Tällä hetkellä lainalla 2. Bundesliigassa Dynamo Dresdenissä pelaava Eero Markkanen on jäänyt vähälle peliajalle niin AIK:ssa kuin lainapestillään Dynamo Dresdenissä.
Markkasen pelaajaoikeudet omistavassa AIK:ssa ei...
Seinäjoen Jalkapallokerho on tehnyt ensimmäisen uuden pelaajahankinnan kaudelle 2018, kun se solmi vuoden pelaajasopimuksen ruotsalaisen Anders Bååthin kanssa. Bååth on 26-vuotias keskikenttäpelaaja, joka on...
HJK:sta Allsvenskan-seura Halmstads BK:hon tammikuussa siirtyneen Nikolai Alhon pelit ruotsalaisseurassa päättyvät tähän kauteen. Alho teki seuran kanssa kahden vuoden sopimuksen tämän vuoden alussa.
- Odotimme...
Viime vuonna historiansa ensimmäistä kertaa Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla Allsvenskanissa pelannut Östersunds FK on kuluvan kauden Eurooppa-liigan suurin yllättäjä.
Torstaina Östersund kaatoi kotikentällään saksalaisen Hertha Berlinin...
IFK Norrköpingin avainpelaajiin kuuluva Simon Skrabb pelasi viime perjantaina uudessa roolissa Kalmaria vastaan. IFK sai tyytyä Kalmarin vieraana 1-1-tasatulokseen hallinnasta huolimatta.
Huuhkajien ryhmään viime maajoukkuetauolla kuulunut...
Petteri Forsellin edustama Örebro otti sunnuntaina komean kotivoiton Allsvenskania johtavasta Malmö FF:stä maalein 2-1. Örebron voittomaali tuli lisäajan toiselle minuutilla.
Forsell on jäänyt Örebrossa vielä pienelle...
IFK Norrköpingin suomalaispelaaja Simon Skrabb, 22, sai mahdollisuutensa avauskokoonpanossa Allsvenskanin ottelussa IK Sirius FK:ta vastaan sunnuntaina.
Skrabb käytti paikkansa loistavasti ja hänet valittiin 1-0-voittoon päättyneen...
Suomen A-maajoukkueen keskikenttäpelaaja Petteri Forsell siirtyy loppukauden kattavalla sopimuksella Ruotsin pääsarjan, Allsvenskanin, Örebrohon, kertoo Iltalehti.
Forsell, 26, matkasi uuden seuransa testiin heinäkuun lopulla ja toivoo...
Helsingin Jalkapalloklubissa kausina 2015 ja 2016 pelannut nigerialaispuolustaja Taye Taiwo on solmimassa sopimuksen Ruotsin pääsarjan, Allsvenskanin, jumbojoukkueen AFC Eskilstunan kanssa, kertoo Expressen.
Eskilstuna on 18...
Petteri Forsell sai tylyn kohtelun puolalaisessa pääsarjajoukkueessa Cracoviassa. Sopimus purettiin ilman päteviä syitä ja nyt asiaa etenee FIFAn käsiteltäväksi. Forsell harjoittelee tällä hetkellä Allsvenskan-seura Örebron kanssa,...
Suomen A-maajoukkueen keskikenttäpelaaja Petteri Forsell on parhaillaan Ruotsin pääsarjajoukkue Örebro SK:n testissä. Seura kertoi testijaksosta verkkosivuillaan.
- Petteri Forsell, 26, harjoittelee tänään ensimmäistä kertaa ÖSK:n...
Jos olivat suomalaisjoukkueet HJK ja VPS vaisuja Eurooppa-liigan toisen karsintakierroksen avauspeleissä, niin ruotsalaiset sen sijaan hankkivat toisiin osaotteluihin hyvät lähtökohdat.
IFK Norrköping voitti Traku FK:n...
AIK:n suomalaispuolustaja Sauli Väisänen, 23, on yhdistetty vahvasti siirtohuhuissa Serie A:han nousseeseen SPAL:iin. Väisänen joutui median tentattavaksi torstai-iltana Eurooppa-liigan karsintaottelun jälkeen.
AIK selvitti tiensä toiselle karsintakierrokselle kukistamalla kotonaan...
AIK:ssa neljättä kauttaan pelaava suomalaispuolustaja Sauli Väisänen on siirtymässä Serie A:han nousseeseen SPAL 2013:n riveihin.
Italialaismediat La Gazetta dello Sport sekä Sky Italy tietävät kertoa,...
AIK otti sunnuntaina vierasvoiton Allsvenskanissa, kun AFC Eskilstuna kaatui lukemin 3-1. Eero Markkanen palasi pelaavaan kokoonpanoon huilattuaan yhden ottelun varoitustilin täyttymisen vuoksi.
