Tagi: Ahonen Jesse

HIFK teki uuden sopimuksen

HIFK on tehnyt sopimuksen testissä olleen Jesse Ahosen, 23, kanssa. Ahonen näytti taitojaan HIFK:n Liigacupin otteluissa ja onnistui myös maalinteossa kertaalleen. Viime kaudella Ahonen pelasi...

RoPS:lle vahvistus Ykkösestä – ”Askel eteenpäin”

FC Viikinkien pelaaja Jesse Ahonen siirtyy RoPS:n riveihin. Ahonen on edustuskelpoinen heti 6. elokuuta, kun siirtoikkuna aukeaa. Ahonen ehti pelata Vuosareessa kaudesta 2012 eteenpäin. Matseja...

Viikingit kiinnitti keskikenttämiehen riveihinsä

Keskikenttäpelaaja Jesse Ahonen ja FC Viikingit ovat solmineet kauden 2014 kattavan jatkosopimuksen. Vuonna 1992 syntynyt Ahonen on ollut Viikinkien mukana nyt kaksi kautta. Debyyttikaudellaan Ahonen...

FC Viikingit solmi nipun tärkeitä sopimuksia

FC Viikingit on solminut neljä jatkosopimusta. Lisäksi vuosaarelaiset julkistivat kaksi uutta sopimusta takalinjoille. Jatkosopimuksen kaudeksi 2013 ovat allekirjoittaneet Eero Peltonen, Joni Korhonen, Ville Ranta-aho ja Jesse...

Viikingit jätti Gnistanin nollille

Ykkösen FC Viikingit aloitti harjoitusottelunsa kaatamalla Kakkosen Gnistanin 4-0. Viikinkien otteluraportin mukaan maaleista vastasivat Markus Maunu, Daut Kuqi, Onni Koivu ja Jesse Ahonen. Valmennuskaksikko Ilkka Jäntti...