Tagi: AS Roma

Markkasen Mestarien liiga –ennakko: Kaikkien katseet Roomaan

Kahden lohkon jatkajat ovat vielä ratkomatta Mestarien liigan alkulohkojen viimeisenä pelipäivänä. AS Roma, Manchester City ja TsSKA Moskova jahtaavat tasapisteissä E-lohkon toista paikkaa, ja...

ManU haluaa Serie A -pelaajan jo tammikuussa – Manchester Cityllä roolinsa siirtokuvioissa

Manchester United pyrkii vahvistamaan rivejään AS Roman Kevin Strootmanilla jo tammikuussa. Hollantilainen kuuluu Hollannin maajoukkuerinkiin. 24-vuotias kovaluinen keskikenttämies ei kuitenkaan pelannut nykyisen ManU-luotsin Louis van...

Arsenal yhdistetty Italian maajoukkuekärkeen

Arsenal on kiinnostunut AS Roman hyökkääjästä Mattia Destrosta on sopinut neuvotteluisa pelaajan agentin kanssa mahdollisesta tammikuisesta siirrosta, kertoo The Sun. 23-vuotias kärkimies on pelannut kahdeksan...

Tottenham-puolustaja verivihollisen leiriin? – kiinnostusta myös Italiasta ja Saksasta

Italialaismedian mukaan Tottenhamin topparin Vlad Chiriches annetaan katsoa tammikuussa uutta osoitetta. Pelaajan perässä on muutamia seuroja, joista yksi on puolustuksen miehistövajauksesta koko kauden kärsinyt Arsenal...

Markkasen Mestarien liiga –ennakko: Eremenko jahtaa ”vuoden futistekoa Venäjällä”

Mestarien liigassa pelataan tällä viikolla alkulohkojen toiseksi viimeiset kierrokset. Jatkopaikan ovat varmistaneet Real Madrid, Borussia Dortmund, Bayern München, PSG, Barcelona ja Porto. Suomalaisten joukkueista...

Lähde: Hollannin maajoukkuemies sopinut jo siirtyvänsä ManU:un

Englantilaisen radiokanavan talkSportin verkkosivuilla uutisoidaan hollantilaisen toimittajan Hugo Brostin kertovan, että AS Roman hollantilaispelaaja Kevin Strootman olisi jo sopinut siirrosta ManU:un ex-maajoukkueluotsinsa Louis van...

Chelsean konkarivahti lähdössä Italiaan?

Chelsean kakkoseksi pudonnut konkarivahti Petr Cech, 32, on Evening Standard -lehden mukaan vahvasti matkalla Italiaan. Tshekkivahti on kertonut haluavansa yhä pelaavana roolin, mutta nykyseurassaan Thibaut...

Bayernin murskaamalla vastuksella uusi yritys: ”Kerran kymmenestä onnistuu”

AS Roma lähtee taistelemaan tutkainta vastaan Saksaan, kun joukkue kohtaa vieraissa Bayern Münchenin. Kotipeli Italiassa pari viikkoa sitten päättyi roomalaisten 1-7-tappioon samaa vastusta vastaan....

Markkasen Mestarien liiga –ennakko: Kuolemanlohko tiukentuu

Mestarien liigan alkulohkojen kolmannen kierroksen ehdoton kohokohta on AS Roman ja Bayern Münchenin kohtaaminen Roomassa. Vierailijat ovat E-lohkon kärjessä puhtaalla pelillä, ja Roma jahtaa...

AS Roma ikonista Mestarien liigan kaikkien aikojen vanhin maalintekijä

AS Roman ikonista Francesco Tottista tuli tiistaina Mestarien liigan historian vanhin maalintekijä, kun ampui pallon Manchester Cityn verkkoon. Totti on tiistaina 38 vuoden ja kolmen...

Markkasen Mestarien liiga –ennakko: Mitä PSG on ilman Zlatania?

Mestarien liigan alkulohkojen toinen kierros tarjoaa heti tiistain ratoksi todellisen herkkupalan, kun Paris St. Germain isännöi F-lohkossa FC Barcelonaa. Ottelu on illan ehdoton helmi...

Liverpool, Inter Milan, AS Roma ja AS Monaco rikkoneet UEFA:n taloudellista säännöstöä

UEFA tutkii seitsemää europeleihin osallistuvaa seuraa taloudellisen reilun pelin säännöstön rikkomisen vuoksi, tiedotti kattojärjestö torstaina. Seurat ovat Liverpool, Inter Milan, AS Monaco, AS Roma, Sporting...

Juventuksen kauden aloitus historiallisen hyvä – AS Roma ei pekkaa pahempi!

Kolme edellistä Italian mestaruutta voittanut Juventus on aloittanut Italian pääsarjakauden erinomaisesti ja johtaa sarjaa neljän kierroksen jälkeen voittosarjan turvin. Juventus voitti keskiviikkona Cesenan kotonaan 3-0-lukemin,...

AS Roma -ikoni missaamassa Mestarien liigan huippukamppailun

Mestarien liigaan muutaman vuoden tauon jälkeen palannut AS Roma aloitti kilpailun tulisesti, kun joukkue nuiji Venäjän mestarin TsSKA Moskovan avauskierroksella peräti 5-0-lukemin. Joukkue jatkaa otteluitaan...

AS Roma -ikoni asettanut tavoitteen: ”Seuraamme Atleticon esimerkkiä”

AS Roma pelaa pienen tauon jälkeen jälleen Mestarien liigassa. Joukkue joutui lohkoarvointoihin neljännestä arvontakorista, mikä tarkoitti kivikovaa lohkoa. Joukkue kohtaa avauspelissään Roman Eremenkon edustaman...