Markkasen paluu kokoonpanoon...
AIK:ssa jo neljättä kautta pelaava Sauli Väisänen teki viime kaudella läpimurtonsa. Nyt 22-vuotias suomalaistoppari kuuluu AIK:n avainpelaajiin.
Väisäsen sopimus on voimassa enää tämän kauden, mutta...
Ruotsin jalkapalloliitto on perunut IFK Göteborgin ja AIK:n välisen Allsvenskanin ottelun sopupeliepäilyn takia.
- Tämä on todella vakava hyökkäys Ruotsin jalkapalloa kohtaan. Me emme ikipäivänä...
Tukholman AIK:ta on sakotettu Ruotsin jalkapalloviranomaisten toimesta nuoren hyökkääjänsä Alexander Isakin myymisen takia.
AIK myi Isakin saksalaiselle Borussia Dortmundille yhdeksällä miljoonalla punnalla. Siirtosumma on suurin...
AIK johti tauolle mentäessä Siriusta maalein 1-0 Allsvenskanin ottelussa. Eero Markkanen teki AIK:n johtomaalin.
Siriusta vastaan Markkanen oli ensimmäistä kertaa AIK:n avauskokoonpanossa ja mies kiitti...
Pitkäaikainen West Bromwich Albionin puolustaja Jonas Olsson jatkaa uraansa kotimaansa Ruotsin Djurgårdens IF:n riveissä.
34-vuotias Olsson liittyi West Bromiin vuonna 2008 ja edusti joukkuetta 261...
Eero Markkanen on erittäin tyytyväinen, kun JJK nousi viime kauden päätteeksi takaisin Suomen korkeimmalle sarjatasolle.
25-vuotias A-maajoukkueen hyökkääjä teki debyyttinsä Veikkausliigassa JJK:n paidassa ja edusti...
Viime kauden loppupuolella Seinäjoen Jalkapallokerhoon liittynyt maajoukkuepuolustaja Juhani Ojala jatkaa uraansa Ruotsin pääsarjassa. SJK ja ruotsalaisseura BK Häcken sopivat siirtosummasta torstaina ja Ojala siirtyy...
IFK Norrköpingissä pelaava Daniel Sjölund loukkaantui lauantain harjoitsottelussa Hammarbytä vastaan. IFK voitti ottelun 2-0.
Sjölund loukkaantui 33. minuutilla taklaustilanteessa. Hammarbyn keskikenttäpelaaja Gershon Koffie tuli rumasti...
Ruotsalaislehti Expressen on valinnut Simon Skrabbin yhdeksi Allsvenskanin kymmenestä parhaasta hankinnasta.
Viime kaudella hän teki Gefle IF:n paidassa Allsvenskanissa seitsemän maalia ja antoi neljä...
HIFK:ssa viime kaudella pelannut keskuspuolustaja Juho Pirttijoki, 20, siirtyy Allsvenskaniin GIF Sundsvallin joukkueeseen. Seura kertoi asiasta nettisivuillaan.
Pirttijoki on tehnyt Sundsvallin kanssa kolmen vuoden sopimuksen.
-...
Espanjalaisen Marcan mukaan Real Madrid on hyvin lähellä päästä sopimukseen AIK:n superlupaus Alexander Isakin, 17, kanssa. Siirto tapahtuisi virallisesti ensi kesänä Fifan langettaman siirtokiellon takia.
Ruotsalaislehti...
FF Jaron sopimuspelaaja, mutta viime kaudet Ruotsin Allsvenskanisssa lainalla pelannut Simon Skrabb siirtyy IFK Norrköpingiin. Jaro kertoi asiasta nettisivuillaan. Sopimus on nelivuotinen.
Skrabb pelasi viime...
AIK:ssa viime kaudella kymmenen osumaa tehnyt Alexander Isak on monen huippuseuran hankintalistalla. Nuorta ruotsalaista on sanottu "uudeksi Zlataniksi", ja nuorukaisesta on jo ehditty tehdä useita...
Ruotsissa viimeiset kolme kautta palloillut Simon Skrabb on saanut melkoisen kunnianosoituksen. Skrabbin osuma toissa kaudelta on ehdolla Fifan vuoden maaliksi.
Skrabb teki viime vuoden lokakuussa...
FF Jaron sopimuspelaaja Simon Skrabb pelasi viime kauden lainalla Geflessä Allsvenskanissa. Geflen pudottua Superettaniin, suomalaislupauksen ura näyttäisi jatkuvan silti Allsvenskanissa.
Skrabb kertoi aiemmin, ettei aio...