Barcelona kiinnittää Luis Suarezin pitkällä jatkosopimuksella, seuran puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu kertoo.
– Suarezin sopimus uudistetaan nyt. Sopimus on jo tehty, ja enää puuttuu muutamia pieniä yksityiskohtia,...
FC Barcelonan nykyisen päävalmentajan Luis Enriquen sopimus päättyy kuluvan kauden päätteeksi. Barcelona on jo valmistautunut Calciomercaton mukaan aikaan Enriquen jälkeen.
Lehden mukaan espanjalaiset lähteet ovat...
Espanjalaislehti Marca kertoo Lionel Messin kieltäytyneen jatkosopimuksesta heinäkuussa.
Syynä kieltäytymiseen olisi tiettävästi ollut Messin veronkiertosyytteiden tuoma epävarmuus tulevaisuudesta. Heinäkuussa Messi tuomittiin lopulta pitkään ehdolliseen tuomioon.
Marcan mukaan sopimuksesta kieltäytymisen taustalla...
FC Barcelona kiistää huhut, että Luis Suarez olisi siirtymässä pois seurasta.
Viikolla uutisoitiin, että Manchester United olisi valmis maksamaan Suarezista uuden ME-summan, jopa 180 miljoonaa...
Chelsea-hyökkääjä Pedro myöntää käyneensä keskusteluja entisen seuransa Barcelonan kanssa paluusta Barca-paitaan.
Kesällä Pedro oli ehtinyt pelata Chelseassa vasta yhden kauden verran, mutta Barcelonan puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu...
FC Barcelonan presidentti Josep Maria Bartomeu kertoo, että heillä ja Lionel Messillä on voimassa ikuinen sopimus.
Seura valmistautuu jatkosopimuksen tekemiseen Messin kanssa lähikuukausien aikana.
Nykyinen sopimus...
Barcelonan presidentti Josep Maria Bartomeun mielestä Valioliiga asettaa seuralle kovemman haasteen kuin Real Madrid.
Tällä hän viittaa Englannin pääsarjan yhä kasvavaan taloudellisen mahtiin, kun ensi...
Huhut Lionel Messin ja Neymarin tulevaisuudesta ovat mediassa arkipäivää. Varsinkin nyt, kun moni media uumoilee Pep Guardiolan yrittävän saada entisiä pelaajiaan uuteen seuraansa Manchester...
FC Barcelonan puheenjohtaja Josep Maria Bartomeun mukaan Lionel Messi on hyvässä vauhdissa kuntoutumisessaan.
El Clásico pelataan marraskuun 21. päivä. Messi kärsi polvivamman syyskuun 26. päivä...
Lionel Messi on monen osaamisen erikoismies, mutta ei rangaistuspotkujen.
Tilastojen mukaan yksikään muu pelaaja La Ligassa ei ole hukannut niin paljon yksitoistametrisiä kuin argentiinalainen viimeisen...
Josep Maria Bartomeu on valittu uudella kaudelle FC Barcelonan puheenjohtajana.
Tammikuusta 2014 lähtien seuran johdossa ollut Bartomeu sai 25 823 ääntä. Joan Laporta sai tukea...
Barcelonan nykyinen puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu kertoo agentti Mino Raiolan väittäneen hänelle, että Zlatan Ibrahimovic, joka on Raiolan asiakas, kertoi Raiolalle "lyövänsä vielä Guardiolaa jonain päivänä", kertoo...
FC Barcelona puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu ei pitänyt viikonlopun Malaga-tappiosta. Joka tapauksessa seuralla riittää paljon muutakin pähkäiltävää - kuten ensi viikon Mestarien liiga ja...
Espanjalaisjätti FC Barcelonan presidentti Josep Maria Bartomeu kävi paikallisen Radio Catalunyan haastattelussa. Bartomeu avasi juttutuokionsa aikana muun muassa katalonialaisseuran ja sen tähtihyökkääjän Lionel Messin...
Barcelonan puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu kiistää tiukasti kaikki viime aikoina velloneet väitteet Lionel Messin tyytymättömyydestä ja yleisestä epäjärjestyksestä joukkueen sisällä.
Bartomeu vakuuttaa tiukasti ettei mitään...
Barcelonan puheenjohtaja Josep Bartomeu on aloittanut psykologisen sodankäynnin suurhankintoja kesällä tehneen Real Madridin suuntaan. Bartomeun mukaan klassinen verivihollinen ei olekaan ykkösijalla Barcelonan rinnalla kilvoittelemassa...
FC Barcelonan puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu ei ole huolissaan tähtisuojattinsa Lionel Messin tilanteesta. Argentiinalainen uhkasi taannoin jopa lähdöllä seurasta, mutta seurapomon mukaan nuo sanat...
The Telegraph -lehti tietää kertoa, että Lionel Messi on nousemassa maailman parhaiten palkatuksi jalkapalloilijaksi. FC Barcelona aikoo sitoa miehen pitkäaikaisella sopimuksella ennen kesällä pelattavia...
Barcelona-pomo Josep Maria Bartomeu on aikeissa tarjota joukkueen päävalmentaja Gerardo Martinolle yhden vuoden jatkoa sopimukseensa.
Martinon nykyinen sopimus ulottuu kesään 2015. Vielä luotsin jatkosta ei...
Uusi Barca-pomo Josep Maria Bartomeu uskoo, ettei Lionel Messi halua lähteä pois katalonialaisjätistä.
Huhujen mukaan PSG olisi valmis houkuttelemaan argentiinalaistähden riveihinsä, mutta Bartomeu ei tähän...
FC Barcelona on päättänyt neuvottelut menestyksekkäästi keskikenttäpelaaja Andres Iniestan kanssa, kertoo espanjalaislehti Marca.
Marcan mukaan seuran varapuheenjohtaja Josep Maria Bartomeu on ilmoittanut asiasta. Sopimus on...