Italian pääsarjapelaajien palkat julki – katso mitä Huuhkajien työmyyrä tienaa!

Italialainen urheilulehti Gazzetta dello Sport julkaisi selvityksensä perusteella tehdyn jutun kaikkien Italian Serie A:ssa pelaavien futareiden palkoista. Sarjassa pelaa yksi suomalaispelaaja, Huuhkajien keskikentän työmyyrä Perparim...

Hankkiko Bayern München riidankylväjän? – ”Hän on myrkkyä joukkueelle”

AS Roman puheenjohtaja James Pallotta on arvostellut kovin sanankäänteinen seurasta Bayern Müncheniin jättisummalla siirtyneen topparin Mehdi Benatian. Bayern lähti yllättäen topparihankintaan, kun Javi Martinez loukkasi...

AS Roma hankki jo toisen Kreikan maajoukkuemiehen

Serie A:n mestarisuosikkeihin kuuluva AS Roma on hankkinut viikon sisään jo toisen Kreikan maajoukkuemiehen, kun seura ilmoitti Jose Holebasin siirtyvän heille. Holebas pelaa vasenta pakkia ja siirtyy...

AS Roma vahvisti hankkineensa Arsenalinkin havitteleman topparin

AS Roma on vahvistanut maanantai-iltana seuran hankkineen Kreikan maajoukkuepuolustaja Kostas Manolasin riveihinsä. 23-vuotias toppari paikkaa Bayern Müncheniin aiemmin päivällä kaupatun Mehdi Benatian jättämää aukkoa. Manolas oli...

Bayern München hankki topparivahvistuksen Italiasta

Bayern München tiedotti tiistaina, että marokkolaistoppari Mehdi Benatia siirtyy seuraan. 27-vuotias pelaaja siirtyy seuraan AS Romasta viiden vuoden sopimuksella. Mediassa on aiemmin puhuttu jopa 30 miljoonan...

AS Roma kaappamassa puolustajan Valioliiga-jätin nenän edestä?

Serie A:n kärkiseuroihin kuuluva AS Roma on kaappaamassa Arsenalinkin havitteleman kreikkalaistopparin Kostas Manolasin itselleen, Goal-sivuston mukaan. Lähteen mukaan pelaajan nykyseura Olympiakos olisi hyväksynyt roomalaisseuran 13...

Serie A -jätit hamuavat Manchester City -topparia

Italian Serie A:n viime kauden kaksi kärkiseuraa Juventus ja AS Roma hamuavat  Manchester Evening News -lehden mukaan Manchester Cityn topparia Matija Nastasicia, 21, riveihinsä. Serbian...

Chelsea vauhdittamassa suurhankintaa vaihtokaupalla – Fernando Torres lihoiksi?

Englantilaisen The Times -lehden mukaan Chelsea ja AS Roma suunnitelevat pelaajasiirtoa vaihtokaupalla vauhditettuna. Chelsea haluaa  Roomasta hyökkääjä Matteo Destron, joka kiinnostaa myös Tottenhamia. 23-vuotias Destro on...

Chelsea tekemässä jättitarjousta Serie A -puolustajasta?

Italiassa huhutaan siitä, että Valioliiga-jätti Chelsea olisi tekemässä hulppeaa tarjousta AS Romalle marokkolaispuolustajasta Mehdi Benatiasta, 27. Gazzetta dello Sport puhuu jopa 37,5 miljoonan euron tarjouksesta....

Hollannin maajoukkuemiehellä jättimäinen hintalappu – ”Jos he tekevät kolminumeroisen tarjouksen”

Sky Sportsin mukaan italialaisseura Roma on viestittänyt Manchester Unitedille, että se saa maksaa jättisumman Kevin Strootmanista. Roman päävalmentajan Rudi Garcia on lähteen mukaan kertonut englantilaisseuralle,...

Huippupuolustaja pysyy Italiassa – Chelsea ja Barcelona jäivät nuolemaan näppejään

AS Roman avainpakki Mehdi Benatia on kertonut seuran kannattajille pysyvänsä Stadio Olimpicolla. Benatia oli puhunut Roman fanien edessä joukkueen harjoitusleirillä Trigoriassa. Kannattajat olivat vaatineet bannerein marokkolaisen...

AS Roma haluaa Hollannin luottomiehen?

AS Roma on osoittanut kiinnostusta Aston Villan ja Hollannin puolustaja Ron Vlaaria kohtaan, raportoi Il Corriero dello Sport. Serie A -seura on valmis myymään Mehdi...

AS Roma hankki taas Mestarien liigan kokemusta – nyt haaviin AC Milan -peluri!

Italian Serie A:ssa kakkoseksi viime kaudella sijoittunut ja ensi kaudella Mestarien liigassa jälleen nähtävä AS Roma on vahvistanut rivejään monipuolisella Urby Emanuelsonilla 28. Hollantilaispeluri on Ajaxin...

Serie A:n kärkiseura hamuaa Sveitsin tähtipeluria

AS Roma on uutena joukkueena lähtenyt kilvoittelemaan Sveitsin maajoukkueen tähtipelaajan Xherdan Shaqirin palveluksista, kertoi mm. Italian Sky Sportsille työskentelevä toimittaja Gianluca Di Marzio kotisivuillaan. Shaqiri teki MM-turnauksessa kolme...

Chelsean jättänyt tähtipakki hylkäsi Liverpoolin tarjouksen – tässä on uusi seura

Puolustaja Ashley Cole edustaa jatkossa italialaisseura AS Romaa. Miehen uusi seura julkaisi Twitterissä lyhyen viestin: "Tervetuloa Roomaan, Ashley". The Daily Mailin mukaan Liverpool oli Colen perässä...