Jonathan Woodgate muistetaan varsin epäonnistuneesta siirrostaan Real Madridiin.
Noin 19 miljoonalla eurolla Newcastlesta Real Madridiin kesällä 2004 siirtynyt Woodgate oli jatkuvasti loukkaantuneena.
Woodgate kykeni pelaamaan Real Madridissa...
Football Londonin saamien tietojen mukaan Mesut Özil neuvottelee edustajiensa kanssa siirrosta DC Unitedin riveihin.
Lähteen mukaan DC United on tarjonnut 32-vuotiaalle keskikenttäpelaajalle mielenkiintoista pakettia.
DC United on valmis tekemään...
Norwichin laitahyökkääjä Emiliano Buendia vakuuttaa, että hän aikoo jäädä seuraan taistelemaan paluusta Valioliigaan.
Argentiinalaistaituri on lukeutunut myös tällä kaudella Norwichin parhaimmistoon, ja hänet on yhdistetty...
Viime viikon maanantaina Manchester Cityn koronatartunnat ja -epäilyt johtivat Evertonia vastaan ohjelmassa olleen valioliigaottelun peruuntumiseen. Viime sunnuntaina City puolestaan tiedotti puolustajansa Éric Garcían koronatartunnasta.
Näiden tapahtumien...
EFL Cup
Tottenham – Brentford
Tiistai 05.01. klo 21:45
Tottenham ja Championshipin kärkipään Brentford kohtaavat tiistaina Liigacupin välierässä. Yleensä viimeistään tässä vaiheessa myös Liigacup alkaa kiinnostaa jopa...
Jadon Sancho oli lähellä siirtyä Manchester Unitediin viime kesän siirtoikkunassa.
Manchester United oli koko kesän Sanchon kintereillä, mutta ei lopulta suostunut maksamaan Dortmundin vaatimaa noin 120...
Valioliiga
Southampton – Liverpool
Maanantai 04.01. klo 22:00
Juhlakauden Valioliiga-rypistys saa päätöksensä maanantaina, kun keskikastin Southmapton testaa sarjan kärjessä jatkavan Liverpoolin vireen. Liverpool-yhteisö sai sunnuntaina kammottavia uutisia,...
Kun ajatellaan maailman tunnetuimpia "jalkapallolauluja", tulee monille varmaan ensimmäisten joukossa mieleen "You'll Never Walk Alone". Kappale tunnetaan ennen kaikkea Liverpool FC:n seurahymninä, mutta sitä...
Valioliigakausi lähestyy puoliväliä. Suuri osa seuroista on pelannut 16-17 ottelua.
Viime kaudeksi Valioliigaan nousseen Sheffield Unitedin syyskausi on mennyt täysin penkin alle. Sheffield United on...
Manchester Cityn laitapakki Oleksandr Zintšenko on ollut Lazion tarkkailussa, italialaislehti Corriere dello Sport uutisoi.
Lazio etsii tällä hetkellä siirtomarkkinoilta korvaajaa Senad Lulićille vasemmalle laidalle, sillä...
Manchester United voitti Aston Villan perjantaina maalein 2−1 ja nousi samalla jakamaan Valioliigan kärkipaikkaa Liverpoolin kanssa. Molemmat ovat pelanneet 16 ottelua.
Unitedin norjalaismanageri Ole Gunnar...
Valioliiga
West Bromwich – Arsenal
Lauantai 02.01. klo 22:00
West Bromwichin tilanne Valioliigassa on tukala. Valmentajanvaihdoskaan ei ole saanut aikaan toivottua tulosta ja putoamisviiva on tällä hetkellä...
Manchester United havittelee uusia hankintoja. ESPN ja AS kertovat peräti kolmesta pelaajasta, joita United tavoittelee riveihinsä.
Arvokkain kolmikosta on Teemu Pukin joukkuekaveri Max Aarons. Hänen...
Valioliiga
Manchester United – Aston Villa
Perjantai 01.01. klo 22:00
Manchester United nousi edellisen kierroksen Wolves -voitollaan jo sarjan kakkospaikalle. Vuosi vaihtuu Old Traffordilla siis hyvissä tunnelmissa....
Manchester United on iskenyt silmänsä Norwichin laitapuolustajaan Max Aaronsiin, kertoo ESPN.
Aarons, 20, herätti Unitedin kiinnostuksen jo viime kesänä, mutta manchesterilaisten on näillä näkymin odotettava...
Juventuksen keskikenttäpelaaja Sami Khedira haluaa siirtyä Englannin Valioliigaan.
