 70 vuotta. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista pelaajista.
Elegantista pelityylistään saadulla lempinimellä...
Saksalaisen jalkapallon suurin legenda ja Bayern Münchenin kunniapuheenjohtaja Franz Beckenbauer katsoo, että Dortmundin ja Saksan maajoukkueen profiilitopparin Mats Hummelsin kannattaa vaihtaa seuraa pikimmiten.
Hummels kertoi...
Hollantilainen jalkapallolegenda Johan Cruyff pitää Barcelonaa yhä suurempana seurana kuin Bayern Müncheniä vaikka saksalaisseura näyttää toistaiseksi nousseen Euroopan ykkösseuraksi.
Barcelonassa sekä pelaajana että valmentajana toiminut...
Bayern Münhenin seuraikoni Franz Beckenbauer hämmentää osaltaan siirtosoppaa Dortmundin tähtihyökkääjän Marco Reusin ympärillä.
Reusia on huhuissa viety Mario Götzen ja Robert Lewandowskin viitoittamaa tietä Dortmundista...