Saksan kanssa vuoden 2014 maailmanmestaruuden voittanut Khedira, 33, ei ole pelannut Juventuksessa tällä kaudella otteluakaan, ja Mestarien...
Englannin jalkapalloliitto FA on antanut Manchester Unitedin hyökkääjälle Edinson Cavanille kolmen ottelun pelikiellon ja 100 000 punnan sakot.
Cavani, 33, myönsi rikkoneensa FA:n sääntöjä, kun...
Vuoden vaihtumiseen on aikaa enää puolisen vuorokautta. Koronavuotta 2020 ei varmasti monen tule ikävä, ja moni odottaakin toiveikkaana jo uutta, parempaa huomista.
Jalkapallossa vuoden vaihtuminen...
Tottenhamin laitapuolustaja Sergio Reguilón kertoi AS:n haastattelussa, että joukkueen päävalmentaja José Mourinho antoi hänelle mieluisan joululahjan.
Mourinho tiesi, että syksyllä Espanjasta Englantiin siirtynyt Reguilón, 24,...
Valioliigassa nähtiin tänään kauden 2020-2021 kolmas koronaviruspandemiasta johtuva otteluperuutus, kun ottelu Tottenham-Fulham päätettiin siirtää pelattavaksi myöhemmin. Pelin piti alkaa kello 20 Suomen aikaa. Aiemmin...
Koronavirustartuntamäärät ovat kasvussa Isossa-Britanniassa. Viime viikolla todettiin päivittäin yli 30 000 tartuntaa.
Telegraphin mukaan Valioliigaseurojen toimitusjohtajat neuvottelevat parhaillaan kahden viikon koronatauosta, joka pidettäisiin tammikuussa.
Valioliiga vahvisti löytäneensä...
Saksalaislehti Bild uutisoi, että Borussia Dortmund havittelee itselleen "uutta Jadon Sanchoa" Englannista.
Dortmund onnistui Sanchon hankinnassa Manchester Citystä vuoden 2017 kesällä, sillä nykyisin Sancho on...
Valioliiga
Newcastle – Liverpool
Keskiviikko 30.12. klo 22:00
Vuoden viimeiset valioliigapelit pelataan keskiviikkona. Nosto otetaan Newcastlen ja Liverpoolin välisestä ottelusta St. James Parkilla. Newcastlella on alla kova...
Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær sanoo, että seura neuvottelee jo Edinson Cavanin kanssa sopimuksen jatkamisesta.
Uruguaylaishyökkääjä Cavani, 33, siirtyi Unitediin lokakuussa vapaana agenttina jätettyään...
Valioliiga
Brighton – Arsenal
Tiistai 29.12. klo 20:00
Valioliiga jatkuu mielipuolisella pelitahdilla ja tiistaina on ohjelmassa viisi ottelua. Brighton jatkaa vaivalloista taivaltaan sarjataulukon alemmassa keskikastissa – putoamisviivaan...
Maanantai-illan kolmas ja viimeinen valioliigaottelu Everton-Manchester City on jouduttu perumaan tältä illalta. Syy peruutukseen on useissa koronavirustartunnoissa Manchester Cityn joukkueessa. Peli oli selkeä kärkipään...
Liverpool ja West Bromwich pelasivat sunnuntai-iltana 1-1 -tasapelin.
Sarjanousija WBA on putoamisviivan alapuolella ja seura pestasi hiljattain Sam Allardycen päävalmentajakseen.
Allardycen miehistö haki tasapelipisteen Anfieldilta 21 prosentin pallonhallinnalla...
Valioliigaseura Tottenhamin laitapuolustaja Serge Aurier kertoo The Sunille olevansa erittäin suuri PSG:n fani. Lisäksi Aurier paljastaa, että tarjouksen tullessa hän lähtisi takuuvarmasti takaisin Ranskaan.
28-vuotias...
Valioliigaseura Arsenalin kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Bukayo Saka kommentoi sosiaalisen median puolella tapaninpäivän Lontoon derbyssä tekemäänsä maalia.
Saka murtautui rangaistusalueelle oikealta puolelta laittoi kierteisen sijoituksen rangaistusalueen...
Valioliiga
Liverpool – West Bromwich
Sunnuntai 27.12. klo 18:30
Valioliigan sunnuntaille otetaan ennakko ottelusta sarjaa johtavan Liverpoolin ja vaikeaa kautta pelaavan West Bromwichin välillä. Liverpool on luonnollisesti...